Olemme lomalla!

Vietämme kesälomaa Keski-Suomessa ja hellepäivinä pienet vesityötreenit virkistävät mieltä ja kehoa. :)

Kävimme myös vierailemassa seisojien vesityötreeneissä. Tarkoitus oli harjoitella odottamista, erityisesti laukausten saattelemana. Hyvä treenihän siitä tulikin. Helmi lämpeni hiukan laukauksista, mutta rentoutui, kun ei mitään tapahtunutkaan. Omalla vuorollaan ensimmäisessä noudossa otti hypähdyksen eteenpäin, joka näytti siltä, että koira siirtyi nähdäkseen paremmin, mihin lintu putoaa. Käsky paikalleen tuli kerrankin minulta ajoissa, joten en ehtinyt nähdä, olisiko yrittänyt lähteä noutoon asti. Seuraavat odotukset laukauksineen pysyi paikallaan niin kuin pitääkin.

Helmin kanssa ei ole juurikaan tehty vesistön ylitystä ja nyt kokeiltiin. Ensimmäinen nouto meni hukkaan. Helmi katsoi vain viereistä ampujaa, ei linnun heittäjää tai lintua, eikä siis nähnyt linnun putoamista lähes pienen lammen toiselle rannalle. Sokkona noutoon lähetettynä ei mennyt tarpeeksi kauas. jotta olisi saanut hajun linnusta. Myös suoraan eteenpäin lähetystä on tarpeellista treenata vedessä, nythän olemme saaneet maalla sen jo alkuun. Meillä oli kuitenkin apuna kokenut seisojaharrastaja, joten uusi heitto ja toinen lintu ensimmäisen viereen. Helmi nouti sen näppärästi ja lähti luovutuksen jälkeen käskystä uudelleen samaan kohtaan etsimään ensimmäistä lintua. Sekin löytyi sitten. Kiitokset Keski-Suomen seisojaharrastajille!

Nämä uintikuvat ovat tältä aamulta kotirannasta. Rannan suuntaiset heitot Helmi hakee kiertämällä eli etsii parhaan kohdan noudolle. Jos matka on sama mistä tahansa rantaa, otetaan vauhtia laiturin nokasta. Kalat polskivat karkuun molemmin puolin, kun tämä vesihirviö laskeutui veteen!

Sinä harrastat väärin, minä harrastan oikein?

Valitettavan usein koiraharrastukseen, kuten mihin tahansa harrastukseen, liittyy tarve määritellä ja analysoida tekemistä. Pohditaan, kuka on oikeutettu kutsumaan itseään metsästäjäksi tai koiraharrastajaksi. Jos olet käynyt agilityn alkeiskurssin ja käyt silloin tällöin kentällä, mutta et kilpaile, voitko sanoa harrastavasi agilityä? Entä oletko oikea metsästäjä? Saatko saalista itse ampumalla vai jollain muulla tavalla? Montako kertaa vuodessa, kuukaudessa tai viikossa metsästät? Entäs sinun koirasi? Toimivatko ne niin kuin metsästyskokeessa edellytetään vai valehteletko vain? Harmillisen usein kuulee kerrottavan, että ei niillä kaverin koirilla mitään tee, mutta nämä omat! Ne kyllä toimivat!

Minä näen niin punaista, kun lähdetään arvostelemaan ja jopa tuomitsemaan tapaa harrastaa, ellei kyseessä ole jollain tavalla laiton, epäeettinen tai kärsimystä aiheuttava tapa harrastaa metsästyskoirien kanssa. Harrastuksenhan on tarkoitus tuottaa iloa ja sisältöä elämään, ei aiheuttaa huonoa omaatuntoa siitä, että harrastat jonkun toisen kriteerien mukaan väärällä tavalla. Olen seurannut keskustelua mm. Facebookissa tästä aiheesta eri näkökulmista ja valitettavan usein sävy on syyllistävä. 

Haluan käyttää esimerkkinä isääni, joka harrasti metsästyskoiria vuosikymmenten ajan. Metsästäen, kasvattaen, kokeissa kilpaillen. Isä toi kotiin lukuisia jäniksiä aikaisemmin, mutta lyhtykarvaisten saksanseisojien ja meidän yhteisten metsäretkiemme myötä saalis muuttui enemmän lintuvoittoiseksi.  Viimeiset vuodet suomenajokoirien kanssa hän vietti elämästä ja luonnosta nauttien, lähes kokonaan ilman saalista. Hän istui nuotiolla ajoa kuunnellen, mutta hänellä ei ollut enää tarvetta ampua jänistä eikä myöskään viedä koiraansa arvosteltavaksi kokeisiin. Olisiko hän ollut vain koiran juoksuttaja, ei metsästäjä? Ja miksi hänet olisi pitänytkään lokeroida metsästäjäksi tai ei-metsästäjäksi? Jos hänelle toisen koirarodun toiminta riitti tarpeeksi suureksi onnistumisen iloksi, mutta toiselle koirarodulle hän hankki saalista, oliko hän siis oikea metsästäjä? 

