Blogin päivittäminen on ollut tauolla ehkä ensisijaisesti ajan puutteen vuoksi, mutta kerrankin on jotain sellaista kerrottavaa, mitä ei vain voi ohittaa. Maisa sai saalistettua puuttuneen näyttelytuloksen kolmannella yrittämällä ja sai virallistettua tittelinsä; KVA-SPME. Vaikka titteli ei koskaan kaikkea kerrokaan, on tunnustettava, että tällä tittelillä minulle itselleni on suuri merkitys. Karhurummun kasvattien ensimmäinen käyttövalio spanielien metsästyskokeista. Ensimmäinen kouluttamani käyttövalio myös ja peräisin ensimmäisestä kasvattamastani pentueesta. Onhan se itselle ainutkertaista.
Tiina Karlström on julkaissut kirjan oman viimeisimmän käyttövalionsa matkasta tavoitteeseen ja vaikka en itse ole vielä kirjaa ehtinyt lukea, on jo ajatus koiran ja ohjaajan matkan dokumentoinnista ihana. Varmasti jokaisesta koirasta tulisi erilainen kirja. Maisa ei tule saamaan kirjaa, mutta mukava on muistella meidän yhteistä matkaamme syntymästä tähän päivään.
Maisalla on ollut sinä "ensimmäisenä pentuna" hyvin omanlaisensa paikka perheessä, mutta tavoitteeseen pääseminen ei ole ollut ollenkaan itsestään selvää missään vaiheessa. Maisan syntymä oli haasteellinen; sen isoveli juuttui synnytyskanavaan ja menehtyi. Eläinlääkärillä saatiin avustettua Maisa ja Pepe maailmaan. Ensimmäiset viikot syntymän jälkeen Maisa oli onnellisen lihava ja melkeinpä laiskan veltto otus. Alusta asti oli toki selvää, että metsästyskoiraa ja koekoiraa lähdetään yhdessä tekemään ja toivotaan parasta.
Emänsä jälkeen Maisa tuntui todella helpolta pennulta joissain asioissa; se ei pyrkinyt riistan perään eikä seonnut hajuista. Toisaalta joinain hetkinä epäilin, että riittääkö siinä edes moottoria, sillä niin rauhallisesti se suhtautui elämään. Maisa kypsyi hitaasti ja noutoesineisiin, kuten moneen muuhunkin uuteen asiaan, täytyi tutustua rauhassa ja Maisan tahtiin.
Maisa oppi kyllä noutamaan ja tarttumaan monenlaiseen riistaan. Vesilinnut eivät aluksi olleet ollenkaan Maisan mieleen, mutta vaihtokauppa sorsa minulle - hunajamarinoitu kanafile Maisalle, muutti pysyvästi Maisan suhtautumisen sorsaan. Vesityö meni ensimmäisellä yrityksellä läpi ja myöhemmin saatiin myös vesilintukokeista tuloksia.
Maisan ensimmäinen koe oli pohjoisen riekoilla. Köysivaaran maastoista onnistuimme löytämään riekon, ja täydellisellä riistatyöllä AVO1. Silloin aloin hiukan uskoa pieneen hassuun spanieliin myös metsästyskoirana. Ja metsästyskoekoirana. Koeura Maisalla onkin ollut spanieliksi kohtuullisen pitkä ja koekokemuksia on nyt mukavaa muistella. Nyt jo niitä pettymyksiäkin muistaa lämmöllä.
Samana syksynä 2018 kävimme starttaamassa nuorten koirien Derbyssä Pepe-veljen kanssa. Ensimmäinen riistatyö venyi muutaman askelen verran. Päästin Maisan puskan taakse tyhmyyttäni ja se nosti sieltä juoksevan linnun jatkaen muutaman metrin siivityksen jälkeen perään. Lintu putosi parin metrin päähän koiran nenästä ja siinä Maisa istui noutolupaa odottaen. No, huipputulos meni siinä, mutta kolme seuraavaa riistatyötä olivat täydellisiä pysähtymisineen ja hyvä mieli päivästä jäi sekä VOI2 tulokseksi.
Seuraavana vuonna panostettiin koekäynteihin. Kokeiltiin luonnonlinnuilla Ylitornion vesilintukokeessa (VOI1 ja VOI- ilman riistaa) ja kanalinnuilla (VOI- x 2, ei riistaa toisena päivänä, toisena päivänä ylösajo koppelolle, mutta ei lavastuslintua, joten ei tulosta). Vesilintukokeissa oli mukavaa nähdä Maisa vähän erilaisissa töissä, sillä vesilinnustus ei pohjoisen maisemissa asuessa ollut meillä ollenkaan ykköslajina.
