Uuden vuoden alussa

Rakas Siiri lähti taivaallisille riekkomaille heti joulun jälkeen. Ensimmäiset hermostolliset oireet ilmenivät jo viime keväänä, mutta kesä ja syksykin meni vielä melko mukavasti. Joulukuun alussa alkoi ruokahalu vähitellen kadota, mutta mitään yksiselitteistä syytä ei veri- ja pissanäytteistä löytynyt, vaikkakin viitteitä maksan ja haiman ongelmista. Ei siis ollut mitään mitä hoitaa, mutta selkeästi oli nähtävissä, ettei kaikki ollut kunnossa. Joulun aikana Siiri lopetti kokonaan syömisen, joten vaihtoehtoja ei enää ollut. Koiranomistajan pahimpia päätöksiä, mutta kaveri ei saa kärsiä turhaan. Ikävä on, olihan Siiri osa perhettä lähes koko tyttären elämän ajan. Lisäksi Siirin yltiörakastettava luonne jää elämään mielessämme ikuisesti. Pitäkäähän tulevaisuudessa seisojapentueet omana tietonanne, nyt ei meille mahdu...

Katselin koiranetissä Karhurummun koirien tuloksia viime vuodelta ja olen todella tyytyväinen saavutuksiin. Pepe ja Maisa ovat aloittaneet kunnialla metsästyskoeuransa, Pepe on edennyt agilityssa hienosti ja Aatu on aloitellut mallikkaasti mejäkokeissa. Myykin kävi jo sen vesityön tekemässä. Koirat ovat edelleen nuoria (Pepe ja Maisa) tai tosi nuoria (H-pennut), joten aikaa työstämiseen meillä on. Katselin myös viime vuonna tähän aikaan itselleni asettamiani tavoitteita ja Maisan kanssa ne aika hyvin saavutettiin. Määrällisesti ei ylitetty, mutta laadullisesti kyllä.

Nyt olisi aika asettaa itselle uudet tavoitteet. Jos kaikki menee hyvin, pitäisi olla tänäkin vuonna mahdollista järjestää vähintään 1-2 koulutuspäivää/viikonloppua omille pennuille. Ainakin Erä-ässään mennään kyyhkytreeniin taas. Josko löytäisimme pohjoisempaa vielä fasaanitilan, niin riistatreeniä ehdottomasti myös, viimeistään syksyllä ennen koekauden alkua. Osallistuminen itse koulutusviikonloppuun tai kahteen, ainakin Juliuksen ja tyttären osalta. Maisalle PEKO-hommissa jäljen peruskoe ja haun pimeän loppukoe. Toivottavasti saadaan Maisalle myös 3-5 metsästyskoestarttia ensi syksylle, tavoitteena on VOI1. :)

Hyvää uutta vuotta ja erityisesti hyvää harrastusvuotta kaikille! Seurataan ilolla ja jännityksellä, mihin veneen nokka tänä vuonna osoittaa!

Tositoimissa - metsästystä ja metsästyskokeita

Siiri, Helmi, Julius, Maisa, Juliuksen äiti Tipi ja sisko Hilppa.

Kiireisestä loppukesästä ja syksystä johtuen on kasaantunut paljon kerrottavaa. Monta tälle vuodelle asetettua tavoitetta on saavutettu ja vähitellen lumen lisääntyessä alkaa metsästyskausi lähestyä loppuaan tältä syksyltä. Nopeasti se aina menee.

Maisa ja Julius osallistuivat heinäkuun lopussa metsästyskoulutukseen Joroisilla ja samassa yhteydessä Maisa suoritti myös spanielien vesityökokeen hyväksytysti. Kesällä vielä treenailtiin riistan kantamista ja onneksi kanafileet palkkiona saivat painavampaa lintua empivän Maisan innostumaan vesilintujen noutamisesta. Vesityökokeeseenkin otettiin reilunkokoinen sorsa ja onneksi homma sujui ensimmäisellä yrittämällä. Oman jännityksensä toi ajatus 600 km matkasta seuraavaan yritykseen, joten melko tyytyväisiä olimme, kun tuolta matkalta säästyimme. Joroisten koulutus brittioppien mukaan oli mielenkiintoista. Julius-pennulle ja Maisa-metsäläiselle erityisesti hyvää oppia muiden koirien kanssa treenaamisesta ja keskittymisestä. Spanieli-ihmisten kanssa ei myöskään ole koskaan tylsää. 

