Vuosi 2024 -Hulda

 

Olen taas ollut ihan saamaton blogin suhteen ja melkein on somekin jäänyt päivittämättä. Arki on jotenkin niin kiireistä ja välillä kuluttavaa, että harrastuksille joutuu todella raivaamaan tilaa. Silloin ei enää kykene pitämään näitä digitaalisia kanavia ajantasalla. Harmittaa vähän itseänikin. Vuodenvaihde kun lähestyy, on perinteisesti ollut aika vilkaista mennyttä vuotta. Meillä tapahtui vuonna 2024 niin paljon, että aloitetaanpa Huldasta.

 

 Hulda oli seuraneitinä suurimman osan keväästä ja kesästä, kun päähuomion meillä vei Esteri ja Usvan pentue. Hiukan se pääsi tekemään omissa koulutuksissa ja tokihan se on ollut Esterin treeneissä myös mukana, Tekemättömyys kuitenkin vähän kostautui syksyn kokeissa.

 

Hulda starttasi useamman kerran. Omissa kokeissa Karstulassa oli ohjaaja sairaana, mikä näkyi valitettavan paljon tekemisessä. Onneksi tutut tuomarit antavat aina suoran palautteen myös ohjaajalle, eikä käy kieltäminen, että ei ollut ihan ohjaaja tilanteiden tasalla. Perustekeminen Huldalla on ihan hyvällä mallilla, mutta kun ohjaaja ei keskittynyt, tuli pysähdyksen jälkeisestä noudosta Huldalle hiukan liian houkutteleva ja sitä Hulda sitten toisti muutamaan otteeseen syksyn aikana.

  

Ruotsissa metsästysreissulla Hulda sai tärkeää kokemusta ja löysi riistaa ihan mukavasti. Kokemusta se edelleen tarvitsee siitä "oikeasta" työskentelystä, jossa hajua on vähän ja sen perusteella olisi riistalle päästävä. Matkustajana Hulda oli oikein mukava seuralainen.

   

Soinin kokeissa meillä oli jo paljon parempaa tekemistä. Hulda veti lujaa ja ihan äärirajoilla, mutta pysyi kuulolla ja sieltä tulokset olivatkin jo parempia. 

Cockerimestaruudessa tuuri toi meille ihan liian paljon riistaa yhdellä kertaa. :D Pelto täynnä peltopyitä oli lämmittävä kokemus, ja niinpä Hulda ei jälleen malttanut olla tekemättä paukkunoutoa. Lisää kokemusta tarvitaan siis myös siitä suuresta riistatiheydestä. Mestaruudessa oli meillä aika hauska koeryhmä, kun kuudesta koirasta ryhmässä viisi oli Helmin jälkeläisiä ja kuudes koira oli Toivo! Aika ihanaa! Mestaruudessa Hulda ei sijoittunut, mutta sukulaispoika oli kakkosena ja Toivo-isukki sijalla kolme. Maisakin kävi vielä startissa innokkaan lainaohjaajan kanssa, mutta sille myös oli viereen tipahtanut peltopyy hiukan liikaa.

Huldan vuosi 2024 päättyi juoksuihin ja toivotaan parasta, myös kyytiläisiin masussa. Meillä aina välillä melkoisia käänteitä näissä pentuesuunnitelmissa, mutta luulen, että onnistuessaan tämä nopeasti päätetty yhdistelmä voi olla oikeastaan jälleen kerran se oikea. Pentukyselyjä en uskalla ottaa enempää tässä vaiheessa. Pentueen voisi ennustaa olevan pieni, jos sitäkään, mutta jännittävää aikaa jälleen ennen ultraa. Vuodelle 2025 meille jää myös viimeisen VOI1 -tuloksen jahtaaminen, sekä mahdollisesti näyttelytuloksen yrittäminen, mutta sepä voi olla taas melkoinen show...

 

Pennuntuoksua..

 Meillä on vilskettä. Vappuaattona meille muutti spanielien pikkusisko, josta tosin kasvaa melkoinen isosisko. Sysiässän Esteri, nyt 10 viikkoa, on tuonut taas seisovan lintukoiran laumaan. Esteri on täynnä energiaa, elämäniloa ja omaa tahtoa. Saa kyllä hommia tehdä, että on Esterin mielestä mielenkiintoinen. :D Opetellaan luoksetuloa, noudon alkeita, malttia jne. Ja sisäsiisteyttä. 

Usvan ja Chesterin pennut syntyivät 8.5. ja saimme 2 urosta, 2 narttua, kaikki punaisia tai goldeneita. Synnytys sujui hyvin, mutta yhden, valitettavasti jo aiemmin menehtyneen pennun syntymä hidasti sen verran, että piti jo hätäisten kätilöiden lähteä ajelulle. Kaikki kuitenkin meni hienosti, ja viimeinenkin pentu saatiin maailmaan ilman apua, eläinklinikan odotushuoneessa.

