perjantai 24. toukokuuta 2024

Pennuntuoksua..


 Meillä on vilskettä. Vappuaattona meille muutti spanielien pikkusisko, josta tosin kasvaa melkoinen isosisko. Sysiässän Esteri, nyt 10 viikkoa, on tuonut taas seisovan lintukoiran laumaan. Esteri on täynnä energiaa, elämäniloa ja omaa tahtoa. Saa kyllä hommia tehdä, että on Esterin mielestä mielenkiintoinen. :D Opetellaan luoksetuloa, noudon alkeita, malttia jne. Ja sisäsiisteyttä. 

Usvan ja Chesterin pennut syntyivät 8.5. ja saimme 2 urosta, 2 narttua, kaikki punaisia tai goldeneita. Synnytys sujui hyvin, mutta yhden, valitettavasti jo aiemmin menehtyneen pennun syntymä hidasti sen verran, että piti jo hätäisten kätilöiden lähteä ajelulle. Kaikki kuitenkin meni hienosti, ja viimeinenkin pentu saatiin maailmaan ilman apua, eläinklinikan odotushuoneessa.


Pennut kasvavat vauhdilla, ovat jo 2 viikon ikäisiä ja hyvin pontevia koiranalkuja. Silmät auki ja melkein pysytään jo jaloilla ja taaperretaan eteenpäin. 

Pennuille on kodit ja harmillisen monta hyvää perhettä jää ilmankin, onneksi kuitenkin tänä vuonna pentuja on syntymässä reilusti.

tiistai 30. huhtikuuta 2024

Jänniä aikoja.

Melkein myöhästyy töistä aamuisin, kun on pihapelloilla ja rannalla niin kovasti seurattavaa. Tänä aamuna oli pari teerikukkoa soitimella pihapellolla. Rantavedessä näkyi sorsapariskunta, useampi telkkä, isokoskelopareja ja joutsenia. Lisäksi fasaanikukko huutelee kanoja reviirilleen oman puutarhan nurkilla, kurjet marssivat navetan takana... On niin ihanaa seurata kevään tuloa ja toivotaan kovasti, että poikasia saadaan näille lintupariskunnille.

Usva on vatsansa kanssa tullut mammalomalle, ja onhan se kyllä ihana otus. Vatsankasvatus on kaveria hieman rauhoittanut, mutta mutkaton ja helppo tuleva äiti. Perjantaina suunnataan röntgeniin laskemaan vähän tarkemmin, kuinka monta osataan odottaa. 

Väkisinkin vähän jännittää. Toivotaan niin kovasti, että kaikki sujuu hyvin.


Ennen Usvan tuloa pidettiin vähän kyyhkytreenejä Huldan ja sen sisarusten kanssa Erä-ässällä. Hauskoja, vauhdikkaita kavereita. Treeniä saadaan tehdä tulevaa koe- ja metsästyskautta silmällä pitäen, erityisesti maltin osalta. Toisaalta taas keskittyminen annettuun tehtävään oli kaikilla aika hyvällä mallilla. Kyyhkyhäiriö ei keskeyttänyt noutoa, eivätkä muut koirat tai ihmiset vaikeuttaneet suorituksia häiritsevästi. 


Muutama tilannekuva treeneistä, kesällä taas jatketaan.





Hyvää vappua kaikille! Meille vappu tuo tänä vuonna uuden perheenjäsenen. ;)
 


sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Kevättä ilmassa

Kaikki tytöt yhtä aikaa juoksussa tekee arjesta vähän monimutkaisempaa. Onneksi ollaan jo loppusuoralla ja pian päästään taas normaaliin elämään. Aamulenkillä tyttöjen kanssa tavattiin fasaaneja, rusakko ja teeriparvi. 


Nyt olemme olleet aika laiskoja treenihommissa, syytä aktivoitua auringon lisääntyessä. 

Olen päässyt pahimmasta harmistuksesta eteenpäin enkä vielä luovuttanut cockerien terveyden suhteen. Haasteita on paljon, ja voi vain tehdä parhaansa.  

 Viime viikonloppuna käväisimme Ruotsissa Usvan ja omistajansa kanssa. Tavoitteena oli tavata Usvalle kaavailtu uros ja saada toivottavasti pentuja alulle. 