Inarin kokeessa yritettiin taas riekoille. Ensimmäisenä päivänä hieno riekkoparven ylösajo heti erän alkuun, mutta ei saatu pudotusta. Lavastuksella VOI2, toisena päivänä ei riistaa. Lisäksi ahkeroitiin sen vuoden Cockerimestaruudessa ja Derbyn ylimääräisenä koirana. Mestaruudessa Maisa suljettiin kokeesta, koska tuomari totesi sen purreen haavakkolinnusta kylkiluut sisään. Yllättävä pettymys, jota oli koepäivänä vaikea ymmärtää, mutta joka opetti kyllä lisää spanielien metsästyskokeista. Toisena päivänä oli parempi onni ja ylösajo, josta lintu haavakoksi ja haun kautta haavakon talteenotto. Tuon viikonlopun tuloksina VOI- ja VOI1.
Kolmas koesyksy alkoi myös vesilinnuilla Ylitorniolla. Koe-erät uiden väsyttivät Maisan sillä kertaa eikä haku riittänyt ykköstulokseen, mutta sentään VOI2. Yhdessä Pepe-veljen kanssa ajeltiin myös Nurmekseen koeviikonlopuksi ja Nurmeksen kivoissa peltomaisemissa Maisalle VOI1 x2, toisena päivänä huimalla 90 pisteellä, mikä on Maisan korkein pistemäärä kokeissa. Nurmeksesta erityisesti jäi mieleen yhden fasaanin päättäväinen kaivaminen ulos kasvillisuuden alta. Vuoden 2020 aikana saatiin siis kasaan jo käyttövalion arvoon oikeuttavat tulokset. Vielä starttasimme Mestaruudessa ja siellä Maisa otti ensimmäisen kerran käyttöön cockerisäännöt. Kaikissa kolmessa riistatyössä se teki paukkunoudot ensimmäisen kerran elämässään. Koetilanteessa en tietenkään pystynyt toimintaan oikein puuttumaan, joten tulos VOI3 olisi ollut Maisan koeuran päätös. Koska tiesin Maisan pystyvän parempaan, ei voinut uraa tuohon jättää ja niinpä sitten vielä syksyllä 2021 käytiin vähän niin kuin itsellemme todistaaksemme starttaamassa kaksi kertaa tutuissa Soinin maastoissa. Tuloksena 2 x VOI1.
Siihen oli hyvä lopettaa. Maisan uralla itseäni lämmittää montakin asiaa. Maisa on pystynyt neljällä koekaudella ykköstulokseen metsästyskokeissa ( 2018 AVO1, 2019, 2020, ja 2021 VOI1) ja Maisalla on ykköstulos kolmella eri riistalla ( riekko, sorsa, fasaani ). Vuonna 2020 Maisa oli Vuoden metsästyscockeri korkeimmilla yhteenlasketuilla pisteillä kolmesta kokeesta. Maisa oli myös Vuoden inarilainen metsästyskoira vuosina 2018 ja 2019 ja Lapin spanielikerhon kerhonmestari 2020.
Valioituminen ja näyttelytuloksen saaminen ei sitten ollutkaan niin helppoa, sillä Maisa ei nauti esiintymisestä. Enemmänkin se näyttää märältä rätiltä ja seisoo niin kyyryssä, että näyttää todella pahasti takakorkealta. Kolme yritystä se otti ennen kuin onnistui. Olin jo melkein valmis luovuttamaan, mutta menin kehään Ähtärissä senkin jälkeen, että kaksi käyttölinjaista oli jo saanut samana päivänä hylätyn samaiselta tuomarilta. Ja kerrankin meillä oli onnea. Puuttunut H saatiin ja pääsimme anomaan virallista titteliä.
Täydellinen koirahan Maisa ei ole. Sillä voisi olla enemmän kestävyyttä ja periksiantamattomuutta. Vaikeassa maastossa tai tilanteessa ilman riistaa se hakee tukea ohjaajasta välillä liikaa. Maisa voisi olla monessa tilanteessa itsenäisempi, mutta kokemus on tuonut sille jo varmuutta lisää. Maisa voisi olla nopeampi noutaessaan vedestä ja rohkeampi esim. haavakon jäljestyksessä. Toisaalta Maisa on todellinen luottoystävä. Se on tekemisessään kuin ihmisen mieli. Maisa on tärkeä perheenjäsen ja seuraavan sukupolven, Huldan ja sisarusten, emä. Ja Hulda sitten onkin jo ihan toinen tarina. Vaikuttaa siltä, että se on perinyt hyvin vähän Maisan hallittavuutta, mikä tulee tuomaan taas erilaisia haasteita. Toivottavasti myös Huldan kanssa pääsemme asettamaan tavoitteita ja yrittämään niiden saavuttamista. Maisan kanssa se onnistui ja siitä olen syvästi iloinen ja nöyrän kiitollinen.
