Mitähän vielä...

Metsästyspäivät tälle syksylle ovat jo vähissä. Uskomattoman nopeasti ne aina käsistä häviävät. Koiraharrastus ja metsästys tuovat yleensä elämään suunnattomasti iloa, mutta välillä myös huolta ja murhetta. Tämän syksyn aikana tuntuu, että liian moni asia on mennyt pieleen.

Sandran syksy meni kyllä pieleen ihan kokonaisuudessaan. Sandralla alkoi juoksu elokuun loppupuolella, joten se oli jonkin aikaa poissa karhunpyynnistä sen takia. Syyskuun lopulla, noin kuukausi juoksun loppumisen jälkeen, huomasimme merkkejä kohtutulehduksesta. Eläinlääkäriin ja lääkekuurille, kontrollit viikon välein. Ensimmäisellä vierailulla eläinlääkärille ei kohdussa vielä ollut nestettä ja lääkkeiden olisi voinut ajatella hoitavan tulehduksen pois. Ensimmäinen kontrolli viikon päästä osoitti, että nestettä oli lääkekuurista huolimatta hieman kertynyt; lisää lääkitystä.
Koira vaikutti jotenkin pirteämmältä ja viimeiseen kontrolliin lähdettiin toiveikkaina. Väärin arvattu. Kohtuun oli kertynyt entistä enemmän nestettä, joten Sandra jäi suoraan leikkaukseen. Kun kohtu avattiin, se oli täynnä pieniä rakkuloita, kystia. Ei olisi siis koskaan tullut kuntoon, onneksi huomattiin ajoissa. Sandra on toipunut leikkauksesta oikein hyvin ja ensi syksynä uudestaan töihin. Saattaa vielä ehtiä viimeisille hirvenmetsästysreissuille, mutta katsotaan.

Musti on siis toimittanut karhukoiran virkaa ihan itsenäisesti. Sen haku on parantunut ja karhu on ollut haukussa, vaikka kaatoja ei tälle syksylle saatu. Ihan metsästyskauden lopussa Musti kuitenkin sai kesken metsästyspäivän epilepsiatyyppisen kouristuskohtauksen. Kohtaus ei kestänyt kauan ja koira toipui siitä nopeasti, mutta tämä on todella huolestuttava asia ja vaatii nyt seurantaa.

Molemmat koirat, Sandra ja Musti, ovat sekarotuisia. Siitä huolimatta ne näyttävät saaneen perinnöllisiä sairauksia, joten minusta tämä on erittäin hyvä osoitus vastuullisen kasvattamisen ja tutkittujen vanhempien merkityksestä metsästyskoirien kohdalla. Eläinlääkärin mukaan kohtutulehdukset ja nämä kystat ovat hyvin tyypillisiä norjanharmaille. (Sandrassahan on 3/4 norjanharmaata.) Eikä kotikasvattaminen suinkaan poista näitä mahdollisesti perinnöllisiä ongelmia.
Musti puolestaan on vahinkopentueesta, joten yhdistelmää ei ole sen kummemmin mietitty. Epilepsiaahan toki esiintyy roduista riippumatta jonkin verran. Mikäli Mustilla ilmenee epilepsia, sen tulevaisuus ei välttämättä näytä kovin hyvältä. Väkisinkin vie mielen matalaksi.

 

No entäs lintukoirat sitten. Sekä Helmi että Siiri ovat syksyn mittaan osoittaneet, että mikäli siellä maastossa lintuja on, ne kyllä kaivetaan sieltä esille. Helmille on muutama hieno riekon ylösajo, Siirille koppelo- ja riekkoseisontoja. Siiri on ollut hieman hätäinen tänä syksynä, kun tilanteita on ollut tavallista vähemmän. Koirakin turhautuu ja tekee helpommin virheitä silloin, kun vihdoin linnuille pääsee. Leikilläni olenkin jo sanonut, että vaihdamme metsästyksen johonkin toiseen lajiin, koska riekot ovat niin vähissä. Metsoja on näkynyt yhtä paljon kuin aiemminkin, mutta riekot ovat lähialueilla hukassa. Nekin, mitä on löytynyt, ovat ollet pieniä ryhmiä, 1-3 lintua. Ei parvia ollenkaan.

