sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hyvää uutta vuotta!





Hyvää uutta vuotta, ystävät! Onnettoman vähän ehdin syksyn ja alkutalven aikana blogia päivittämään, eikä toki ollut varsinaisesti uutisiakaan. Kiireinen joulukuu on nyt viimeisessä päivässään ja toiveikkaana katsomme vuoteen 2018. Kuvat kertovat enemmän kuin sanat eikä ehkä kaikkea syksyn aikana tapahtunutta ehtisi sanoin kuvaillakaan. Mennään käänteisessä järjestyksessä joulusta alkusyksyyn.


 
Joulutunnelmasta ei juurikaan ehditty meillä nauttia. Koirat toki saivat joulumakkaransa ja myös kinkun tähteet. Pakkaset rajoittivat jouluna ulkoilua, mutta onneksi koirat viihtyvät myös sohvalla.

Onneksi muutama vuosi sitten Helmi on saanut enemmänkin saalista ja yksi näistä hetkistä on meillä ikuistettuna joulupalloon. Ihania muistoja!


Kaamos kestää meillä vielä vajaan kaksi viikkoa ja ulkoiluun kuuluu paljon lunta ja sininen hämärä myös keskellä päivää. 



Ennen kaamokseen laskeutumista saimme marraskuussa nauttia todella upeista alkutalven aurinkoisista päivistä.














Lokakuussa meille kävi näyttäytymässä Herrasmies, Piki, joka on kyllä nimensä kaltainen. Nimi on siis enne. Piki oli vierailunsa aikana ikäisekseen hämmästyttävän rauhallinen, mutta toimintakykyä löytyi, kun hieman treenailtiin. Omaa tahtoakin selvästi nuorukaiselta löytyy!



Metsästyssyksy oli tuloksekas hirvikoirille. Useampi onnistunut hirvityöskentely ja kaato. Vanha herra Juri voi edelleen ikäänsä nähden mainiosti, mutta ei enää lähtenyt oikeisiin töihin. Jurin tärkein eläketehtävä metsässä on makkaratulien vartioiminen.
Sandra tulilla
Juri

Kotimetsien lintutilanne oli syksyllä surullinen. Aika nopeasti luovutin emmekä kovin tosissaan edes etsineet pudotuksia. Maisalle harmi, ettei päässyt tositoimiin. Nouto kuitenkin edistyi huomattavasti syksyn aikana.




Tavoitelista ensi vuodelle on muotoutumassa:
Omille pennuille 1-2 koulutusviikonloppua.
Osallistuminen Maisan kanssa 1-2 koulutusviikonloppuun.
Maisalle vesityö ja 2-4 koestarttia metsästyskokeissa. Jos edistystä nähtävillä, pelastuskoirapuolella peruskoe hausta ja ehkä jopa jäljestä.
Helmin kanssa mietittävä pelastuskoiraharrastuksen jatkoa jäljen osalta, sillä ihmisjälki ei Helmiä motivoi. Sopivassa tilanteessa mielelläni starttaisin vielä Helminkin kanssa metsästyskokeessa.

Saapi nähdä, miten nämä saan toteutettua. Ei kerrota tätä töissä.

tiistai 29. elokuuta 2017

Työ vastaan harrastus?

Jostain syystä elokuu on aina kiireinen niin harrastusrintamalla kuin töissäkin. Kesälomalta jääneet rästityöt vievät osansa päivistä ja vauhdikkaat tapahtumaviikonloput vaativat läsnäoloa työpaikalla. Elokuulle osuvat usein myös spanielien kokeet täällä pohjoisessa. Tänä vuonna jouduin tekemään monta vaikeaa päätöstä, joita en todennäköisesti heti unohda.