Chester oli positiivinen yllätys, vaikka siitä oli ennakkotietoa. Todella helppo ja mutkaton uros. Hieno työkoira ja herrasmies tekemisissään. Samoin Usva oli kiva matkaseuralainen, eikä turhasta hötkyillyt. Usvassa voi nähdä niin paljon Helmiä.


Näistä kahdesta tuli todella hyvä tunne, eikä yhtään enää ”toiseksi paras” -fiilistä. Usva ja Chester olivat kaikilta osin hyvin samantyylinen ja yhteensopiva pari. Odotan mielenkiinnolla, onko tapaaminen ollut tuloksellinen! 

tiistai 2. tammikuuta 2024

Iso harmi


Välillä sitä miettii, onkohan tässä käyttöcockerien kasvattamisessa yhtään mitään järkeä. Yksi sellainen hetki, jolloin olin lähellä pistää hanskat naulaan, oli ennen joulua, kun saimme Toivon selkäkuvaustulokset. IDD3, K9 tarkoittaa melko monta kalkkeutunutta välilevyä ja siten melko suurta riskiä sairastua selästä. Tällä tuloksella Toivo siirtyi toistaiseksi tauolle jalostuksesta ja jouduin hylkäämään ajatuksen itselle todella mieleisestä Usva-Toivo-yhdistelmästä. 

Tämä on minulle iso harmistus. Toivon ja Maisan pennut ovat nyt 2,5-vuotiaita ja olen ollut niihin varsin tyytyväinen, vaikka eivät kaikkein helpoimpia olekaan. Kaikki pennut ovat tehokkaita metsästyskoiria, osalla energiaa ehkä hieman ylenmäärin, mutta jokaisella voi metsästää eikä saalis jää maastoon. Pentujen selkätulokset eivät valitettavasti olleet ihan priimaa, joten päätin kuvauttaa Toivon ennen seuraavaa pentuetta ja tulos oli harmillisen huono. Usvan IDD1 ja Toivon IDD3 tekevät tällä hetkellä käytettävissä olevan tiedon valossa yhdistelmästä liian suuren riskin. Voi p**** sentään. 

Kasvattaminen on melkoisen haastavaa, ja kompromisseja tulee tehtäväksi, jos haluaa tätä rotua harrastaa. Lisäksi terveystutkimukset ulkomailla eivät ole läheskään sillä tasolla kuin Suomessa, joten joutuu puntaroimaan myös tutkitun ja tutkimattoman riskin välillä. 

Usvalle valikoitui nyt pariksi Ruotsiin Briteistä tuotu Chester. Toivotaan parasta. 


perjantai 10. marraskuuta 2023

Isä vei Mestaruuden, tytär Derbyn

Toivo, Hulda ja Kurko Soinin kokeissa (Kuva Henna Kyllönen)
                                                        



 ... ja tulihan sitä syksyn mittaan pari käyttövaliotakin. Tämän syksyn tulokset ovat menneet huimasti yli odotusten. 

Koekausi alkoi meillä peltopyykokeesta syyskuun alussa, johon osallistui Julius. Julius onnistui siinä kokeessa hienosti ja saavutti VOI1 -tuloksen omistajansa kanssa. Syyskuun lopussa koeponnistettiin omat koemaastot Vahangalla ja niissä kokeissa Juliuksen lisäksi starttasi kaksi karhurumpulaista, Kurko ja Roope.

Pojat suoriutuivat ensimmäisistä starteistaan ihan mallikkaasti. Roope on vahva liikkuja ja melkoinen metsästäjä, jolla riista ei kyllä jää maastoon, mutta ehkä vielä jarrut vaatisivat parempaa asennusta. Kuitenkaan se ei ole pois hallinnasta ja niinpä tuloksia lauantaille AVO3 ja sunnuntaille AVO2. Kurko ohjaajansa kanssa saavutti samat tulokset AVO3 ja AVO2, kauniilla haulla, noudoissa vähän haparoiden ja sai hieman treenattavaa kotiläksyksi ennen Soinin koetta lokakuussa. Julius sortui pieniin virheisiin molempina päivinä eli vielä jäätiin odottamaan viimeistä VOI1-tulosta. Maastot toimivat hyvin ja toivottavasti koetoiminnalle saadaan jatkoa taas ensi syksynä.