Palasimme koulutusviikonlopun jälkeen pohjoisen kotiin ja ei aikaakaan, kun ensimmäinen H-pentu lähetti iloisen viestin: Myy ( Herttuatar ) oli suorittanut kaikessa hiljaisuudessa vesityökokeen jo "alta pois" tulevia metsästyskoesyksyjä silmällä pitäen. 

Lintutilanne pohjoisessa näytti loppukesästä paremmalta kuin parina viime vuonna. Tulevia omia kokeita ajatellen kuljimme silmät auki ja lupaavien lintuhavaintojen jälkeen päätimme, että tänä syksynä kokeet pidetään.

Myy jatkoi yllätyksiään. Ihan ilman ennakkovaroitusta Myy ilmaantui pohjoiseen metsästysreissulle ja tuloksekkaalle sellaiselle. Myy sai ensimmäisen pudotuksensa täällä kotimaisemissaan, kun onnistuneesta ylösajosta sille pudotettiin koppelo.  Hieno pieni koira!

Myy, Maisa ja Helmi Kutturassa tutkimassa mahdollisia koemaastoja.

Lokakuu tuli nopeammin kuin koskaan osasin odottaa ja omat pohjoisen kokeet olivat käsillä. Lintuja tiedettiin olevan, kun kokeisiin lähdettiin, mutta siitä huolimatta koe on aina yhtä jännittävä. Joka kerta on onnen kauppaa, onnistuuko koeryhmä löytämään käytettävissä olevassa ajassa tarpeeksi lintuja, niin että kaikki osallistujat pääsisivät riistakosketuksiin. Tänä vuonna lauantaina olimme onnekkaita, sunnuntaina emme enää olleet.

Maisalla oli onnea suuresti. Riekot löytyivät, niille saatiin ylösajo, pudotus ja nouto eli kaikki riistatyön osa-alueet. Ohjaajan suureksi riemuksi tuomarin mielestä tilanne sujui varsin mallikkaasti ja tuloksena oli AVO1 ja menolippu voittajaluokkaan. Maisan menoa katsellessa oli mielikuva hitaasta ja varovasti etenevästä spanielinpennusta enää kaukainen muisto. Aavistuksen vielä kokemattomuus näkyi, jos maastossa ei ollut tarpeeksi hajuja ja silloin Maisa haki tukea ohjaajalta, mutta jatkoi nopeasti työskentelyään. Lauantaina saatiin kaikille osallistuneille koirille riistatilanteet ja tulokset ja niin oli kokeen järjestäjillä leveä hymy onnistuneesta koepäivästä.

Maisa starttasi lauantaina ja Henna ja Pepe ( Beaivvas ) saivat vuoron sunnuntaina. Sunnuntaina löysimme selvästi vähemmän lintuja, mutta Pepe, joka oli ainoa uusi osallistuja sunnuntaille, onnistui pääsemään riekkotilanteeseen. Harmillista oli se, että lintu siivitti hieman liian kaukaa ja Pepe hieman saatteli riekkoa, eivätkä ampujatkaan olleet ihan hereillä. Pepe jäi tällä kertaa ilman tulosta, mutta palkittiin parhaasta yhteistyöstä kannustavien kommenttien kera.

Suunnittelemassaa suuntia.

Tuomari pyövelinä.

 

Aina yhtä iloinen spanieli -Maisa ja riekko.

Pari viikkoa omien kokeiden jälkeen auton keula kääntyi kohti Keski-Suomea ja B-pennut suuntasivat Derby- ja Mestaruus-viikonloppuun. Derby on nuorten tulokkaiden, samana vuonna 2 vuotta täyttävien cockerspanielien kisa ja koekauden täytyy olla koiran ensimmäinen. B-pennut hitaasti kypsyneinä eivät olisi olleet koekunnossa viime vuonna, joten nykyinen ikäraja suosi meitä. Myy olisi ainoana H-pennuista ollut lähellä koekuntoa jo nyt eli 1,5 vuoden iässä, mutta sen kohdalla päätettiin treenata vielä lisää ensi vuotta varten.

Harvoin voi ajatella, että voittajaluokkaan siirtyminen olisi ei-toivottavaa, mutta kieltämättä tällä kertaa ensimmäiseen fasaani- ja peltokokeeseen matkatessa, tuli mieleen, että olisi se avoin luokka ollut niin paljon helpompi aloitus. Mutta sinne mentiin sekaan. Pepe ja Maisa pääsivät perjantaina ennen sunnuntain koetta, tekemään ensimmäiset ylösajonsa fasaanille sekä noutamaan lämpimän linnun.  Molemmat suoriutuivat ylösajoista hyvin ja hakukin saatiin kuosiin pelto-olosuhteissa. Kiitos kanafileiden, Maisa myös nouti fasaaninsa mukisematta.

Hemi, Pepe, Helmi, Maisa, Julius ja Myy

Treeniseuraksi saatiin myös Hemi (Helmenkantaja), joka olikin kasvanut potraksi pojaksi. Hemi huijasi kasvattajatätiä vetämällä ensin ihan överiksi ja näyttämällä täysin kurittomalta ja holtittomalta kakaralta. Kun kierrokset sitten saatiin alas, kysyin Hemin ohjaajalta Heliltä muutamaan kertaan, että vaihdoitko koiran välissä... Koira, jonka kohdalla hetken mietin, että uskaltaako sitä irti päästää, rauhoittui ja keskittyi hetkessä. Hemi teki ihan mukavaa hakua lähellä ohjaajaa, kuunteli ja totteli. Noudossa oli oltava hereillä, mutta ihan mainioita luovutuksia. Hyvä alku! Myyllä tekivät juoksut tuloaan ja Myy olikin melko poissaoleva, mikä sille on hyvin epätavallista.

Lauantaina seurasimme hienoja suorituksia Mestaruus -kokeessa ja valmistauduimme rauhassa sunnuntain koitoksiin.

Maisa tosissaan. Kuva: Ulla-Marja Ruistola

Koemaastot olivat toimivat ja mukavat, mutta olihan se meille pohjoisen koirille ja ohjaajille erilaista sahata peltosarkaa siksak-kuviolla moneen otteeseen. Maisan ensimmäinen ylösajo ei mennyt ihan nappiin. Maisa nosti fasaanin pellon keskellä puskasta ja juoksi linnun perään, lintu pudotettiin ja koira pysähtyi ennen linnulle tuloaan. Kuulin myöhemmin yleisöltä, vaikka itse en tilannetta nähnyt pensaan takaa, että fasaani juoksi Maisan edessä ennen ylösajoa ja siitä linnun siivittäessä eivät jarrut ihan pitäneet vaan koira meni jonkun metrin perään pysähtyen sitten hämmästyneenä muutaman metrin päähän pudotetusta linnusta. Siitä tuomarin luvalla noutoon ja kyselemättä, siipi silmillä, palautus käteen. Siinä meni siis mahdollisuus voittajaykköseen, mutta en vielä suostunut luovuttamaan. Koiran ensimmäinen fasaani ikinä ja pienellä kauneusvirheellä homma toimi silti. Uskoin myös edelleen Maisan osaavan pysähtyä. Hakua ei tarvinnut jatkaa kovin pitkään, kun pellolta kasvillisuuden alta Maisa nosti seuraavan linnun. Pillillä niille sijoilleen, luvalla noutoon ja palautus käteen, taas siipi silmillä. Tässä kohtaa lopetettiin ensimmäinen erä.

Toiseen erään meille jäi n. 10 minuuttia hakuaikaa. Tuossa ajassa ensin yksi ylösajo ojasta, jälleen hienosti paikalleen ja ohjattu nouto syvän ojan yli. Lähes saman tien toinen, kokonaisuudesssaan neljäs, ylösajo, siihen taas hienosti paikallaan ja haavakoksi jääneen linnun nouto. Maisan tulos oli VOI2, 77 pistettä ja Derbyn neljäs sija. En voi olla muuta kuin tyytyväinen koiraan. Maisalla oli vauhtia ja asennetta ja se syöksyi voimalla kasvillisuuden sekaan yllättäen minutkin. Minun pieni ressukkani.