Tytär on kunnostautunut uusien lajien kokeilussa. Helmin ja tyttären agilityura alkoi möllikisoissa, joissa suoriutuivat mukavasti erittäin vähällä harjoittelulla. Hyppy- ja putkiradalla olivat toisena ja "oikealla" radalla kolmansia. Koko kesänä emme muka ehtineet kentälle. Jos ensi keväänä pentusuunnitelmat eivät sotke kuvioita, tytär aloittaa Helmin kanssa ihan oikean kisaamisen. 

Pentukurssilla.

Doboilua.

Tutustumassa rallytokoon.

Me voitais mennä jo!

 Ensilumi on satanut muutaman kerran jo ja aina sulanut pois. Nyt on hyvin tylsä, jäinen ja liukas nollakeli. Metsässä toki on aika kaunista kevyen lumikoristeen kanssa. Huurre puissa ja pakkanen kaunistaisi kyllä vielä lisää märän sateen sijasta. Maisa häviää tähän ohueen lumikerrokseen värinsä kanssa aika hyvin. Ainoastaan pää paljastaa, missä koira on.

Tänään lähdemme pitkästä aikaa pelastuskoiratreeneihin. Helmillä on uusi norjalaistyyppinen panta, jota nyt kokeillaan. Maisan kanssa täytyy syventyä tekemään suunnitelmaa talvelle niin metsästys- kuin peko-koulutuksen suhteen. Maisa ei nimittäin selvästikään ole yhtä yksioikoinen koulutettava kuin emänsä on ollut. :)

Mukavaa talvea teille ja meille!

Etsi koira.

Metsästystä, koulutusta ja metsästyskoulutusta

Tänään oli hyvä päivä. Ja eilenkin. Molemmat päivät vietin koiraseurassa metsässä. Lintuja on vähän, mutta on sentään joitakin tilanteitakin. On se kumma, kuinka lintujen tapaaminen tuo erilaista intoa metsäpäivään, vaikka saalista ei tulisikaan. Eilen pääsimme riekoille, tänään Helmin kanssa kahdestaan yritimme metsopaistia. Niin lähellä, mutta ei onnistanut. Vielä jonain päivänä me onnistumme!

Nämä viimeiset metsäpäivät ovat saaneet minut miettimään taas lisää myös metsästyskoulutusta. Maisan kohdalla on työ aloitettu ja siinä yhteydessä tuli mieleeni, että kuinkahan monta metsästystä aktiivisesti harrastavaa spanielia on koulutettu täysin luonnonlinnuilla, ei esimerkiksi fasaaneilla tai kyyhkyillä? Helmi on.

Se ainakin on tullut selväksi, että helpompaa on harjoitella hallittuja riistatilanteita, kun tietää, missä lintu on, kuin odottaa linnun löytyvän "pyytämättä ja täytenä yllätyksenä" maastosta. Helmihän ei ole edelleenkään koskaan ollut fasaanilla ja kaikki sen oppi on haettu näistä kotimetsistä. Joinain vuosina tapahtumia on ollut enemmän ja joinain vuosina vähemmän. Tämä on maaston ja seisojataustaisen ohjaajan lisäksi tuonut tiettyjä piirteitä Helmin työskentelyyn. Entäs nyt, kun on seuraava spanieli koulutettavana? Olisiko syytä keskittyä ensin suorittamaan koesääntöjen mukaista metsästystä ja helpottaa omaa työtään viemällä koira harjoittelemaan hallitummin riistatyötä vaikkapa niillä fasaaneilla?

Hakuharjoitukset olen aloittanut maltillisesti. Maisa on osoittautunut nopeaksi koiraksi, mutta tuntuu aika luontaisesti kääntyvän kuviolle. Vahingosta viisastuneena emme ala laajentaa hakua vielä pitkään aikaan.

Noutoa on harjoiteltu myös sen verran, että uskaltauduin tekemään melko helpon noudon niin, ettei Maisa nähnyt dummyn pudotusta selän taakse. Näin se ensimmäisen kerran lähtee hakemaan sokkonoutoa. Aiemmin se on aina nähnyt, mihin dummy on heitetty tai laitettu tai sitten se on vain osunut dummylle luovillaan hakuharjoituksessa. Tennispallojen sijaan olen käyttänyt erilaisia dummyja hakuharjoituksissa. Maisalla oli nuorempana vahva inho tennispalloja kohtaan ( haju vai suutuntuma? ), mutta nyt olen nähnyt sen muutaman kerran vahingossa niillä leikkivän. Nouto alkaa vahvistua, sillä erikokoiset ja -painoiset dummyt lähtevät reippaasti kantoon. Lintudummysta kaninkarvadummyyn.