Soinin kokeisiin lähtivät Julius, Pepe, Kurko, Hulda ja Toivo ja vielä 3 Pepen pentua, joten koiraperhe oli sielläkin hyvin edustettuna. Soinin lauantaipäivä oli Toivon juhlaa, ja upeasti onnistui myös poika Kurko. Toivo sai kasaan KVA - SPME -tulokset upealla 90 p ykkösellä ja Kurko pokkasi menolipun voittajaluokkaan hienolla AVO1 87p tuloksella. 

Pepe suoritti tasaisesti molemmille päiville VOI3 ja VOI2. Pepen parhautta on metsästyksellisyys ja todella hieno haku, se vain ei osaa pysähtyä ylösajoon. Mutta hyvä metsästyskoira se silti on, ja omistajansa kanssa upea pari. Ja onhan Pepe onnistumut tänä vuonna toisessa lajissaan ja voittanut agilityssä SM-joukkuekultaa. 

Julius epäonnistui noudossa lauantaina ja ohjaaja oli jo melkein epätoivoinen. Sunnuntaina oli kuitenkin uusi päivä ja silloin myös Julius nappasi viimeisen VOI1-tuloksensa. Yhtenä viikonloppuna saimme siis kaksi käyttövaliota! Kurko jatkoi sunnuntaina voittajaluokassa kolmostuloksella, hienoa sekin.

 

Hulda aloitti koeuransa Soinissa kahdella AVO2 -tuloksella. Yritän olla paasaamatta niiden kakkosten ja kolmosten tärkeydestä, mutta en ihan malta. Välillä metsästyskokeissa ohjaajilla on niin paljon kunnianhimoa, että mikään muu kuin ykköstulos ei tunnu miltään. Silti mikä tahansa hyväksytty koetulos on kuitenkin hyvä saavutus. Koira on silloin toimiva metsästyskoira, vaikka ei välttämättä täydellinen. Itse olin Huldan AVO2-tuloksista todella iloinen, vaikka vähän virheitä sattuikin. Lauantaina nouto vähän epäonnistui ja sunnuntaina koetilanteet olivat vain kokemattomalle koiralle vielä liikaa. Siitä huolimatta onnistuimme saamaan tulokset molempina päivinä ja saimme ennen kaikkea todella tärkeää oppia. 

Mestaruus ja Derby -viikonloppuun Ruovedellä lähdimme useamman koiran joukolla. Mestaruuteen osallistui Toivo, Julius ja Maisa, Derbyyn Kurko ja Hulda. Mestaruudessa Julius livahti paukkunoutoon, Maisa sähläsi viimeisen ylimääräisen lintutilanteen, mutta Toivo Juhon kanssa onnistui hienosti ja nappasi vuoden 2023 Cockerimestaruuden, onnea!

Sunnuntain Derbyssä Kurko teki mukavaa työtä erällä. Hulda onnistui kauniisti omassa riistatyössään ja olimme Derbyn neljän parhaan joukossa vielä loppumetreille. Noudon hukkaantuminen pudotti Kurkoa sijoituksissa alaspäin sijalle 8., mutta Hulda kulki isänsä jalanjälkiä ja voitti Derbyn 2023, tulos AVO1 86 p ja ensi syksynä Huldakin kilpailee voittajaluokassa. 

Huldan tarvitsee myös todellakin opetella vähän ryhmässä ja ihmisjoukoissa kulkemista. Melko metsäläisiä olimme koepäivänä. :D

Mikä fiilis?

Vieläkin tuntuu vähän epätodelliselta ajatella näitä tämän syksyn saavutuksia. Nöyriä ja iloisia olemme. Onnellinen todellakin saa olla tuloksista. Mitään syytä kuvitella liikoja ei todellakaan ole, koirat pitävät varmasti jalat maan pinnalla. Koirat eivät myöskään ole todellakaan täydellisiä, mutta onneksi niissä on paljon hyvää. Lisäksi ne toistaiseksi ovat terveitä ja hyväkuntoisia, mikä kuitenkin on niin tärkeää. 

Tuntuuhan se hienolta, että kasvatit ovat onnistuneet metsästyskokeissa, mutta cockerien kasvatus aiheuttaa nykyisin yhä enemmän ja enemmän päänvaivaa. Huldan sisarusten selkätulokset eivät ole olleet sitä, mitä toivottaisiin, eivätkä polvetkaan kaikilla pennuilla ole ihan priimaa. Hetki hetkeltä tulee vaikeammaksi miettiä mahdollisia seuraavia pentueita, koska tuntuu, että cockerien terveystilanne huononee koko ajan, mitä enemmän niitä tutkitaan. Tutkimattomuus ei myöskään tietenkään ole vaihtoehto. Omat mielipiteenikään eivät ole vielä ollenkaan selkiytyneet.