Koulun alku sotki hiukan suunniteltua aikataulutusta kesäloman ja pohjoisen suhteen ja päädyinkin sitten ajelemaan edestakaisin kouluttamaan spanieleita. Elokuun alussa saimme Hollannista koulutusapua omalle pienelle porukalle ja samalla testattiin mummolan maastojen sopivuus spanielikoulutukseen. Minä ajelin 1600km viikonloppuna, mutta kyllä oli sen arvoista. Meillä oli todella mukava treeniryhmä, vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Yhdessä treenaaminen on meille harvinaista herkkua kuten usein olen maininnut. Monta silmää näkee niin paljon paremmin sekä koiran että ohjaajan vahvuudet ja heikkoudet.

Maisa edistyi hurjasti noudoissa.Kani ja tavi noudettiin jo koko ajan paremmin, sorsa oli vielä liian iso ja jännittävä. Dummyjen kanssa harjoiteltu markkeeraus parani jo huomattavasti. Maisan hakukin alkoi saada vauhtia. Kuinka pienistä asioista voi koiran edistyminen olla joskus kiinni! Helmillekin viikonloppu oli antoisa, kuten hieno noutokuva alla kertoo!
Kuva:Jukka Paroinen

Kuva: Jukka Paroinen



Kuva: Jukka Paroinen


Elokuun puoleen väliin olisi osunut koeurakkalauantai, jolloin Maisalla olisi ollut mahdollisuus samaan aikaan veljensä kanssa yrittää suorittaa spanielien taipumuskoe ja vesityö peräkkäin. Valitettavasti tuo lauantai oli se ainoa lauantai koko elokuussa, joka minun on oltava töissä tai sitten ei tarvitse mennä muinakaan päivinä nykyiseen työpaikkaan. Lisättynä pienellä työvoimapulalla en vain pystynyt järjestämään tuota päivää vapaaksi. Matkaa kokeisiin olisi ollut 350km, joten ihan lyhyellä reissulla ei olisi selvitty muutenkaan. Ei vain onnistunut. Seuraava mahdollisuus molempiin on sitten ensi kesänä. Toisaalta Maisa ei tule vielä starttaamaan kokeisiin tänä syksynä eli sinänsä mikään ei viivästy tämän takia, mutta harmittaahan se ihan hurjasti. Edelleen.

Se ei harmita, että Pepe suoritti hyväksytysti molemmat samaisessa kokeessa, vaikka kasvattajatäti ei ollutkaan kannustamassa ( eikä häiritsemässä ). Hyvä Pepe, siitä ja ohjaajastaan saa olla ylpeä!
Valintojen tekeminen ei suinkaan loppunut tähän. Elokuun viimeisenä viikonloppuna piti valita pelastuskoirailun ja metsästyskokeiden (SPME-V) välillä. Jälleen kerran kaksi "kerran vuodessa" - mahdollisuutta samaan aikaan. Molempiin teki mieli osallistua. Vesilintukokeet eivät ehkä ole ominta aluettamme, mutta mieluusti olisimme sitä kokeilleet jo useampana vuonna. Niidenkin vuoksi voisi mainiosti ajaa sen 350km, mutta useimmiten 600km on jo liikaa. Pelastuskoiratoiminta on nyt ottamassa vahvasti ensi askeleitaan alueellamme, joten myös tässä kohtaa täytyi valita, mihin on valmiina sitoutumaan. Nyt valitsin omalla alueellamme järjestetyn suuren etsintäharjoituksen. Harjoitus oli onnistunut ja opettavainen, vaikka emme vielä täydellä teholla päässeetkään toimimaan koirien kanssa. Opimme kuitenkin taas lisää lohkoetsinnästä, viestinnästä jne. Jos saisin toivoa tulevaisuutta, toivoisin, että tärkeät päivät töissä ja harrastuksissa osuisivat harvemmin päällekäin.

Nyt on katse jo tulevassa metsästyskaudessa. Lintukannoista pohjoisessa ei ole kuulunut kovin lupaavia uutisia, mutta seuraillaan ja tutkitaan tilannetta. Selvää on, että muutaman vuoden takaisella tasolla ei olla, mutta onko tilanne niin huono kuin oletetaan, selviää lähiaikoina. Metsään mennään silti ja toivotaan, että edes muutama ylösajo saadaan aikaiseksi, vaikka mitään ei putoaisikaan.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Ihana kesä!

