Mitähän vielä...

Metsästyspäivät tälle syksylle ovat jo vähissä. Uskomattoman nopeasti ne aina käsistä häviävät. Koiraharrastus ja metsästys tuovat yleensä elämään suunnattomasti iloa, mutta välillä myös huolta ja murhetta. Tämän syksyn aikana tuntuu, että liian moni asia on mennyt pieleen.

Sandran syksy meni kyllä pieleen ihan kokonaisuudessaan. Sandralla alkoi juoksu elokuun loppupuolella, joten se oli jonkin aikaa poissa karhunpyynnistä sen takia. Syyskuun lopulla, noin kuukausi juoksun loppumisen jälkeen, huomasimme merkkejä kohtutulehduksesta. Eläinlääkäriin ja lääkekuurille, kontrollit viikon välein. Ensimmäisellä vierailulla eläinlääkärille ei kohdussa vielä ollut nestettä ja lääkkeiden olisi voinut ajatella hoitavan tulehduksen pois. Ensimmäinen kontrolli viikon päästä osoitti, että nestettä oli lääkekuurista huolimatta hieman kertynyt; lisää lääkitystä.
Koira vaikutti jotenkin pirteämmältä ja viimeiseen kontrolliin lähdettiin toiveikkaina. Väärin arvattu. Kohtuun oli kertynyt entistä enemmän nestettä, joten Sandra jäi suoraan leikkaukseen. Kun kohtu avattiin, se oli täynnä pieniä rakkuloita, kystia. Ei olisi siis koskaan tullut kuntoon, onneksi huomattiin ajoissa. Sandra on toipunut leikkauksesta oikein hyvin ja ensi syksynä uudestaan töihin. Saattaa vielä ehtiä viimeisille hirvenmetsästysreissuille, mutta katsotaan.

Musti on siis toimittanut karhukoiran virkaa ihan itsenäisesti. Sen haku on parantunut ja karhu on ollut haukussa, vaikka kaatoja ei tälle syksylle saatu. Ihan metsästyskauden lopussa Musti kuitenkin sai kesken metsästyspäivän epilepsiatyyppisen kouristuskohtauksen. Kohtaus ei kestänyt kauan ja koira toipui siitä nopeasti, mutta tämä on todella huolestuttava asia ja vaatii nyt seurantaa.

Molemmat koirat, Sandra ja Musti, ovat sekarotuisia. Siitä huolimatta ne näyttävät saaneen perinnöllisiä sairauksia, joten minusta tämä on erittäin hyvä osoitus vastuullisen kasvattamisen ja tutkittujen vanhempien merkityksestä metsästyskoirien kohdalla. Eläinlääkärin mukaan kohtutulehdukset ja nämä kystat ovat hyvin tyypillisiä norjanharmaille. (Sandrassahan on 3/4 norjanharmaata.) Eikä kotikasvattaminen suinkaan poista näitä mahdollisesti perinnöllisiä ongelmia.
Musti puolestaan on vahinkopentueesta, joten yhdistelmää ei ole sen kummemmin mietitty. Epilepsiaahan toki esiintyy roduista riippumatta jonkin verran. Mikäli Mustilla ilmenee epilepsia, sen tulevaisuus ei välttämättä näytä kovin hyvältä. Väkisinkin vie mielen matalaksi.

 

No entäs lintukoirat sitten. Sekä Helmi että Siiri ovat syksyn mittaan osoittaneet, että mikäli siellä maastossa lintuja on, ne kyllä kaivetaan sieltä esille. Helmille on muutama hieno riekon ylösajo, Siirille koppelo- ja riekkoseisontoja. Siiri on ollut hieman hätäinen tänä syksynä, kun tilanteita on ollut tavallista vähemmän. Koirakin turhautuu ja tekee helpommin virheitä silloin, kun vihdoin linnuille pääsee. Leikilläni olenkin jo sanonut, että vaihdamme metsästyksen johonkin toiseen lajiin, koska riekot ovat niin vähissä. Metsoja on näkynyt yhtä paljon kuin aiemminkin, mutta riekot ovat lähialueilla hukassa. Nekin, mitä on löytynyt, ovat ollet pieniä ryhmiä, 1-3 lintua. Ei parvia ollenkaan.

Tytär on kunnostautunut uusien lajien kokeilussa. Helmin ja tyttären agilityura alkoi möllikisoissa, joissa suoriutuivat mukavasti erittäin vähällä harjoittelulla. Hyppy- ja putkiradalla olivat toisena ja "oikealla" radalla kolmansia. Koko kesänä emme muka ehtineet kentälle. Jos ensi keväänä pentusuunnitelmat eivät sotke kuvioita, tytär aloittaa Helmin kanssa ihan oikean kisaamisen. 

Pentukurssilla.

Doboilua.

Tutustumassa rallytokoon.

Me voitais mennä jo!

 Ensilumi on satanut muutaman kerran jo ja aina sulanut pois. Nyt on hyvin tylsä, jäinen ja liukas nollakeli. Metsässä toki on aika kaunista kevyen lumikoristeen kanssa. Huurre puissa ja pakkanen kaunistaisi kyllä vielä lisää märän sateen sijasta. Maisa häviää tähän ohueen lumikerrokseen värinsä kanssa aika hyvin. Ainoastaan pää paljastaa, missä koira on.

Tänään lähdemme pitkästä aikaa pelastuskoiratreeneihin. Helmillä on uusi norjalaistyyppinen panta, jota nyt kokeillaan. Maisan kanssa täytyy syventyä tekemään suunnitelmaa talvelle niin metsästys- kuin peko-koulutuksen suhteen. Maisa ei nimittäin selvästikään ole yhtä yksioikoinen koulutettava kuin emänsä on ollut. :)

Mukavaa talvea teille ja meille!

Etsi koira.