Paljon on avoimia kysymyksiä, tietoa ei esim. selkäongelmista ole vielä ollenkaan tarpeeksi. Jokainen kasvattaja joutuu tekemään kompromisseja ja valitsemaan, mikä on tärkeintä. Minä mietin tällä hetkellä juuri sitä. Mitkä asiat ovat minulle ehdottomia, missä uskallan ottaa riskin. Siinä vaiheessa, jos metsästysominaisuudet ja luonne eivät enää olekaan jalostusvalintojen kärkipäässä enkä mahdollisesti löydä yksilöitä, jotka ovat haluamani tasoisia metsästyskoiria ja joiden terveys on riittävällä tasolla jalostukseen, joutuu miettimään cockerien kasvatuksen tulevaisuutta omalla kohdalla vakavasti. 

Toivon kovasti, että tulevana talvena onnistuisi seuraava pentue eikä suunniteltujen vanhempien terveydessä ilmenisi mitään estettä sille. Monimutkaista on.



torstai 20. lokakuuta 2022

Mukavia metsästysmuistoja ja vähän metsästyskokeitakin


Syksy on taas edennyt nopeasti. Pohjoiseen ei ole ollut mitenkään erityinen ikävä, mutta sen verran maisemia kaipasin, että kokeilin onneani metsästyslupa-arvonnassa kesällä ja sainkin varattua ihan mainion kiertomatkan Sodankylä-Utsjoki-Inari -suunnalle. Pääsimme kulkemaan erilaisissa maastoissa ja samalla toteamaan, että jotain on kyllä tämän koirajoukon kanssa tehty oikeinkin. Niin hienoja tilanteita Helmi ja Maisa meille tarjoilivat. 


Aloitimme kierroksen Sodankylän metsistä. Alueella oli selkeästi jo metsästetty paljon ja linnut olivat arkoja. Siitä huolimatta saimme muutaman tilanteen aikaiseksi. Metsäpäivät olivat antoisia, vaikka saalista ei saatukaan. Jatkoimme siitä Kaldoaivin erämaahan. Vaikka asuin todella pitkään Lapissa, oli tuo alue minulle ihan uusi. Monena vuonna olin haaveillut tunturialueista, mutta ei sitten tullut koskaan sopivaa hetkeä eikä ehkä tarvettakaan yrittää hankalasti saatavia lupia sinne. Osuimme siellä vielä alueelle, jossa ei selkeästi ollut paljon kulkijoita ja nautimme joka hetkestä. Melkeinpä yllätyin spanielien tehokkuudesta avotunturissa; taskuraketit löysivät hyvin riekkoja ja tilanteita tuli enemmän kuin odotin. Loppuloma vietettiin jälleen vähän etelämpänä, Kaamasen koivikoissa ja metsissä.


Helmin ikä näkyy itsevarmuutena ja se tekee niin kuin parhaaksi näkee. Tottelee välillä hyvin, välillä se vain tietää paremmin. Erään ylösajon jälkeen se karkasi riekkojen perään ja siinä karjuessani sitä takaisin ehdin jo harmitella, että nyt se ajaa parven saavuttamattomiin. No, Helmi pysähtyi hetkeksi, mutta painoi sitten jälleen täydellä teholla perään. Tuhisin itsekseni hetken aikaa ja Helmi palasi.. riekko suussa. Ohilaukauksena pitämämme olikin osunut, Helmi näki todennäköisesti riekon putoavan ja kävi noukkimassa saaliin talteen. Eihän sille voinut enää vihoitella. Se vain tiesi paremmin. Helmi kävi myös noutamassa minulle kuolleen poron. Tai oikeastaan takajalan, mikä lähti raadosta irti. Koko eläintä ei raasu saanut liikkeelle. 