Kesälomaa vietettiin Keski-Suomessa. Myy lähti matkaan muuttaakseen vihdoin omaan kotiinsa. Viimeiset yöt kasvattajalla menivät vähän hassuiksi, kun pieni ja pippurinen, mutta suloistakin suloisempi Myy-tyttö päätyi kainaloon nukkumaan. Myy on kotiutunut uuteen kotiinsa hienosti ja nopeasti ja saanut palvelusväen ja perheen vanhemmat koirat hyvin tassun alle.

Mummolan pellot, metsät ja järvet ovat kesäloman parasta antia niin koirille kuin ihmisillekin. Järvissä vesi oli tällä kertaa ihmisen varpaisiin jäätävän kylmää, mutta koirat nauttivat aurinkoisina päivinä uimisesta ja vesityötreenistä. Maisa pääsi noutamaan vedestä sekä dummya että riistaa. Liitettiinpä vesityöhön jo laukauskin ja omalla rauhallisella tavallaan Maisa suoriutuu vesinoudoista melko hyvin, mutta riistaote vaatii vielä harjoitusta niin maalla kuin vedessäkin. Maisa hieman valikoi, minkä riistan ottaa kunnolla ja minkä kantaa siiven kärjestä... Erityisesti maalla tarvitaan myös markkeerausharjoittelua. Onneksi nenä toimii ja kaikki on aina haettu ja ohjaajalle toimitettu, mutta varsinkin maalla Maisalle on hieman haasteellista paikallistaa noutoesine.


Koirat pääsivät osallistumaan muutamiin kesäjuhliin ja nauttivat lasten huomiosta täysillä. Grilliä ei kannata kesäiltana päästää näkyvistä, tietää etenkin Helmi.

Koiramaisissa merkeissä tapasimme myös sukulaisia. Moppe-isän luona tavattiin paljon sukua, mutta Maisa on selvästi kaksonen Maikki-puolisiskon kanssa. Niin väriltään, olemukseltaan kuin luonteeltaankin. Hassuja, herkkiä, rakastettavia pohdiskelijoita.
 
Maisa kävi myös lonkkakuvissa ja tuloksena B/B, kyynärät 0/0. Polvia hiukan jännitettiin, mutta vaikka niissä liikkuvuutta hieman onkin, ovat nekin kunnossa.
Osallistuimme myös Cockerspanielit ry:n metsästyskoulutukseen, joka keskittyi operantteihin menetelmiin spanielin koulutuksessa. Molemmat B-lapset, Pepe ja Maisa, osallistuivat ja viikonloppu oli todella antoisa ja tarpeellinen, etenkin herkkis-Maisalle. Parasta on yhdessä treenaaminen. Sitä on täällä pohjoisessa todella kova ikävä.
Maisa onnistui törmäämään juuri edellisenä päivänä pihakeinuun ja takajalka oli selkeästi hieman arka koulutuspäivinä, mutta siitä huolimatta se jaksoi hyvin. Toiminta-ajat se teki omalla tyylillään, odotusajat otti hyvin rauhallisesti, lähes nukkuen. ( Tosin Maisa otti päiväunet myös kaniaitauksessa aiemmin... ) Pepe puolestaan osoitti olevansa kovasti äitinsä poika, pienellä isän herkkyydellä maustettuna. Pidin kovasti näkemästäni.

Kävimme loman aikana kaksi kertaa harjoittelemassa kyyhkyillä ylösajoon pysähtymistä Helmin, Maisan ja toisella kerralla myös Myyn kanssa. Ensimmäisellä kerralla Maisaa hämmensi ja melkein pelotti kyyhkyjen lennähtely. Toisella kertaa Maisa pääsi tekemään fasaanille pari ylösajoa, joka paransi Maisan hakua todella paljon. Koira aivan kuin alkoi "löytää itsensä" ja ymmärtää, mitä varten sitä siksak-kuviota oikein juostaan. Maisalle saatiin siis luotua hakua ja riistaintoa ja se pysähtyi treenissä hyvin linnulle, Helmin jarruista saatiin ruosteet pois.

