Syksy on taas edennyt nopeasti. Pohjoiseen ei ole ollut mitenkään erityinen ikävä, mutta sen verran maisemia kaipasin, että kokeilin onneani metsästyslupa-arvonnassa kesällä ja sainkin varattua ihan mainion kiertomatkan Sodankylä-Utsjoki-Inari -suunnalle. Pääsimme kulkemaan erilaisissa maastoissa ja samalla toteamaan, että jotain on kyllä tämän koirajoukon kanssa tehty oikeinkin. Niin hienoja tilanteita Helmi ja Maisa meille tarjoilivat.
Aloitimme kierroksen Sodankylän metsistä. Alueella oli selkeästi jo metsästetty paljon ja linnut olivat arkoja. Siitä huolimatta saimme muutaman tilanteen aikaiseksi. Metsäpäivät olivat antoisia, vaikka saalista ei saatukaan. Jatkoimme siitä Kaldoaivin erämaahan. Vaikka asuin todella pitkään Lapissa, oli tuo alue minulle ihan uusi. Monena vuonna olin haaveillut tunturialueista, mutta ei sitten tullut koskaan sopivaa hetkeä eikä ehkä tarvettakaan yrittää hankalasti saatavia lupia sinne. Osuimme siellä vielä alueelle, jossa ei selkeästi ollut paljon kulkijoita ja nautimme joka hetkestä. Melkeinpä yllätyin spanielien tehokkuudesta avotunturissa; taskuraketit löysivät hyvin riekkoja ja tilanteita tuli enemmän kuin odotin. Loppuloma vietettiin jälleen vähän etelämpänä, Kaamasen koivikoissa ja metsissä.
Helmin ikä näkyy itsevarmuutena ja se tekee niin kuin parhaaksi näkee. Tottelee välillä hyvin, välillä se vain tietää paremmin. Erään ylösajon jälkeen se karkasi riekkojen perään ja siinä karjuessani sitä takaisin ehdin jo harmitella, että nyt se ajaa parven saavuttamattomiin. No, Helmi pysähtyi hetkeksi, mutta painoi sitten jälleen täydellä teholla perään. Tuhisin itsekseni hetken aikaa ja Helmi palasi.. riekko suussa. Ohilaukauksena pitämämme olikin osunut, Helmi näki todennäköisesti riekon putoavan ja kävi noukkimassa saaliin talteen. Eihän sille voinut enää vihoitella. Se vain tiesi paremmin. Helmi kävi myös noutamassa minulle kuolleen poron. Tai oikeastaan takajalan, mikä lähti raadosta irti. Koko eläintä ei raasu saanut liikkeelle.
Maisa oli parhaimmillaan. Maisan haku oli tehokasta ja vauhdikasta. Sen kanssa metsästäminen on niin helppoa ja stressitöntä, kun se vauhdistaan huolimatta on kuin ihmisen ajatus. Yksi pieni peräänmeno sattui toki Maisallekin, kun oikein lämmitettiin. Ensin Maisa jäljitti hienosti metsoa n. 200 metriä ja sai vanhan ukkometson siivilleen. Silloin olimme Kaamasen alueella, jossa lupaan kuului ainoastaan riekko, joten ampumatta jäi. Maisan työ oli silti taidokas. Pian tämän jälkeen löytyi riekko, jonka Maisa nosti lentoon räväkästi ja kävi hiukan saattelemassa. Maisa sai palautteen eikä riekkoa tietenkään ammuttu. Hieman kierroksia alas ja koira kuulolle, sitten jatkamaan. Riekot löytyivät uudestaan ja Maisa ikään kuin seisahtui kysymään, onko nyt ok nostaa ja luvan saatuaan nosti muutaman metrin päästä linnut ilmaan. Tästä pysähtyi taas ja lintu pudotettiin. Oikea toimintatapa muistettiinkin sitten taas siitä eteenpäin.
Hulda oli vain oppityttönä, kulkemassa perässä ja välillä pääsi hiukan hakemaan. Pysähtymisiä laukauksiin tuli toisten riistatilanteista ja tärkeää oppia metsästyspäivistä. Mönkijän kyyti oli Huldasta vähän jännää, mutta kun laittoi päänsä minun kainalooni, ei sekään ollut kovin paha juttu.
Julius oli tyttären kanssa tämän metsästysloman ajan treenaamassa kokeita varten. Kävivät muutamaan otteeseen pellolla muistelemassa, mitä fasaanien kanssa kuuluu tehdä ja valmistutuivat metsästyskokeisiin. Treenit paranivat koko ajan ja niinpä kokeissa junioritiimi teki tulosta. Lauantaina tytär ja Julius tekivät haasteellisen lintutyön. Lintu pudotettiin pitkälle takaviistoon, ja kun Julius lähti noutoon, se nosti lähes noutopaikalta toisen linnun. Tuo toinenkin pudotettiin. Julius nouti ensin tämän toisen linnun ja toi ohjaajalle, jonka jälkeen se etsi vielä ensimmäisen, puron pohjalla veteen pudonneen linnun. Tuloksena tästä oli AVO1 ja menolippu voittajaluokkaan. Tyttärelle tuli sitten jo vähän kiire lähteä syyslomalle pohjoiseen ja hirvijahtiin ja niinpä minä starttasin Juliuksen kanssa sunnuntaina. Ohjasin vähän varman päälle, eikä Juliuksen haku ihan päässyt siihen loistoon, mikä olisi mahdollista, mutta tehtiin melkein toisinto lauantaista. Ylösajo ja pudotus. Julius noutoon, lintu olikin haavakko ja nousi uudestaan pudotuspaikalta. Uusi pudotus ja nouto siitä. Julius toimi nyt minunkin kanssani ihan mallikkaasti ja tulokseksi sunnuntaina Juliuksen ensimmäinen VOI1. Nyt tytär saa sitten jatkaa vielä ainakin parin ykkösen verran. ;)
Myös Toivo palasi koekentille ja voitti sunnuntain kokeen hyvillä pisteillä (90p). Maisa opetti uutta spanieliharrastajaa koetoimintaan ja kävi nappaamassa vielä yhden VOI1-tuloksen ihan näin malliksi. Eihän tuo koeviikonloppu olisi paremmin enää voinut edes mennä. Nöyrän kiitollisena harrastuksen tuomista elämyksistä jälleen kerran.
Ja se Lappiin syyslomalle karannut tytär... Oli onnistunut vielä hirvimetsälläkin ja ampunut vasan. Hänet ainakin on onneksi saatu hyvin metsästysharrastuksen piiriin estämään ukkoutumista.