Maisa oli parhaimmillaan. Maisan haku oli tehokasta ja vauhdikasta. Sen kanssa metsästäminen on niin helppoa ja stressitöntä, kun se vauhdistaan huolimatta on kuin ihmisen ajatus. Yksi pieni peräänmeno sattui toki Maisallekin, kun oikein lämmitettiin. Ensin Maisa jäljitti hienosti metsoa n. 200 metriä ja sai vanhan ukkometson siivilleen. Silloin olimme Kaamasen alueella, jossa lupaan kuului ainoastaan riekko, joten ampumatta jäi. Maisan työ oli silti taidokas. Pian tämän jälkeen löytyi riekko, jonka Maisa nosti lentoon räväkästi ja kävi hiukan saattelemassa. Maisa sai palautteen eikä riekkoa tietenkään ammuttu. Hieman kierroksia alas ja koira kuulolle, sitten jatkamaan. Riekot löytyivät uudestaan ja Maisa ikään kuin seisahtui kysymään, onko nyt ok nostaa ja luvan saatuaan nosti muutaman metrin päästä linnut ilmaan. Tästä pysähtyi taas ja lintu pudotettiin. Oikea toimintatapa muistettiinkin sitten taas siitä eteenpäin.


Hulda oli vain oppityttönä, kulkemassa perässä ja välillä pääsi hiukan hakemaan. Pysähtymisiä laukauksiin tuli toisten riistatilanteista ja tärkeää oppia metsästyspäivistä. Mönkijän kyyti oli Huldasta vähän jännää, mutta kun laittoi päänsä minun kainalooni, ei sekään ollut kovin paha juttu. 

Julius oli tyttären kanssa tämän metsästysloman ajan treenaamassa kokeita varten. Kävivät muutamaan otteeseen pellolla muistelemassa, mitä fasaanien kanssa kuuluu tehdä ja valmistutuivat metsästyskokeisiin. Treenit paranivat koko ajan ja niinpä kokeissa junioritiimi teki tulosta. Lauantaina tytär ja Julius tekivät haasteellisen lintutyön. Lintu pudotettiin pitkälle takaviistoon, ja kun Julius lähti noutoon, se nosti lähes noutopaikalta toisen linnun. Tuo toinenkin pudotettiin. Julius nouti ensin tämän toisen linnun ja toi ohjaajalle, jonka jälkeen se etsi vielä ensimmäisen, puron pohjalla veteen pudonneen linnun. Tuloksena tästä oli AVO1 ja menolippu voittajaluokkaan. Tyttärelle tuli sitten jo vähän kiire lähteä syyslomalle pohjoiseen ja hirvijahtiin ja niinpä minä starttasin Juliuksen kanssa sunnuntaina. Ohjasin vähän varman päälle, eikä Juliuksen haku ihan päässyt siihen loistoon, mikä olisi mahdollista, mutta tehtiin melkein toisinto lauantaista. Ylösajo ja pudotus. Julius noutoon, lintu olikin haavakko ja nousi uudestaan pudotuspaikalta. Uusi pudotus ja nouto siitä. Julius toimi nyt minunkin kanssani ihan mallikkaasti ja tulokseksi sunnuntaina Juliuksen ensimmäinen VOI1. Nyt tytär saa sitten jatkaa vielä ainakin parin ykkösen verran. ;)

 


Myös Toivo palasi koekentille ja voitti sunnuntain kokeen hyvillä pisteillä (90p). Maisa opetti uutta spanieliharrastajaa koetoimintaan ja kävi nappaamassa vielä yhden VOI1-tuloksen ihan näin malliksi. Eihän tuo koeviikonloppu olisi paremmin enää voinut edes mennä. Nöyrän kiitollisena harrastuksen tuomista elämyksistä jälleen kerran. 

Ja se Lappiin syyslomalle karannut tytär... Oli onnistunut vielä hirvimetsälläkin ja ampunut vasan. Hänet ainakin on onneksi saatu hyvin metsästysharrastuksen piiriin estämään ukkoutumista.


torstai 15. syyskuuta 2022

Tavoite saavutettu - käyttövalio perheessä


 

Blogin päivittäminen on ollut tauolla ehkä ensisijaisesti ajan puutteen vuoksi, mutta kerrankin on jotain sellaista kerrottavaa, mitä ei vain voi ohittaa. Maisa sai saalistettua puuttuneen näyttelytuloksen kolmannella yrittämällä ja sai virallistettua tittelinsä; KVA-SPME.  Vaikka titteli ei koskaan kaikkea kerrokaan, on tunnustettava, että tällä tittelillä minulle itselleni on suuri merkitys. Karhurummun kasvattien ensimmäinen käyttövalio spanielien metsästyskokeista. Ensimmäinen kouluttamani käyttövalio myös ja peräisin ensimmäisestä kasvattamastani pentueesta. Onhan se itselle ainutkertaista.