Pennut kasvavat vauhdilla, ovat jo 2 viikon ikäisiä ja hyvin pontevia koiranalkuja. Silmät auki ja melkein pysytään jo jaloilla ja taaperretaan eteenpäin. 

Pennuille on kodit ja harmillisen monta hyvää perhettä jää ilmankin, onneksi kuitenkin tänä vuonna pentuja on syntymässä reilusti.

Jänniä aikoja.

Melkein myöhästyy töistä aamuisin, kun on pihapelloilla ja rannalla niin kovasti seurattavaa. Tänä aamuna oli pari teerikukkoa soitimella pihapellolla. Rantavedessä näkyi sorsapariskunta, useampi telkkä, isokoskelopareja ja joutsenia. Lisäksi fasaanikukko huutelee kanoja reviirilleen oman puutarhan nurkilla, kurjet marssivat navetan takana... On niin ihanaa seurata kevään tuloa ja toivotaan kovasti, että poikasia saadaan näille lintupariskunnille.

Usva on vatsansa kanssa tullut mammalomalle, ja onhan se kyllä ihana otus. Vatsankasvatus on kaveria hieman rauhoittanut, mutta mutkaton ja helppo tuleva äiti. Perjantaina suunnataan röntgeniin laskemaan vähän tarkemmin, kuinka monta osataan odottaa. 

Väkisinkin vähän jännittää. Toivotaan niin kovasti, että kaikki sujuu hyvin.

Ennen Usvan tuloa pidettiin vähän kyyhkytreenejä Huldan ja sen sisarusten kanssa Erä-ässällä. Hauskoja, vauhdikkaita kavereita. Treeniä saadaan tehdä tulevaa koe- ja metsästyskautta silmällä pitäen, erityisesti maltin osalta. Toisaalta taas keskittyminen annettuun tehtävään oli kaikilla aika hyvällä mallilla. Kyyhkyhäiriö ei keskeyttänyt noutoa, eivätkä muut koirat tai ihmiset vaikeuttaneet suorituksia häiritsevästi. 

Muutama tilannekuva treeneistä, kesällä taas jatketaan.

Hyvää vappua kaikille! Meille vappu tuo tänä vuonna uuden perheenjäsenen. ;)
 

Kevättä ilmassa

Kaikki tytöt yhtä aikaa juoksussa tekee arjesta vähän monimutkaisempaa. Onneksi ollaan jo loppusuoralla ja pian päästään taas normaaliin elämään. Aamulenkillä tyttöjen kanssa tavattiin fasaaneja, rusakko ja teeriparvi. 

Nyt olemme olleet aika laiskoja treenihommissa, syytä aktivoitua auringon lisääntyessä. 

Olen päässyt pahimmasta harmistuksesta eteenpäin enkä vielä luovuttanut cockerien terveyden suhteen. Haasteita on paljon, ja voi vain tehdä parhaansa.  

 Viime viikonloppuna käväisimme Ruotsissa Usvan ja omistajansa kanssa. Tavoitteena oli tavata Usvalle kaavailtu uros ja saada toivottavasti pentuja alulle. 

Chester oli positiivinen yllätys, vaikka siitä oli ennakkotietoa. Todella helppo ja mutkaton uros. Hieno työkoira ja herrasmies tekemisissään. Samoin Usva oli kiva matkaseuralainen, eikä turhasta hötkyillyt. Usvassa voi nähdä niin paljon Helmiä.

Näistä kahdesta tuli todella hyvä tunne, eikä yhtään enää ”toiseksi paras” -fiilistä. Usva ja Chester olivat kaikilta osin hyvin samantyylinen ja yhteensopiva pari. Odotan mielenkiinnolla, onko tapaaminen ollut tuloksellinen! 

Iso harmi

Välillä sitä miettii, onkohan tässä käyttöcockerien kasvattamisessa yhtään mitään järkeä. Yksi sellainen hetki, jolloin olin lähellä pistää hanskat naulaan, oli ennen joulua, kun saimme Toivon selkäkuvaustulokset. IDD3, K9 tarkoittaa melko monta kalkkeutunutta välilevyä ja siten melko suurta riskiä sairastua selästä. Tällä tuloksella Toivo siirtyi toistaiseksi tauolle jalostuksesta ja jouduin hylkäämään ajatuksen itselle todella mieleisestä Usva-Toivo-yhdistelmästä. 

