Pennut maailmassa

Vuoristorata on hyvä sana kuvaamaan tunnelmia perjantailta 18.3. Jännitys, pelko, onni, surun ja ilon kyyneleet vuorottelivat, kun Helmin synnytys käynnistyi perjantaina puolen päivän aikoihin. Helmi lopetti syömisen torstaiaamuna ja kun Helmi ei syö, voi arvella, että jotain on todellakin tapahtumassa. On nimittäin niin ahne tapaus. Torstai-iltana Helmin lämpö laski selvästi ja osattiin odottaa, että lähiaikoina tapahtuu. Torstain ja perjantain välisenä yönä kello soi kahden tunnin välein ja tarkistin, ettei mitään tapahdu. Helmi vähän petaili, mutta suurimman osan yöstä nukkui rauhallisesti. Aamulla jätin Helmin karhunmetsästäjän vahdittavaksi ja laskin ehtiväni vielä käydä töissä. Laskin, että tulen yhdeltä kotiin ja niinhän sitten varttia vaille yksi soi puhelin, että nyt se alkaa.

Helmi oli edelleen rauhallinen, supistuksia tuli ja meni, mutta vähitellen alkoi vaikuttaa siltä, ettei touhu etene. Kahden aikoihin soitin eläinlääkärille ensimmäisen kerran ja kyselin mielipidettä, sillä selvästi synnytys oli käynnissä ja sikiöpussi oli osittain näkyvissä, mutta ei pentua. Eläinlääkäri ohjeisti odottamaan vielä tunnin. Pitkiä minuutteja eikä mitään edistystä.
Kolmelta soittelin eläinlääkärille ja sovimme tapaamisen Ivaloon klo 16.30, jolloin hän ehtisi paikalle. Ymmärsimme jo, että pentu on jumissa ja tarvitsee apua.

Automatkalla Ivaloon ei Helmi enää paljon edes yrittänyt. Perillä Helmi sai ensiksi oksitosiinia ja kalsiumia, mutta koska sekään ei auttanut saamaan pentua irti, joutui eläinlääkäri käytännössä kiskomaan sen ulos. Pentu oli jättimäinen. Ja kuollut. Se oli varmasti ollut synnytysteissä jo pitkään ja oli sen kokoinen, että ei ilman apua olisi koskaan syntynyt. Kaunis mustavalkoinen urospentu, mutta koko sai epäilemään sen elinmahdollisuuksia.

Ultrassa nähtiin, että pieniä sydämiä sykki edelleen vatsassa ja karhunmetsästäjä-kätilö sekä eläinlääkäri lähtivät kaupoille. Eläinlääkäri hakemaan ehjiä silmälaseja, joita tarvitsisi, jos leikata pitäisi, ja karhunmetsästäjä meille vähän evästä. Tuskin ovi oli painettu kiinni, kun Helmin synnytys jatkui. Parissa minuutissa syntyi helposti pieni mustavalkoinen narttupentu, joka nopeasti veti ensimmäiset henkäyksensä ja lähti tomerasti kohti nisiä.

Hampurilainen, jonka mies toi minulle evääksi, oli tarttua kurkkuun, sillä ilo elävästä ja pirteänoloisesta pennusta oli niin valtaisa. Kooltaan tämä elävä narttu oli noin puolet ensimmäisenä syntyneestä kuolleesta uroksesta. Ultrattiin uudestaan ja taas näkyi sykkivä sydän. Eläinlääkärin kanssa yhteistuumin todettiin, että lähdemme kotiin ja jos ei yhdeksään mennessä tapahdu mitään, soitamme. Emme ehtineet kasata perhettä autoon, kun alkoi tapahtua. Pienet mustat takajalat pilkistivät ja takatilasta johtuen autoimme hieman vetämällä. Reipas pieni musta poika.

Kaksi terveeltä vaikuttavaa ja jäntevää pentua oli maailmassa. Ultrattiin taas ja kuvassa näkyi selvästi selkäranka. Jälkiviisaana voi nyt todeta, että sydämen sykettä ei enää näkynyt. Silloin emme tuota ajatelleet vaan lähdimme kotiin. Helmi rauhoittui hoitamaan kahta pentuaan ja eläinlääkärikin oli vakuuttunut, että aamuun asti voi rauhassa odotella, että viimeinen syntyy.

Illalla yhdeltätoista alkoi Helmi taas ponnistaa. Tunsin pennun jo sormen mitan päässä synnytysteissä, mutta aloin heti epäillä pennun olevan kuollut. Pennulla ei ollut enää sikiöpussia. Yritimme jonkin aikaa saada kuollutta pentua etenemään, mutta koska se ei liikkunut, otettiin pesue autoon ja kohti Kaamasmukkaa, 142 km päähän. Eläinlääkärille päästyä pentu oli liikkunut lähemmäksi ja eläinlääkäri sai sen helposti ulos. Valitettavasti tämä pentu oli myös kuollut, kuten aavistelinkin. Kuollut pentu ei etene samalla tavalla synnytysteissä kuin elävä ja onneksi apua oli saatavilla, ettei tilanne uhannut Helmin henkeä. Kaikenlaisia teorioita voi toki mielessään pohtia, mutta oma arvaukseni on, että näiden kahden pennun kuolema johtui ensimmäisen suhteettoman suuresta koosta. Toinenkin joutui ahdinkoon ja kuoli jo todennäköisesti ennen synnytysteihin tuloaan.

Pennuille olisi ollut paljon hyviä koteja tarjolla ja siksi harmittaa etenkin tämän viimeisen menetys, se oli kaunis mustavalkoinen narttupentu. Nyt kaksi elävää alkavat olla 2 vrk ikäisiä ja voivat mainiosti. Paino nousee mukavasti.
Narttupentu on nostanut painoaan perjantai-illasta (246g) 50g, nyt 296g. Urospentu oli perjantaina 290g, nyt 350g. Helmi voi myös hyvin. Eilen se oli selvästi kipeänä, mutta tänään jo melkein entinen itsensä. Voi että...