Myykin pääsi kokeilemaan kyyhkyn siivityksiä. Ensimmäiset lintutreenit kertoivat paljon lisää Myyn luonteesta ja saimmekin hyviä vinkkejä palkkauksen parantamiseksi. Myyllä on hurjan vahva riistavietti ja sen voittamiseksi täytyy ohjaajan tarjoama palkka olla erityisen hyvä. Myylle "saalispalkka" toimi heti huomattavasti "automaattipalkkaa" paremmin ja Myy saikin kotiläksyksi palkkauksen harjoittelun.

Lomaan mahtui paljon koiramaista tekemistä. Vielä on yksi oman porukan koulutusviikonloppu edessä, jota kovasti odotan. Tarkoituksena oli myös käydä Maisan kanssa taipparit ja vesityö nyt elokuussa, mutta uhkaavasti näyttää siltä, että työ tulee estämään tuon suunnitelman. Koska en ole tänä syksynä kuitenkaan kokeisiin menossa, se aiheuttaa vain harmistusta ja pettymystä, mutta ei onneksi pahempaa takaiskua. Erityisesti toki harmittaa, että olisi ollut mahdollisuus mennä Pepe-veljen kanssa yhtä aikaa kokeilemaan koeuran aloitusta. Kesällä nykyisessä työssäni on oikeastaan vain yksi ajankohta, jonka aikana on vaikea saada itselleen vapaata ja se osuu nyt juuri tähän taippari/vesityöpäivään. Katsotaan ja toivotaan silti, josko ihmeitä tapahtuisi ennen tuota viikonloppua ja vapaa onnistuisi.




sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Kesän kynnyksellä


Lumi on sulanut, melkein. En muista, että koskaan aikaisemmin meillä olisi ollut juhannuksena enää omassa pihassa lunta jäljellä, vaikka maastossa kuruista lunta löytyykin usein vielä heinäkuussa. Tänä vuonna edelleen rippeet suurimmasta kinoksesta koristaa kesäpihaamme.

Myös kasvit ovat auttamattomasti myöhässä. Normaalina kesänä tunturissa on jo vihreää, nyt vasta aloitellaan kasvua. Monessa paikassa heinät ovat vielä viime kevään ruskeat korret, ei edes juuri näy uutta vihreää.

Maasto on kuitenkin nyt sulana, joten treenaamaan on vihdoin päästy. Ja viimeisen jäljellä olevan pennunkin kanssa nauttimaan metsäretkistä. Helmenkantaja, työnimeltään Nipsu, sai kutsumanimekseen Hemi ja muutti kesäkuun alussa Etelä-Suomeen herne- ja mansikkavahdiksi. Herrasmies eli Piki lähti kesäkuun puolessa välissä Kittilän suuntaan. Yksi Lappiinkin!


Enää on jäljellä Myy, joka lähtee matkassamme Keski-Suomeen, kun ensi viikon jälkeen kesäloma alkaa. Myy on mainio otus. Se on hauska yhdistelmä päättäväisyyttä, yhteistyöhalua, energiaa ja rakkautta. Toiveikkaana jäädään seuraamaan kaikkien pentujen tulevaa elämää! Erityisen iloinen olen siitä, että kaikki pennut pääsivät metsästäviin perheisiin. Kaikilla perheillä on aikomus kouluttaa pentu metsästyskoiraksi. Yksi perhe, joka ei tällä hetkellä metsästä aktiivisesti, on kuitenkin osoittanut kiinnostusta metsästyskoulutukseen ja toivottavasti koetoimintaan. Parhaimmillaanhan koiraharrastus aktivoi aiemman metsästysharrastuksenkin uusiin ulottuvuuksiin!











Meidän pikkuriikkinen pelastuskoiraryhmämme on edennyt tämän vuoden puolella kovasti toiminnassaan. Olemme järjestäneet nyt ensimmäisiä haun peruskokeita kaksin kappalein ja saimme kuusi hyväksyttyä koirakkoa. Yhtenä kuudesta koirasta myös Helmi onnistui ja suoritti siis Pelastuskoiraliiton haun peruskokeen kesäkuun alussa. Ensimmäinen virallinen askel tässä lajissa! Yksi harvoista lämpimistä päivistä osui juuri tuolle koepäivälle, mutta eipä se Helmiä hidastanut. Noin 8 minuuttia kesti kahden maalimiehen etsiminen ja ilmaisutkin onnistuivat, vaikka ohjaaja kiersi itsensä liinalla männyn ympärille kertaalleen.

Kesäkuun alussa treenailtiin pelastuskoirailun merkeissä, talkoiltiin agilitykisoissa ja tavattiin niin Pepe kuin eteläisiä cockeriystäviäkin. Pepellä kyllä energiaa riittää kuin pienessä kylässä, hih! Kuvassa Maisa, Hiili ja Pepe. 


Tytär sai taas vähän agilityinnostusta lisää, kun agikisoissa nähtiin hienoja cockerisuorituksia. Pariin otteeseen olemme nyt ehtineet kentällekin. Kunpa olisi enemmän aikaa ja vähemmän kilometrejä cockerikavereihin, olisi niin mukavaa treenailla yhdessä. Onneksi kesälomalle on tiedossa cockerimaista menoa ja treeniä!


lauantai 27. toukokuuta 2017

Sulan maan etsintää.

Huumori on nyt jo vähissä tämän lumen suhteen. Toki aamuisin on pakkasöiden jäljiltä päässyt vielä kantavalle hangelle pentujen kanssa, mutta kyllä kuiva maasto olisi nyt niille se paras leikkiympäristö kuran, kivisen pihan tai lumen sijaan. Puhumattakaan kasvattajatädistä.



Niinpä tyttären kanssa pakattiin pesueen jäljellä olevat pennut kassiin ja lähdettiin etsimään kuivaa maata. Täysin lumetonta ei löydy ihan läheltä eivätkä metsätietkään ole vielä edes sulia, mutta pieniä kuivia maastolaikkuja onnistuimme löytämään ja koko mukana oleva koiralauma ( myös Helmi, Maisa ja Siiri) nautti suunnattomasti helpommasta liikkumisesta.

Kuinka paljon siellä metsässä olikaan tutkittavaa! Paluumatkalla pesue nukahti tyytyväisenä.




Pennut saavat viettää aikaa vapaasti mahdollisimman paljon, kun kotona ollaan ja väsähtävät välillä pentumaisesti niille sijoilleen. Iloiset leikittäjät Siiri ja Maisa auttavat kovasti pentujen viihdyttämisessä.

torstai 25. toukokuuta 2017

Perhe pienenee

Pennut 7 viikkoa

Ensimmäinen vauva lähti kohti uutta kotiaan. Karhurummun Hallanherra, "Aatu" lähti kohti Oulua iloisen haikeissa tunnelmissa. Aatu pääsee mukavaan metsästävään kotiin ja odotellaan kovasti myöhemmin kuulumisia.

Viime viikolla pennut saivat ihmeteltäväkseen kyyhkyn ja todella reippaasti kaikki siihen suhtautuivat. Kaikista nopealiikkeisistä kavereista ei ehtinyt saada hyvää kuvaa, mutta kaikki pennut kantoivat kyyhkyä mielellään.






Pentujen kanssa puuhastelua on rajoittanut tylsääkin tylsempi sää. Vihdoin viimein edes oma piha on alkanut sulaa. Ensi viikolla on kesäkuu ja takametsässä on polveen saakka lunta. Ei siis toivoakaan metsälenkeistä, ainoastaan kuraa ja syvää lunta sekä kivinen piha. Terassilla on sentään jo osittain sulaa. Me kaipaamme nyt kovasti vihreyttä ja aurinkoa.