Maisa on aloittanut tyttären 10 v kanssa paikallisen koirakerhon pentukurssin. Perustottelevaisuus saa lisää vahvistusta ja josko tytär opettaisi Maisan vaikka seuraamaan...

Tyhjää tyhjää

Ei ole meidän osaltamme paljon syytä henkseleitä paukutella tämän syksyn osalta. Lienee viimein pakko tunnustaa, että lintutilanne ei ole parin viime vuoden tasolla näillä main. Viimeiset kuusi päivää, jotka olemme metsässä aamusta iltaan tallustaneet ovat olleet huono-onnisia ja lähes riistattomia. Satunnaisia tiellä tavattuja lintuja ja muutama riekko. Eikä yhtään mitään vielä padassa. Heikosta saalisonnesta huolimatta olemme silti saaneet nauttia metsäpäivistä sekä spanieli- ja spanieliharrastajaseurasta, joka sekin on harvinaista herkkua.

 Mainiot spanielitreenit saatiin aikaiseksi syyskuun puolessa välissä. Paikalla oli peräti 8 käyttölinjaista spanielia. Ylläolevassa kuvassa vasemmalta Viima, Pepe, Helmi, Maisa, Lumo, Tuli, Tipi ja Tellu lounastauolla.

Treenikavereista puolet oli n. puolivuotiaita. Oli todella mukavaa tavata Pepe taas, nyt jo vähän suurempana ja vauhdikkaampana. Pepessä on selvästi Helmin räjähtävää energiaa ja hyvin toiveikkaasti odotan, mitä tulevaisuus tuo sen kohdalla tullessaan.
Agilitytreenit ovat jo hyvässä vauhdissa ja kyllä siitä pätevä metsästyskaverikin on kasvamassa!

Maisan noutoharjoituksesta tuossa pieni kuvasarja. Maisallakin alkaa vauhtia löytyä, tässä päivänä muutamana olen jo hämmästynytkin tyttösen tehokkuutta. Jarruja olemme rakentamassa pillin avulla. Yhteinen sävel on jo olemassa, vaikka hänen korkeutensa välillä tarvitsee silkkihansikkaita.

Kivoja olivat muutkin treeneihin osallistuneet koirat! Tellua ei nuorempien puuhastelu erityisesti innostanut, mutta Tuli, Tipi ja Helmi olivat kyllä juonessa mukana. Noutoa, hakua ja paikallaan oloa ehdimme vähän treenailla, mutta eipä se yksi päivä kovin pitkälle riitä. Toivottavasti saamme joskus järjestettyä uudestaan vastaavaa!


Paljon odottamani metsästyskoeviikonloppu oli tänä vuonna minulle viime vuotta melkoisesti raskaampi, sillä huono onni sairastutti sekä karhunmetsästäjäoppaan että minut. Kuume pidettiin loitolla särkylääkkeillä, mutta voimat eivät tahtoneet metsäpäiviin riittää. Valitettavasti Helmi ei riistakosketuksia saanut ja käteen jäi kaksi viivaa. Tuloksettomat metsäpäivät ei niin mairittelevalla haun arvostelulla korvautuivat kuitenkin mukavalla seuralla sekä muiden riistatöillä, joista osa johti tuloksiinkin. Jokainen tulos luonnonlinnuilla on itsessään saavutus! Viime vuonna meillä oli enemmän onnea ja turha optimismi kyllä karisi tänä vuonna. Tuloksettomuus ei kuitenkaan meitä lannista vaan ensi vuoden kokeen suunnittelu on jo aloitettu!

Muiden spanielien tapaaminen ja näkeminen työssään oli viikonlopun parasta antia. Kaikki näkemäni spanielit olivat selvästi töissä ja jaksoivat työskennellä, vaikka lintuja ei juurikaan tavattu. Myös sukua oli mukava tavata; ei ole vaikeaa tunnistaa sisaruksia! Vasemmalta Maikki, Moppe, Musti, Maisa ja Helmi.

Toivoa ei saaliista ole vielä heitetty. Karhunmetsästäjä suuntaa nyt karhujen perään ja me linnuille. Onhan meillä vielä aikaa ennen lumen tuloa...

Se ui!