Tämä on minulle iso harmistus. Toivon ja Maisan pennut ovat nyt 2,5-vuotiaita ja olen ollut niihin varsin tyytyväinen, vaikka eivät kaikkein helpoimpia olekaan. Kaikki pennut ovat tehokkaita metsästyskoiria, osalla energiaa ehkä hieman ylenmäärin, mutta jokaisella voi metsästää eikä saalis jää maastoon. Pentujen selkätulokset eivät valitettavasti olleet ihan priimaa, joten päätin kuvauttaa Toivon ennen seuraavaa pentuetta ja tulos oli harmillisen huono. Usvan IDD1 ja Toivon IDD3 tekevät tällä hetkellä käytettävissä olevan tiedon valossa yhdistelmästä liian suuren riskin. Voi p**** sentään. 

Kasvattaminen on melkoisen haastavaa, ja kompromisseja tulee tehtäväksi, jos haluaa tätä rotua harrastaa. Lisäksi terveystutkimukset ulkomailla eivät ole läheskään sillä tasolla kuin Suomessa, joten joutuu puntaroimaan myös tutkitun ja tutkimattoman riskin välillä. 

Usvalle valikoitui nyt pariksi Ruotsiin Briteistä tuotu Chester. Toivotaan parasta. 

Isä vei Mestaruuden, tytär Derbyn

Toivo, Hulda ja Kurko Soinin kokeissa (Kuva Henna Kyllönen)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 ... ja tulihan sitä syksyn mittaan pari käyttövaliotakin. Tämän syksyn tulokset ovat menneet huimasti yli odotusten. 

Koekausi alkoi meillä peltopyykokeesta syyskuun alussa, johon osallistui Julius. Julius onnistui siinä kokeessa hienosti ja saavutti VOI1 -tuloksen omistajansa kanssa. Syyskuun lopussa koeponnistettiin omat koemaastot Vahangalla ja niissä kokeissa Juliuksen lisäksi starttasi kaksi karhurumpulaista, Kurko ja Roope.

Pojat suoriutuivat ensimmäisistä starteistaan ihan mallikkaasti. Roope on vahva liikkuja ja melkoinen metsästäjä, jolla riista ei kyllä jää maastoon, mutta ehkä vielä jarrut vaatisivat parempaa asennusta. Kuitenkaan se ei ole pois hallinnasta ja niinpä tuloksia lauantaille AVO3 ja sunnuntaille AVO2. Kurko ohjaajansa kanssa saavutti samat tulokset AVO3 ja AVO2, kauniilla haulla, noudoissa vähän haparoiden ja sai hieman treenattavaa kotiläksyksi ennen Soinin koetta lokakuussa. Julius sortui pieniin virheisiin molempina päivinä eli vielä jäätiin odottamaan viimeistä VOI1-tulosta. Maastot toimivat hyvin ja toivottavasti koetoiminnalle saadaan jatkoa taas ensi syksynä.

Soinin kokeisiin lähtivät Julius, Pepe, Kurko, Hulda ja Toivo ja vielä 3 Pepen pentua, joten koiraperhe oli sielläkin hyvin edustettuna. Soinin lauantaipäivä oli Toivon juhlaa, ja upeasti onnistui myös poika Kurko. Toivo sai kasaan KVA - SPME -tulokset upealla 90 p ykkösellä ja Kurko pokkasi menolipun voittajaluokkaan hienolla AVO1 87p tuloksella. 

Pepe suoritti tasaisesti molemmille päiville VOI3 ja VOI2. Pepen parhautta on metsästyksellisyys ja todella hieno haku, se vain ei osaa pysähtyä ylösajoon. Mutta hyvä metsästyskoira se silti on, ja omistajansa kanssa upea pari. Ja onhan Pepe onnistumut tänä vuonna toisessa lajissaan ja voittanut agilityssä SM-joukkuekultaa. 

Julius epäonnistui noudossa lauantaina ja ohjaaja oli jo melkein epätoivoinen. Sunnuntaina oli kuitenkin uusi päivä ja silloin myös Julius nappasi viimeisen VOI1-tuloksensa. Yhtenä viikonloppuna saimme siis kaksi käyttövaliota! Kurko jatkoi sunnuntaina voittajaluokassa kolmostuloksella, hienoa sekin.

 

Hulda aloitti koeuransa Soinissa kahdella AVO2 -tuloksella. Yritän olla paasaamatta niiden kakkosten ja kolmosten tärkeydestä, mutta en ihan malta. Välillä metsästyskokeissa ohjaajilla on niin paljon kunnianhimoa, että mikään muu kuin ykköstulos ei tunnu miltään. Silti mikä tahansa hyväksytty koetulos on kuitenkin hyvä saavutus. Koira on silloin toimiva metsästyskoira, vaikka ei välttämättä täydellinen. Itse olin Huldan AVO2-tuloksista todella iloinen, vaikka vähän virheitä sattuikin. Lauantaina nouto vähän epäonnistui ja sunnuntaina koetilanteet olivat vain kokemattomalle koiralle vielä liikaa. Siitä huolimatta onnistuimme saamaan tulokset molempina päivinä ja saimme ennen kaikkea todella tärkeää oppia. 