Derbyn osallistujat

Pepe osui arvonnassa toiseen ryhmään, joten harmikseni en päässyt sen koe-eriä seuraamaan. Ilmeisesti Pepellä oli ollut hieman haparointia noudoissa, mutta ylösajot olivat olleet hyviä ja reippaita ja pysähtymiset onnistuneet, joten ihan mahtava suoritus myös siltä ensikertalaiselta. Pepelle AVO2, 62 pistettä ja Derbyn 5. sija. Hyvällä yhteistyöllä tulosta tulee lajissa kuin lajissa.
Hennan ja Pepen ennakkoluulottomuus ja tavoitteellisuus lämmittävät kasvattajatätiä.

Pepe ja Maisa saaliinsa kanssa.

Ensimmäinen kosketus peltokokeisiin oli B-pennuilla positiivinen. Mukavien spanieli-ihmisten seurassa nopeita ja jännittäviä riistatilanteita, hienoja suorituksia koirilta ja ohjaajilta ja tietenkin myös huumorintajuisten cockerien oma-aloitteisia ongelmanratkaisuja, ettei ihan tylsäksi käy. Luulen, että uskallamme toisenkin kerran etelän ihmisten sekaan kokeilemaan onneamme!

Kaiken positiivisen ja mukavan koiraharrastukseen liittyvän lisäksi on myös valitettavasti hieman tummia pilviä Karhurummun yllä yhden H-pennun taistellessa jo nyt nuorella iällä lonkkaterveyden kanssa. Se oli ikävä ja odottamaton käänne, mutta toivotaan, että kevyemmät hoitotoimenpiteet auttavat.

Ensimmäinen Karhurummun pentupäivä

Karhurummun kaikki spanielipennut Hemiä lukuunottamatta tapasivat kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Kuvassa vasemmalta Myy (Herttuatar), takana musta uros Piki (Herrasmies), Maisa (Balva) vierellään Julius (Multifarious Bestseller) ja niiden edessä Helmi-äiti. Seuraavana vasemmalla Pepe (Beaivvas), Aatu (Hallanherra) ja oikealla B-pentujen isä Moppe (Miklaus Onpa Metka). Harmillisesti Hemi ( Helmenkantaja ) ei työkiireiden vuoksi tällä kertaa päässyt mukaan.

Pentupäiviä vietettiin Keski-Suomessa. Ensimmäinen päivä treenattiin Tmi Erä-ässän ja Paula Torron taitavalla, roturajoja rikkovalla avustuksella. Päivän ohjelmaan kuului noutoja, kyyhkytreeniä ja vielä hiukan vesitöitä viimeiseksi. Nouto on kaikilla melko hyvällä mallilla, mutta luovutukseen täytyy kaikkien kiinnittää huomiota. Kasvattajatätiä lämmitti kuitenkin erityisesti vauhdikkaat noutoon lähdöt ja kaikkien poikien reipas ote; lintu otettiin kantoon ilman sen suurempia ihmettelyjä. Tytöt ovat vähän varovaisempia, mutta ei epäilystäkään, etteikö homma ala sujua. Otimme lisää noutoharjoituksia seuraavana päivänä dummyilla ja fasaaninnahalla päällystetyllä dummylla ja suoritukset paranivat taas. Harjoitus tekee mestarin, hih! Tässä muutama kuva noutoharjoittelusta.

Kyyhkyille pääsivät ihan pienimmätkin ja harjoittelua tehtiin jokaisen koiran omalla tasolla. Jos pysähtyminen ei vielä ole hallinnassa lähetetään kyyhky kädestä ja pidetään koira kytkettynä. Kun koira on edennyt ja pysähtymiseen on mahdollisuudet, aloitetaan ensin niin, että koira on lähellä, jotta mahdollisuudet onnistumiseen ovat paremmat. Päivän aikana näimme vauhdikkaita saatteluita siivittäville linnuille ja samoin kauniita pysähtymisiä. 

Tutustuimme myös kyyhkyn lähettämiseen launcherilla, mikä muistuttaa enemmän aitoa tilannetta. Launcherin kanssa myös energisten poikien reaktiot paranivat koko ajan. Tässä hieman kaukaa Maisa kaatosateessa. Hakukuviolla edetään kohti launcheria, joka kaukosäätimellä laukaistaan koiran löytäessä linnun. 