Kesäloma Keski-Suomessa vilahti nopeasti ohitse. Koko kuuden koiran lauma vietti pari viikkoa metsä- ja järvimaisemissa. Kaikki koirat, etenkin pystykorvat, nauttivat lomasta ja uinnista. Koko lauman kuvaaminen ei välttämättä ole kovin helppoa, mutta osui sentään yhteen kuvaan koko joukko!                                                              

Maisa oppi uimaan helposti ja harjoitteli myös veneessä matkustamista. Ensimmäiset noudot tehtiin ihan huomaamatta niin maalta kuin vedestäkin.

 Maisa on kyllä niin spanieli. Helmi on aina valmiina tekemään ihan mitä tahansa ja tarttuu toimeen, Maisa pohdiskelee ja arvioi tilanteita hyvin eri tavalla. Uskon, että ne ns. cockerisäännöt tulevat varsin tutuiksi Maisan kanssa. Toki Helmikin on nopealiikkeinen ja jos ohjaaja ei tarpeeksi nopeasti ohjeista sitä, se tekee vauhdikkaissa tilanteissa omat päätökset. Siitä piirteestä toisaalta pidän kovasti koirassa, tietty oma-aloitteisuus ja ongelmanratkaisukyky on tarpeellista!

Monta vuotta mummolan järvessä on asunut joutsenpariskunta. Nyt oli vain yksi lintu.

Voiko olla mitään suloisempaa kuin perhoset ja koiranpennut?

Ehdimme myös tavata vähän koirakavereita. Maisa otti hyvin rennosti yhteistreenit cockerien kanssa, mutta ystäväperheen iso kultainennoutaja oli epäilyttävä ja sen tapaaminen johti Maisan piiloutumiseen tuttavaperheen äidin pitkän hameen alle. Rotusyrjintää.

Helmin kanssa on hieman aloitettu treeniä ja nyt pitäisi alkaa tositoimiin, jos aikoo yrittää tulosta syyskuun kokeissa. Esimerkiksi eteenmenoa ei olla pitkään aikaan tehty ja yhteistreenit kyllä osoittivat, että parantamista olisi. Vesityöt kyllä olivat muistissa.

Maisan ja Pepen AMS-tulokset tulivat myös. Maisa on kantaja, mutta Pepe on puhdas. Ihan mahtavaa Pepen osalta! Tilastot pitivät siis tässä kohtaa paikkansa, että kantajan jälkeläisistä 50% on kantajia. 

Lomalla!

Sanoo Siiri ja näyttää, kuinka 10 v koiralla vielä tassu nousee ja elämässä on iloa kuin pienellä pennulla! Lapset leikkivät, kunnes Helmi-äiti puuttuu peliin. Mikä ilonpilaaja!

Kohta kesälomalle!

Olemme yrittäneet aktivoitua. Metsästystreeniä ei ole vielä paljon tehty, mutta pelastuskoiratreenit ovat nyt saaneet muitakin liikkeelle ja on ollut mukava palata senkin lajin pariin. Helmillä on omat haasteensa siinä ja edelleenkin meiltä puuttuu oikeanlainen ilmaisurulla, jotta pääsisimme ilmaisua kunnolla treenaamaan. Olemme vähän ottaneet siis takapakkia, mutta parempi toki vahvistaakin perustaa. Etenkin kun treeni ei ole ollut kovin säännöllistä.

Olimme lapsen kanssa agilitykilpailuissa taas talkoilemassa ja tapasimme kovasti kasvaneen Pepe-pojan. Ihana, vauhdikas vintiö. Pepessä oli nyt myös havaittavissa vähän Helmiä, Maisa kun ulkoisesti on niin "spanieli", että Helmin piirteitä saa kovasti etsiä! Sisarusten valokuvaaminen osoittautui lähes mahdottomaksi. Ehkä sitten joskus, kun paikallaan olo on hallussa...

Parin viikon päästä suuntaamme taas kesämaisemiin mummolaan ja järven rantaan, jolloin vesi tulee Maisalle tutuksi ja Helmi saa puuhastella vesinoutoja. Toivotaan kovasti, että saataisiin spanielitreenit järjestymään ja nähtäisiin tuttuja.

Tänä keväänä on aiheuttanut pientä supinaa Briteistä tullut tieto perinnöllisestä AMS -sairaudesta cockereilla ja nyt onkin vauhdilla alettu testaamaan myös suomalaisia cockereita taudin varalta. (Taudista löytyy tietoa googlettamalla.) Koska ajatuksena voi olla vielä astuttaa Helmi toisen kerran, päätin Helmin testata. DNA-testillä voidaan selvittää, onko yksilö terve, taudinaiheuttajan kantaja vai sairas. Kahta kantajaa ei nykytiedon valossa tule yhdistää, sillä sairaan yksilön oletetaan saavan taudinaiheuttajan molemmilta, isältä ja emältä. Valitettavasti Helmi osoittautui kantajaksi ja tämä tieto johti siihen, että tilasin vielä pari näytepakettia lisää Pepen ja Maisan testauttamiseksi. En oikein itse ole vielä pystynyt taudin yleisyyttä itselleni selvittämään, joten kyse on lähinnä uteliaisuudesta.