Tiina Karlström on julkaissut kirjan oman viimeisimmän käyttövalionsa matkasta tavoitteeseen ja vaikka en itse ole vielä kirjaa ehtinyt lukea, on jo ajatus koiran ja ohjaajan matkan dokumentoinnista ihana. Varmasti jokaisesta koirasta tulisi erilainen kirja. Maisa ei tule saamaan kirjaa, mutta mukava on muistella meidän yhteistä matkaamme syntymästä tähän päivään.

Maisalla on ollut sinä "ensimmäisenä pentuna" hyvin omanlaisensa paikka perheessä, mutta tavoitteeseen pääseminen ei ole ollut ollenkaan itsestään selvää missään vaiheessa. Maisan syntymä oli haasteellinen; sen isoveli juuttui synnytyskanavaan ja menehtyi. Eläinlääkärillä saatiin avustettua Maisa ja Pepe maailmaan. Ensimmäiset viikot syntymän jälkeen Maisa oli onnellisen lihava ja melkeinpä laiskan veltto otus. Alusta asti oli toki selvää, että metsästyskoiraa ja koekoiraa lähdetään yhdessä tekemään ja toivotaan parasta.



Emänsä jälkeen Maisa tuntui todella helpolta pennulta joissain asioissa; se ei pyrkinyt riistan perään eikä seonnut hajuista. Toisaalta joinain hetkinä epäilin, että riittääkö siinä edes moottoria, sillä niin rauhallisesti se suhtautui elämään. Maisa kypsyi hitaasti ja noutoesineisiin, kuten moneen muuhunkin uuteen asiaan, täytyi tutustua rauhassa ja Maisan tahtiin. 


Maisa oppi kyllä noutamaan ja tarttumaan monenlaiseen riistaan. Vesilinnut eivät aluksi olleet ollenkaan Maisan mieleen, mutta vaihtokauppa sorsa minulle - hunajamarinoitu kanafile Maisalle, muutti pysyvästi Maisan suhtautumisen sorsaan. Vesityö meni ensimmäisellä yrityksellä läpi ja myöhemmin saatiin myös vesilintukokeista tuloksia. 

Maisan ensimmäinen koe oli pohjoisen riekoilla. Köysivaaran maastoista onnistuimme löytämään riekon, ja täydellisellä riistatyöllä AVO1. Silloin aloin hiukan uskoa pieneen hassuun spanieliin myös metsästyskoirana. Ja metsästyskoekoirana. Koeura Maisalla onkin ollut spanieliksi kohtuullisen pitkä ja koekokemuksia on nyt mukavaa muistella. Nyt jo niitä pettymyksiäkin muistaa lämmöllä.



Samana syksynä 2018 kävimme starttaamassa nuorten koirien Derbyssä Pepe-veljen kanssa. Ensimmäinen riistatyö venyi muutaman askelen verran. Päästin Maisan puskan taakse tyhmyyttäni ja se nosti sieltä juoksevan linnun jatkaen muutaman metrin siivityksen jälkeen perään. Lintu putosi parin metrin päähän koiran nenästä ja siinä Maisa istui noutolupaa odottaen. No, huipputulos meni siinä, mutta kolme seuraavaa riistatyötä olivat täydellisiä pysähtymisineen ja hyvä mieli päivästä jäi sekä VOI2 tulokseksi.


Seuraavana vuonna panostettiin koekäynteihin. Kokeiltiin luonnonlinnuilla Ylitornion vesilintukokeessa (VOI1 ja VOI- ilman riistaa) ja kanalinnuilla (VOI- x 2, ei riistaa toisena päivänä, toisena päivänä ylösajo koppelolle, mutta ei lavastuslintua, joten ei tulosta). Vesilintukokeissa oli mukavaa nähdä Maisa vähän erilaisissa töissä, sillä vesilinnustus ei pohjoisen maisemissa asuessa ollut meillä ollenkaan ykköslajina. 

Inarin kokeessa yritettiin taas riekoille. Ensimmäisenä päivänä hieno riekkoparven ylösajo heti erän alkuun, mutta ei saatu pudotusta. Lavastuksella VOI2, toisena päivänä ei riistaa. Lisäksi ahkeroitiin sen vuoden Cockerimestaruudessa ja Derbyn ylimääräisenä koirana. Mestaruudessa Maisa suljettiin kokeesta, koska tuomari totesi sen purreen haavakkolinnusta kylkiluut sisään. Yllättävä pettymys, jota oli koepäivänä vaikea ymmärtää, mutta joka opetti kyllä lisää spanielien metsästyskokeista. Toisena päivänä oli parempi onni ja ylösajo, josta lintu haavakoksi ja haun kautta haavakon talteenotto. Tuon viikonlopun tuloksina VOI- ja VOI1. 

Kolmas koesyksy alkoi myös vesilinnuilla Ylitorniolla. Koe-erät uiden väsyttivät Maisan sillä kertaa eikä haku riittänyt ykköstulokseen, mutta sentään VOI2. Yhdessä Pepe-veljen kanssa ajeltiin myös Nurmekseen koeviikonlopuksi ja Nurmeksen kivoissa peltomaisemissa Maisalle VOI1 x2, toisena päivänä huimalla 90 pisteellä, mikä on Maisan korkein pistemäärä kokeissa. Nurmeksesta erityisesti jäi mieleen yhden fasaanin päättäväinen kaivaminen ulos kasvillisuuden alta. Vuoden 2020 aikana saatiin siis kasaan jo käyttövalion arvoon oikeuttavat tulokset. Vielä starttasimme Mestaruudessa ja siellä Maisa otti ensimmäisen kerran käyttöön cockerisäännöt. Kaikissa kolmessa riistatyössä se teki paukkunoudot ensimmäisen kerran elämässään. Koetilanteessa en tietenkään pystynyt toimintaan oikein puuttumaan, joten tulos VOI3 olisi ollut Maisan koeuran päätös. Koska tiesin Maisan pystyvän parempaan, ei voinut uraa tuohon jättää ja niinpä sitten vielä syksyllä 2021 käytiin vähän niin kuin itsellemme todistaaksemme starttaamassa kaksi kertaa tutuissa Soinin maastoissa. Tuloksena 2 x VOI1.

Siihen oli hyvä lopettaa. Maisan uralla itseäni lämmittää montakin asiaa. Maisa on pystynyt neljällä koekaudella ykköstulokseen metsästyskokeissa ( 2018 AVO1, 2019, 2020, ja 2021 VOI1) ja Maisalla on ykköstulos kolmella eri riistalla ( riekko, sorsa, fasaani ). Vuonna 2020 Maisa oli Vuoden metsästyscockeri korkeimmilla yhteenlasketuilla pisteillä kolmesta kokeesta. Maisa oli myös Vuoden inarilainen metsästyskoira vuosina 2018 ja 2019 ja Lapin spanielikerhon kerhonmestari 2020.

Valioituminen ja näyttelytuloksen saaminen ei sitten ollutkaan niin helppoa, sillä Maisa ei nauti esiintymisestä. Enemmänkin se näyttää märältä rätiltä ja seisoo niin kyyryssä, että näyttää todella pahasti takakorkealta. Kolme yritystä se otti ennen kuin onnistui. Olin jo melkein valmis luovuttamaan, mutta menin kehään Ähtärissä senkin jälkeen, että kaksi käyttölinjaista oli jo saanut samana päivänä hylätyn samaiselta tuomarilta. Ja kerrankin meillä oli onnea. Puuttunut H saatiin ja pääsimme anomaan virallista titteliä.

Täydellinen koirahan Maisa ei ole. Sillä voisi olla enemmän kestävyyttä ja periksiantamattomuutta. Vaikeassa maastossa tai tilanteessa ilman riistaa se hakee tukea ohjaajasta välillä liikaa. Maisa voisi olla monessa tilanteessa itsenäisempi, mutta kokemus on tuonut sille jo varmuutta lisää. Maisa voisi olla nopeampi noutaessaan vedestä ja rohkeampi esim. haavakon jäljestyksessä. Toisaalta Maisa on todellinen luottoystävä. Se on tekemisessään kuin ihmisen mieli. Maisa on tärkeä perheenjäsen ja seuraavan sukupolven, Huldan ja sisarusten, emä. Ja Hulda sitten onkin jo ihan toinen tarina. Vaikuttaa siltä, että se on perinyt hyvin vähän Maisan hallittavuutta, mikä tulee tuomaan taas erilaisia haasteita. Toivottavasti myös Huldan kanssa pääsemme asettamaan tavoitteita ja yrittämään niiden saavuttamista. Maisan kanssa se onnistui ja siitä olen syvästi iloinen ja nöyrän kiitollinen.