Vesitöitä tehtiin vielä päivän päätteeksi ja siinä eniten treeniä tarvitsee Maisa, jolla koe on edessä heinäkuun lopussa. Maisa on olemiseltaan muita pentuja varovaisempi ja ainoa, joka ei suurella energialla loiskauta veteen noutamaan. Lämmitti mieltä, kun ilolla kaikki muut syöksyvät veteen riistaa hakemaan eikä linnun kuljettamista tarvinnut yhtään miettiä. Luovutukseen hieman huomiota ja pojat voivat lähteä suorittamaan vesityökokeen. Pepehän sen toki viime vuonna jo teki, mutta nämä nuoremmat. 

Seuraavana päivänä treenailtiin vähän hakua jo pienemmällä joukolla, H-pentujen kanssa. Vauhtia näistä veijareista löytyy, jarruja hieman täytyy rakentaa. Jarrut ovat kuitenkin helpommat tehdä kuin moottori, joten tyytyväinen saa olla. Edellisen päivän noudot olivat hautuneet päässä ja noudotkin olivat suoraviivaisempia ja oikein mainioita toisena päivänä.

Myy, Helmi, Maisa, Julius, Aatu ja Piki

Isät näkyvät pennuissa selvästi. Maisa ja Pepe ovat varsinaisia mopettimia. Vierekkäin istuessaan Pepe ja Moppe ovat samasta muotista valettuja ja luonteessakin tuntuu olevan todella paljon samaa. Maisahan on jo aiemmin todettu tuohon sukuun kuuluvaksi. ;) 

Piki ja Aatu ovat hyvin samantyylisiä ja ulkoisesti muistuttavat vahvasti isäänsä. Räväkkyyttä ja rohkeutta tulee myös Helmiltä. Molemmilla on vahva luonne ja paljon energiaa. Myyssä voi nähdä kovasti Helmiä, maustettuna isä-Ringolla. Vesitöissä Helmi ja Myy molemmat käyttävät lyhintä reittiä ja olemuksessa on paljon samaa. Hyvin muistuu myös mieleen Helmin nuoruus, kun seuraa Myyn vauhtia. Ohjaaja on usein auttamatta myöhässä, koska koira on niin nopea.

Toivottavasti myös kaikille kasvateille jäi hyvä mieli, sillä koirat toki tarvitsevat vielä treeniä, mutta ovat oikeaan suuntaan menossa. Luontaiset ominaisuudet ovat olemassa ja malttia rakentamalla näistä kaikista tulee toimivia metsästyskoiria. Kiitos kaikille osallistuneille! 

Maisan kanssa jatketaan nyt vesityötreeniä ja koko joukon kanssa kesälomaa. Parin viikon päästä tavataan Juliuksen koko sisarusparvi ja on hauska nähdä, millaista sakkia siellä on. Juniori pääsee silloin ohjaamaan omaa koiraansa. Juhannuksena tavattiin Juliuksen siskoa ja selkeästi siskolla oli haku hallussa, kun taas Juliuksella nouto on paremmin sisäänrakennetuissa ominaisuuksissa.

Kevään ( ja kesänkin ) kuulumisia

Lauma on kasvanut yhdellä jäsenellä. Huhtikuussa spanielivahvuuteen liittyi Julius. Juliuksen tarina alkoi jo viime kesänä, kun kävimme tyttären kanssa ystävän mukana katsomassa hänen nartulleen sopivaa lupaavaa cockeriurosta Ruotsissa. Tytär teki kauppaa tulevista pennuista jo laivalla matkalla kotiin, mielessään ihan oma koira ja vielä pitkälle viedyt jalostussuunnitelmatkin. Ja niinhän siinä kävi, että yllättävän helposti tytär sai minut taivuteltua ja niin tyttärellä on nyt ihan oma koira. Tyttärellä on koirasta vastuu niin arjessa kuin koulutuksessa ja minulla on rooli lähinnä rahoituksen ja valmentajan näkökulmasta.

Julius on erittäin energinen, aavistuksen herkkä ja totaalisen rakastettava. Ja palvoo omistajaansa.

Muuten koiraharrastuksissa on kokeiltu kaikenlaista.  Maisa kävi huvin vuoksi match showssa ja inhosi esiintymistä, mutta sai silti puruluita kotiin vietäväksi. 