Nyt kuitenkin lähden cockerien kanssa metsään nauttimaan lämpimästä, joskin vähän kosteasta päivästä! Jonakin sadepäivänä pitää saada alkuun myös Maisan oma sivu tänne blogiin...

Kesän kynnyksellä 10 viikkoa

Koiramäärä on vakiintunut taas. Tällä kertaa kuuteen karvakorvaan. Pepe on asustellut nyt jo parisen viikkoa uudessa kodissaan. Ensin talo tuntui todella tyhjältä, mutta nopeasti huomasi, kuinka paljon helpompaa elämä kuitenkin on vain yhden pennun kanssa. Energia pikkuraketeissa lisääntyy päivä päivältä ja sen kuluttamiseen tarvitaan päivä päivältä enemmän aktiivisuutta.

Pepe sai ihanan ja innostuneen, harrastavan perheen. Mikä parasta, Pepe asuu siedettävän matkan päässä meistä, joten pääsemme sitä aina välillä tapaamaan. Tähän mennessä Pepellä kuuluu menevän mukavasti. Sillä on perheessä koirakaveri, jonka kanssa leikit kuuleman mukaan sujuvat iloisesti. Lisäksi koirakaverista on myös apua pienten sähikäisten energian purkamisessa. Juuri tänään saatoin sanoa ääneen, että kuinkahan sitä pärjäisi pennun kanssa, jos se olisi perheen ainoa koira? Utopistinen ajatus tällä hetkellä.



Maisa vaikuttaa hyvin spanielimaiselta. Se on suunnattoman positiivinen otus ja ihan kaikessa ihan koko ajan mukana. Jos mitään ei tapahdu, se malttaa rauhoittua, mutta muuten seuraa mielellään tapahtumia. Ja osallistuu. Tällä hetkellä se osallistuu jopa enemmän kuin Helmi, sillä Helmi on jo huomannut, etteivät kaikki puuhat ole välttämättä niin suunnattoman kiinnostavia. Matkalaukun purkamiseenkin Maisa osallistui ja nukahti kesken kaiken. Siitä tulikin sitten tauko puuhasteluun, sillä en hennonut Maisaa laukusta herättää.

Lämmin sää on herättänyt luonnon täällä pohjoisessakin ja tänään hätyyteltiin hellerajoja. Helmi kävi jo uimassa, Maisan kanssa tyydyimme kastelemaan varpaat. Kylläpä tässä vesitöitä jo iloisesti odotellaankin!

 

Seitsemän viikkoa tänään...

Ihan uskomatonta. Pennut ovat tänään seitsemän viikon ikäisiä. Joka päivä tutustutaan uusiin asioihin ja tänään käytiin jo pienellä metsäretkellä. Tänä keväänä lumi on alkanut sulaa ennätysaikaisin täällä pohjoisessakin. Vähitellen lumi sulaa myös maastossa ja tuskin maltan odottaa, että päästään paremmin liikkumaan. 

Tai no, tämä video osoittaa, että se on asenne, mikä ratkaisee!

Pennut kasvavat edelleen joka päivä. Eron huomaa aina muutaman päivän välein, etenkin valokuvien kautta.

Maisa on saanut vähän pilkkuja, vaikka kuvassa niitä ei edelleenkään paljon näy. Kyllä siihen varmasti mustaa lisää tulee. Ainakin toiselle kyljelle!

Pepe on meillä enää viikon. Haikealta tuntuu, mutta toisaalta nyt alkaa jo huomata, että pentu tarvitsee paljon aikaa ja jakamattoman huomion. On siis myös helpottavaa, että Pepe pääsee perheensä keskipisteeksi ja saa mahdollisuuden alkaa opetella koiran elämää ihan oikeasti.

Pieniä koiria suuressa maailmassa

Nämä pennut ovat niin kivoja. Terassikin on pienen pennun näkökulmasta suuri, mutta luottavaisena Maisa ja Pepe tutustuvat ympäröivään maailmaan. Lumitilanteemme näkyy myös taustalla eli ei tarvitse meillä puhua takatalvesta. Talvi on ja pysyy. Hanget eivät vielä ole paljon painuneet ja tänä aamuna oli taas uutta luntakin terassilla.

