Loman jälkeistä elämää... Onko sitä?

 Oma suuni taitaa olla yhtä mutrussa tällä hetkellä kuin Helmillä on tässä kuvassa. Ihana kesäloma Keski-Suomessa on takana ja on palattu arkeen. Ottaa aikansa toipua vauhdikkaasta lomasta, johon mahtui koiramaisesta puuhastelusta agilityä, hakutreeniä ja noutoja. Maalla ja vedessä. Tietenkin muutenkin paljon uintia, vaikkakin me ihmiset emme viileästä vedestä ihan samalla tavalla innostuneet kuin kesällä yleensä.

Mummolan joutsenpariskunta

Tänä vuonna jäimme ilman metsämansikoita. Eivät ehtineet kypsyä.

Mummolassa meillä oli kepit mukana ja siinä ohimennen lapsi ja koira niitä treenailivat. Keppien kanssa oli tavoite saada oma-aloitteisuutta koiralle ja koiran katsetta eteenpäin ilman, että lapsi osoittaa kädellä jokaisen välin. Edistystä alkaa olla havaittavissa, vaikka ei mitenkään ryppyotsaisesti treenattukaan. Lisäksi kävimme ystävän kanssa ensimmäistä kertaa hallissa kokeilemassa agilitya. Lapsi opetteli ohjausta vähän kauempaa ja pyrki saamaan Helmin irtoamaan esteille. Hauskaa oli seurata kentän laidalla, kuinka molemmat oppivat.

Vesitöissä harjoittelimme hiukan ohjauksia vedessä ja hakua mahdollisia syksyn kokeita ajatellen. Vesistön ylitystä harjoiteltiin myös kerran. Enemmänkin oli tarkoitus ehtiä lomalla tekemään, mutta ihan pelkästään koiriin ei voinut keskittyä, joten jää vielä tehtävää täällä kotimaisemissakin.




 Välillä saatiin treenikaverikin, omaa vuoroa odoteltiin tarkkaavaisena. Taas huomasin, miten mukavaa olisi treenata isommalla porukalla myös näitä metsästysharjoituksia. Onneksi huomasin ilmoittatuneeni metsästyskoulutukseen elokuun alussa, joten yhteistreeniä on luvassa. Kouluttaja on brittiläinen, mikä tekee tilaisuudesta hyvin mielenkiintoisen ja olen innoissani myös muiden spanieli-ihmisten ja heidän koiriensa tapaamisesta.

Lomalla tapasimme tietenkin myös sukulaisia, niin ihmis- kuin koirasukulaisia. Helmin sisko ja siskon 7 kk ikäinen pentu kävivät pikaisesti tervehtimässä ja sukulaisuutta oli nähtävissä niin ulkonäössä, olemuksessa kuin luonteessakin. Pentu vaikutti hienolta ja vahvisti jälleen uskoani siihen, että kyllä Helmillekin jälkikasvua yritetään vielä saada! Upea pentu! 

 

Kuten moni Helmin tavannut on havainnutkin, Helmi on viime talven aikana aikuistunut. Myös lomalla, erilaisissa ympäristöissä treenatessa sen erityisesti huomasi. Paljon turhaa säheltämistä on jäänyt pois, vaikka ainahan Helmi on tehtäväänsä keskittynyt. Tänä aamuna kokeiltiin taas yllättäen tottelevaisuutta, kun aamupissalle mennessä pihalta lähti jänis. Oliko se sitten ylösajo vai ajokoiratermiä lainaten perslähtö, samapa tuo, mutta Helmi pysähtyi käskyllä. Alkukesästä päästin sen vapaa-käskyllä nostamaan ukkometson takapihalta ja siihenkin sain koiran pysäytettyä. Nämä yllättävät tilanteet ovat antaneet uskoa, että kokeisiinkin uskaltaa ilmoittautua, vaikka riistatilanteita ei tietenkään näin kesällä oikein pääse harjoittelemaan. Paitsi näillä täysin puskista tulevilla otuksilla; kuka voisi kuvitella, että omalla takapihalla 10 metriä pystykorvien tarhasta, metsälenkiltä kotiin tullessa ja vapauttaessa koiran juoksemaan kotipihaan, välistä siivittää metso? No en kyllä tullut ajatelleeksi, mutta niin vain kävi ja onneksi ei menty perään. Pysäytyskäsky nimittäin tuli todella paljon myöhässä. Kesti hetken, että ymmärsin, mitä tapahtui. Talvella riekot voisivat tullakin noin lähelle, mutta kesällä nekin yleensä viihtyvät kauempana. Näistä, kuten mummolan kuoviperheestä, kyyhkyistä ja jopa yhdestä kurpasta on selvitty kunnialla, joten jatkamme harjoittelua syksyä varten! 

Ehkäpä ainoa oikea tapa selvitä kesäloman jälkeisestä alakulosta onkin siirtää katse jo syksyyn...