Hulda ja Sparky - opettavainen projekti

 

Meillä on pentuja! (Pennuille on kaikille jo kodit.) Yhdistelmä on Karhurummun Juurakon Hulda ja isänä on pakastepoikaystävä Farlavale Ebor. 

 
Kysyin jo kohta pari vuotta sitten Farlavale Gundogsin Ryan ja Alison Kaylta jalostusurosta Huldalle, postimyyntisiemeniä siis, koska koiran kuljettaminen Britteihin ei olisi mahdollista. Silloin kustannukset olivat niin järjettömät, että edes minä en siihen lähtenyt. Mutta nyt sitten kävikin niin, että kustannuksia jakamaan löytyi toinen yhtä hölmö ja viime syksynä homma lähti etenemään. Yhdessä ystävän kanssa toimme kahden eri uroksen pakastesiemeniä Suomeen. 
 
Kysyin nimittäin kesällä 2025 Ryanilta uudestaan, että kun oli silloin Huldan nähnyt töissä ja meitä kouluttanut, että vieläkö hän näkee Sparkyn täydentävänä ja Huldalle sopivana ja kyllä hän oli sitä mieltä, että yhdistelmä olisi kokeilemisen arvoinen. 

  
Sparky on kuuleman mukaan vahva, nopea ja älykäs, hyvin helppo kouluttaa, ”taipuisa” ja on periyttänyt hyvin koulutettavuutta ja hyviä metsästysominaisuuksia. Voi siis tuoda vähän järkeä Huldan vauhtiin tai sitä ainakin toivotaan. Sparkylla on mukavasti jälkeläisnäyttöjä jo olemassa, joten siksikin se vaikutti hyvältä valinnalta. 
 
Siemennys itsessään sujui hyvin, mutta melkoinen show oli siementen kuljettaminen Suomeen, progenäytteiden määrä ja paperityöt yleensä melko työläitä. Katsotaan, mitä kaikkea vielä tarvitaan, että pennut ovat rekisterissä asti. Jos haluaa tällaiseen hullutukseen lähteä, kannattaa miettiä, kuinka paljon on valmis näkemään vaivaa. Itsellä on tavoitteena yrittää pitää suomalaista cockerikantaa monipuolisena, riskejä toki joutuu ottamaan. Aika näyttää, saavutettiinko tällä riskipelillä jotain hyödyllistä vai ei, mutta kokeiltu nyt ainakin on. 
 
Ultrassa näkyi 3-4, röntgenissä 6, ja lopputulema oli 7 pentua, joista valitettavasti ensimmäinen oli taas kerran liian suuri ja menehtyi synnytyskanavaan. 3 urosta ja 3 narttua ovat nyt juuri reilun kolmen viikon ikäisiä ja vaikuttavat nyt kasvavan hyvin. Ensivaikutelma pennuista on hyvin tasainen, tasapainoinen ja cockerimainen.  
 
Hulda on ollut esimerkillinen emä ja hoitaa rauhallisesti ja tarkasti pesuettaan. 
 
Nyt nautitaan auringosta ja kesästä, opetellaan syömään kiinteää ruokaa vähitellen ja tutustutaan uusiin tulokkaisiin!
 

Kommentit