Lumi ei kuitenkaan kaveruksia haittaa ja pentujen tassunjäljet lumessa ovat jotain uskomattoman suloista! Tänään pennut lähtivät ensimmäistä kertaa aamu-ulkoilulle muiden mukana, koska olivat tikkana mukaan tulossa ja ensimmäistä kertaa tehtiin myös aamun ensimmäiset tarpeet ulos hangelle. Merkittäviä virstanpylväitä pikkukoirien elämässä!

Nyt on myös leikitty siivillä. Kuivissa siivissä on aika mieto riistan haju, mutta reippaasti molemmat nappaavat siivet ja kaiken muunkin kantoon. Tai raahaukseen, jos ei saa suuhun asti. Talossa liikkuu jo paljon asioita itsekseen, lapsen kantelepussista ja pilkkirepusta alkaen. Verhot eivät enää voi roikkua lattialle, koska niissä on varsin hauska pyöriä.

Perheessä on todellinen hoitotäti. Siiri nauttii kovasti pentujen seurasta ja Helmikin, kuvan epäluuloisesta ilmeestä huolimatta, antaa Siirin toimia apuleikittäjänä ja -kasvattajana.

Naskalihammashirviöt rekisterissä

Uskomatonta, kuinka pennut ovat kasvaneet. Ne on nyt rekisteröity, sirutettu ja tarkistettu eläinlääkärillä. Molemmat olivat terveitä ja reippaita, kiveksiä ei pikkupojalta edes yritetty etsiä.

Ei voi kyllä valittaa Kennelliiton nopeudesta pentueen rekisteröinnin suhteen. Aloitin rekisteröinnin pari päivää ennen tunnistusmerkintää ja pentueilmoitus oli valmiina, kun Maisa ja sen veli sirutettiin. Tunnistusmerkinnät tallennettiin saman tien pentueilmoitukseen, maksoin kotona illalla rekisteröinnit ja seuraavana päivänä aamupäivällä pennut olivat ilmaantuneet rekisteriin. 

Täältä ne löytyvät:

Helmin pentue rekisterissä

 Niin, tytön kutsumanimeksi tuli Maisa. Se vain näyttää ja tuntuu Maisalta. Papereihin pennuille tuli nimet Karhurummun Balva (Maisa, balva = pilvi saameksi) ja pojalle Karhurummun Beaivvas (kutsumanimi vielä puuttuu, mutta nimi tarkoittaa aurinkoa saameksi ). Nimiä pohdittiin yhdessä saamea opiskelevan tyttären 10 v kanssa ja oikeilta ne tuntuivat.

 

Pennut ovat varovasti aloittaneet ulkoilun tai oikeastaan ulkoilman haistelun. Vielä on melko kylmää, joten pitkään ei ulkona uskalla olla, mutta on vähän päästy maistelemaan lunta.  Vauhtia on kavereilla taas paljon lisää ja luoksetulokin kohta kunnossa. NOT. Nyt kiinteää ruokaa menee jo vähän paremmin, mutta edelleen pentujen pääasiallinen ravinto on emon maito, jota riittää hyvin.

Siirin ja pentujen leikkiä on mukava seurata edelleen, tässä vielä toinen pätkä niistä:

Neljä viikkoa!

Pennut ovat nyt reilun kuukauden ikäisiä. Edelleen nukutaan paljon, mutta välillä leikki on jo vauhdikasta. Siiri ottaa aika varovasti pentujen kanssa, mutta näyttää siltä, että vanhakin saattaisi kohta innostua leikkimään.

Ensi viikolle on varattuna eläinlääkärille sirutusaika ja sitten laitetaan myös paperit Kennelliittoon.Yritän saada otettua vielä "muotokuvat" virallisten nimien julkaisua varten. Koiranpennut valveilla eivät kuitenkaan ole ihan helpoin kuvauskohde. Valoa on joko liikaa tai liian vähän ja jos valaistus olisi jotenkin kunnossa, kuvattava ei juuri silloin pysy hetkeäkään paikallaan.

Pennut liikkuvat valvovan silmän alla olohuoneessa ja keittiössä. Välillä uni yllättää kesken kaiken ja paikkaan katsomatta. Nukkuvista pennuista sentään saa joskus tarkankin kuvan!