lauantai 9. huhtikuuta 2016

Opetellaan koiraksi


Pennut ovat nyt kolme viikkoa. Kehitys on nopeaa ja pentuja seuratessa kuluisi helposti päivä jos toinenkin. Pennut opettelevat koirille tärkeitä taitoja kuten hännän heiluttamista ja korvan rapsuttamista takatassulla. Maitoa on riittänyt hyvin eikä lisäruoan kanssa ole varsinaista kiirettä. Ensimmäiset pienet nokareet jauhelihaa on maisteltu ja jauheliha tuntuu maistuvan paljon paremmin mustalle pojalle. Tyttö on hieman epäluuloisempi eikä kovinkaan kiinnostunut ruuasta, ainakaan vielä.



Lepoasennot pennuilla ovat hyvin rennot ja todella rennosti nukkuvat myös sylissä. Helmi pitää vielä tarkasti silmällä ovelle saapuvia vieraita sekä sisällä liikkuvaa Siiriä, mutta muuten saamme seurustella vapaasti pentujen kanssa. Ensimmäiset painiyritykset sisarusten välillä on myös nähty. Samoin ensimmäiset yritykset tutustua pentuaitauksen ulkopuoliseen elämään. Näin viikonlopuksi pennut siirtyivät aitauksensa kanssa olohuoneeseen ja kaikki ovat nauttineet tilanteesta. Helmi saa viettää aikaa sekä pentujen että ihmistensä kanssa ja me saamme nautiskella pentujen puuhastelusta.



 Tänään kuvasin vähän uneliaita pentuja videollekin. Ovatpa ne kasvaneet!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti