Kesän kynnyksellä

Lumi on sulanut, melkein. En muista, että koskaan aikaisemmin meillä olisi ollut juhannuksena enää omassa pihassa lunta jäljellä, vaikka maastossa kuruista lunta löytyykin usein vielä heinäkuussa. Tänä vuonna edelleen rippeet suurimmasta kinoksesta koristaa kesäpihaamme.

Myös kasvit ovat auttamattomasti myöhässä. Normaalina kesänä tunturissa on jo vihreää, nyt vasta aloitellaan kasvua. Monessa paikassa heinät ovat vielä viime kevään ruskeat korret, ei edes juuri näy uutta vihreää.

Maasto on kuitenkin nyt sulana, joten treenaamaan on vihdoin päästy. Ja viimeisen jäljellä olevan pennunkin kanssa nauttimaan metsäretkistä. Helmenkantaja, työnimeltään Nipsu, sai kutsumanimekseen Hemi ja muutti kesäkuun alussa Etelä-Suomeen herne- ja mansikkavahdiksi. Herrasmies eli Piki lähti kesäkuun puolessa välissä Kittilän suuntaan. Yksi Lappiinkin!

Enää on jäljellä Myy, joka lähtee matkassamme Keski-Suomeen, kun ensi viikon jälkeen kesäloma alkaa. Myy on mainio otus. Se on hauska yhdistelmä päättäväisyyttä, yhteistyöhalua, energiaa ja rakkautta. Toiveikkaana jäädään seuraamaan kaikkien pentujen tulevaa elämää! Erityisen iloinen olen siitä, että kaikki pennut pääsivät metsästäviin perheisiin. Kaikilla perheillä on aikomus kouluttaa pentu metsästyskoiraksi. Yksi perhe, joka ei tällä hetkellä metsästä aktiivisesti, on kuitenkin osoittanut kiinnostusta metsästyskoulutukseen ja toivottavasti koetoimintaan. Parhaimmillaanhan koiraharrastus aktivoi aiemman metsästysharrastuksenkin uusiin ulottuvuuksiin!

Meidän pikkuriikkinen pelastuskoiraryhmämme on edennyt tämän vuoden puolella kovasti toiminnassaan. Olemme järjestäneet nyt ensimmäisiä haun peruskokeita kaksin kappalein ja saimme kuusi hyväksyttyä koirakkoa. Yhtenä kuudesta koirasta myös Helmi onnistui ja suoritti siis Pelastuskoiraliiton haun peruskokeen kesäkuun alussa. Ensimmäinen virallinen askel tässä lajissa! Yksi harvoista lämpimistä päivistä osui juuri tuolle koepäivälle, mutta eipä se Helmiä hidastanut. Noin 8 minuuttia kesti kahden maalimiehen etsiminen ja ilmaisutkin onnistuivat, vaikka ohjaaja kiersi itsensä liinalla männyn ympärille kertaalleen.

Kesäkuun alussa treenailtiin pelastuskoirailun merkeissä, talkoiltiin agilitykisoissa ja tavattiin niin Pepe kuin eteläisiä cockeriystäviäkin. Pepellä kyllä energiaa riittää kuin pienessä kylässä, hih! Kuvassa Maisa, Hiili ja Pepe. 

Tytär sai taas vähän agilityinnostusta lisää, kun agikisoissa nähtiin hienoja cockerisuorituksia. Pariin otteeseen olemme nyt ehtineet kentällekin. Kunpa olisi enemmän aikaa ja vähemmän kilometrejä cockerikavereihin, olisi niin mukavaa treenailla yhdessä. Onneksi kesälomalle on tiedossa cockerimaista menoa ja treeniä!