Asun itse elämäntapametsästäjän kanssa, mutta olen elämäntapametsästyskoiraharrastaja. Jos joku kokee tarvetta minut lokeroida. Itse vältän sitä viimeiseen asti. En tiedä, hyväksyvätkö elämäntapametsästäjät elämäntapametsästyskoiraharrastajia ja missä menee raja, kumpaan ryhmään kuuluu. Itse olen iloinen aina, kun koiranomistaja tunnistaa oman rotunsa ominaisuudet ja haluaa kouluttaa sen siihen tehtävään, mihin rotu on tarkoitettu. Minulle suurin tavoite on onnistua siinä ja jos joskus pataan asti saadaan jotain, se on todella hienoa. Haluaisin antaa kaikille mahdollisuuden harrastaa metsästystä siinä määrin kuin tuntee itselleen sopivaksi ja myös nauttia siitä ilman, että tarvitsee pohtia, harrastaako oikein vai väärin, liikaa vai liian vähän.

Metsästyskoirarodut ovat kuitenkin metsästyskoiria, joiden pitää päästä tekemään omaa työtään. Meillä ei asu yhtään koiraa, joka olisi yhtä onnellinen ”seurakoirana” tai vaikka agilitykoirana kuin mitä ne ovat omassa tehtävässään, metsässä. Ihmisen kanssa yhdessä tekeminen on palkinto, mutta ylpeys saaliista on luettavissa niiden silmistä. Siksi vilpittömästi toivoisin, ettei mikään ulkopuolinen arvostelu tai syyllistäminen pelottaisi myöskään uusia metsästyksen ja metsästyskoirien harrastajia pois. Metsästäjien ukkoutumista ei ainakaan hidasta se, että ei anneta mahdollisuutta harrastaa metsästystä tai pakotetaan johonkin muottiin; harrastamaan oikein. Esimerkiksi käyttölinjainen cockerspanieli on todella monipuolinen rotu, jonka kanssa on mahdollisuus harrastaa erilaisia asioita metsästyksen lisäksi, mutta metsästyksen tulisi kuulua käyttölinjaisen harrastuksiin. Kuitenkaan ei pidä säikähtää, että ei osaa harrastaa metsästystä oikealla tavalla. Jos hankkii tarpeeksi tietoa, löytää varmasti oman tapansa metsästää. Ja se ei ole väärä vaan ihan oikea, jos se sopii sinulle.

Oikeaan ja väärään tapaan metsästää liittyy usein myös koirien arvostelu. Pidän rodunomaisia metsästyskokeita erittäin hyvänä tapana osoittaa koiran toimivan tiettyjen kriteerien mukaisesti. Useimmissa tapauksissa metsästyskokeiden säännöt ja arvostelu on sellainen, että niiden kriteerien mukaisesti toimiva koira on myös kelpo metsästyskoira. Koiran toiminta muotoutuu kuitenkin väistämättä ohjaansa näköiseksi. On siis mahdollista, että omistajalla ja koiralla on toimiva tapa metsästää ja jolla saalista saadaan, mutta tähän metsästystapaan liittyy piirteitä, joilla metsästyskokeissa ei pärjää. Kouluttamattomuus tai tottelemattomuus kuten peräänmeno tekee kuitenkin käytännön metsästyksestä pahimmillaan mahdotonta. Itse arvostan metsästyskokeiden ohella sitä, että koiralla ja ohjaajalla on sellainen yhteistyö, jolla saadaan saalista. Vaikka itse tilanne ei aina sääntökirjan mukaan menisikään.  Tosiasiahan on, että oli kyseessä mikä rotu tahansa, valtoimenaan itselleen metsästävä koira karkottaa riistan saavuttamattomiin. Oli sillä sitten metsästyskoetulos tai ei.

Meille ihmisille tuntuu olevan luontaista selitellä tekemisiään ja arvioida oma tekeminen oikeammaksi kuin toisen. Onneksi siis on edes ne metsästyskokeet, joissa yhteisten kriteerien mukaan voi osoittaa, että on onnistunut kouluttamaan koiransa pärjäämään metsästyskokeissa ja näin ollen myös käytännön metsästystilanteissa. Toivoisin silti avarakatseisuutta. Niiltä, joiden mielestä metsästyskokeet ovat ainoa takuu toimivalle metsästyskoiralle. Samoin niiltä, jotka eivät usko metsästyskokeisiin, mutta haluavat harrastaa metsästystä. Kokeiden halveksiminen on useimmiten oma suojautumiskeino sille, että ei ole onnistunut kouluttamaan omaa koiraansa kokeissa menestymään. Kaikilla myöskään ei vain ole sitä kilpailuviettiä. Ei ollut minun isällänikään enää 50 vuoden iässä. Tärkeämpää on nauttia omalla tavallaan luonnosta ja koiran työskentelystä. Annetaanhan siis harrastaa sillä tavalla, mikä itselle on luontaista ja tuottaa iloa, onnistumisia. Ja niin myös se metsästyskoira pääsee tekemään omaa työtään.