Tytär oli muissa harrastuksissa oman paikkakunnan agilitykisojen aikaan ja koska minua aavistuksen harmitti, etteivät vieläkään päässeet aloittamaan kisauraansa, päätin itse lähteä hölmönä kokeilemaan, millaista se kisaaminen oikeastaan on. Jännäähän se oli. Kävin huimat neljä kertaa kentällä ennen kisoja, mutta viidestä startista saimme kaksi hyväksyttyä tulosta! Ohjaajan virheitä suurimmaksi osaksi, toki viimeisellä radalla sunnuntaina ei ollut motivaatio oikein kohdallaan kummallakaan, ei koiralla eikä ohjaajalla ja väsy jo painoi. Tuli kuitenkin todistettua, että cockerista todella on moneen tarkoitukseen. Ne oppivat lähes mitä vain, kunhan jaksaa nähdä vaivaa yhteistyön kehittämiseksi.

Luulen, että oma agilityurani jatkuu korkeintaan omissa kisoissa taas ensi kesänä, mutta ymmärrän myös niitä, joilla kärpänen on purrut lujaa ja kunnianhimoa lajiin löytyy. Olihan meidän suorituksissa hiukan eroa huippuihin, hihih. Mutta harrastamisen iloa ei tulisikaan tuhota liialla kilpailuhenkisyydellä niiltä, jotka eivät varsinaisesti ole huipulle pyrkimässäkään. Pepe osoitti samoissa kisoissa, että pojasta polvi paranee ja kiisi korvat hulmuten hienoihin tuloksiin.

Asetin aiemmin tälle vuodelle tavoitteita ja yksi niistä on saavutettu. Maisa suoritti pelastuskoirien haun peruskokeen hyväksytysti ja harjoitukset silläkin saralla jatkuvat.

Omien pentujen koulutusviikonloppu on tulossa viikon päästä ja toivottavasti sieltä saadaan mukavaa kuvamateriaalia tännekin jaettavaksi. Yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat tulossa tässä vaiheessa. Harjoitellaan noutoja, hakua ja käydään tekemässä ylösajosimulaatiota kyyhkyillä.

H-pentujen lonkkakuvausten aika on myös käsillä. Harmillisesti ensimmäisen kuvatun tulokset eivät olleet ihan priimaa, mutta odotetaan vielä Kennelliiton virallinen lausunto. Oletettavasti ei kuitenkaan niin paha, että harrastamiseen mitenkään vaikuttaisi.

Talviunilta herätty!

Aurinko sen tekee. Luonnon kokonaisvaltaista heräämistä pakkanen vielä hillitsee, mutta raikkaat, valoisat kevättalven päivät saavat minut liikkeelle. Syksyn pimeydessä kadonnut toimintatarmo on palannut ja vähitellen kesällekin on saatu suunnitelmia etenemään. Pentutapaamisen suunnittelu on aloitettu, ilmoittauduttu itsekin koulutukseen ja huomattu myöskin, että olen itse jäänyt kerrassaan nerokkaan suunnitelman onnettomaksi uhriksi. Siitä kerron lisää kevään mittaan. Tiedän, että teitäkin huvittaa... Suunnitelmaan liittyy eräs spanieliharrastaja/kasvattaja ja tyttäreni...

 Voi, kuinka olemme nauttineet lähituntureista. Joinakin päivinä, kuten eilen, oli laitettava vähän takkiakin spanieleille päälle, mutta se ei vauhtia hidasta. Helmin energiataso on niin korkea, että se ei takkia oikeastaan tarvitse kuin mahdollisilla evästauoilla, mutta Maisan perusliike on sen verran rauhallisempaa, että takki on tarpeen, jos pakkanen tuntuu. Siiri jää pakkasella kotiin, koska se vanhemmiten tuntuu inhoavan kylmää eikä myöskään liiku tarpeeksi pitääkseen itsensä lämpimänä.

Tänä keväänä on ollut ihanaa seurata jännityksellä, kuinka monelle kasvattajalle on syntynyt ihania pieniä spanielienalkuja! Haikeansuloista ja vapauttavaa, että meillä oli nyt ainakin yksi vuosi välissä, ettei omia pentuja ole vielä edes suunnitteilla. Ja samalla vähän tylsää...