Mestaruus ja Derby -viikonloppuun Ruovedellä lähdimme useamman koiran joukolla. Mestaruuteen osallistui Toivo, Julius ja Maisa, Derbyyn Kurko ja Hulda. Mestaruudessa Julius livahti paukkunoutoon, Maisa sähläsi viimeisen ylimääräisen lintutilanteen, mutta Toivo Juhon kanssa onnistui hienosti ja nappasi vuoden 2023 Cockerimestaruuden, onnea!

Sunnuntain Derbyssä Kurko teki mukavaa työtä erällä. Hulda onnistui kauniisti omassa riistatyössään ja olimme Derbyn neljän parhaan joukossa vielä loppumetreille. Noudon hukkaantuminen pudotti Kurkoa sijoituksissa alaspäin sijalle 8., mutta Hulda kulki isänsä jalanjälkiä ja voitti Derbyn 2023, tulos AVO1 86 p ja ensi syksynä Huldakin kilpailee voittajaluokassa. 

Huldan tarvitsee myös todellakin opetella vähän ryhmässä ja ihmisjoukoissa kulkemista. Melko metsäläisiä olimme koepäivänä. :D

Mikä fiilis?

Vieläkin tuntuu vähän epätodelliselta ajatella näitä tämän syksyn saavutuksia. Nöyriä ja iloisia olemme. Onnellinen todellakin saa olla tuloksista. Mitään syytä kuvitella liikoja ei todellakaan ole, koirat pitävät varmasti jalat maan pinnalla. Koirat eivät myöskään ole todellakaan täydellisiä, mutta onneksi niissä on paljon hyvää. Lisäksi ne toistaiseksi ovat terveitä ja hyväkuntoisia, mikä kuitenkin on niin tärkeää. 

Tuntuuhan se hienolta, että kasvatit ovat onnistuneet metsästyskokeissa, mutta cockerien kasvatus aiheuttaa nykyisin yhä enemmän ja enemmän päänvaivaa. Huldan sisarusten selkätulokset eivät ole olleet sitä, mitä toivottaisiin, eivätkä polvetkaan kaikilla pennuilla ole ihan priimaa. Hetki hetkeltä tulee vaikeammaksi miettiä mahdollisia seuraavia pentueita, koska tuntuu, että cockerien terveystilanne huononee koko ajan, mitä enemmän niitä tutkitaan. Tutkimattomuus ei myöskään tietenkään ole vaihtoehto. Omat mielipiteenikään eivät ole vielä ollenkaan selkiytyneet.

Paljon on avoimia kysymyksiä, tietoa ei esim. selkäongelmista ole vielä ollenkaan tarpeeksi. Jokainen kasvattaja joutuu tekemään kompromisseja ja valitsemaan, mikä on tärkeintä. Minä mietin tällä hetkellä juuri sitä. Mitkä asiat ovat minulle ehdottomia, missä uskallan ottaa riskin. Siinä vaiheessa, jos metsästysominaisuudet ja luonne eivät enää olekaan jalostusvalintojen kärkipäässä enkä mahdollisesti löydä yksilöitä, jotka ovat haluamani tasoisia metsästyskoiria ja joiden terveys on riittävällä tasolla jalostukseen, joutuu miettimään cockerien kasvatuksen tulevaisuutta omalla kohdalla vakavasti. 

Toivon kovasti, että tulevana talvena onnistuisi seuraava pentue eikä suunniteltujen vanhempien terveydessä ilmenisi mitään estettä sille. Monimutkaista on.

Mukavia metsästysmuistoja ja vähän metsästyskokeitakin

Syksy on taas edennyt nopeasti. Pohjoiseen ei ole ollut mitenkään erityinen ikävä, mutta sen verran maisemia kaipasin, että kokeilin onneani metsästyslupa-arvonnassa kesällä ja sainkin varattua ihan mainion kiertomatkan Sodankylä-Utsjoki-Inari -suunnalle. Pääsimme kulkemaan erilaisissa maastoissa ja samalla toteamaan, että jotain on kyllä tämän koirajoukon kanssa tehty oikeinkin. Niin hienoja tilanteita Helmi ja Maisa meille tarjoilivat. 

Aloitimme kierroksen Sodankylän metsistä. Alueella oli selkeästi jo metsästetty paljon ja linnut olivat arkoja. Siitä huolimatta saimme muutaman tilanteen aikaiseksi. Metsäpäivät olivat antoisia, vaikka saalista ei saatukaan. Jatkoimme siitä Kaldoaivin erämaahan. Vaikka asuin todella pitkään Lapissa, oli tuo alue minulle ihan uusi. Monena vuonna olin haaveillut tunturialueista, mutta ei sitten tullut koskaan sopivaa hetkeä eikä ehkä tarvettakaan yrittää hankalasti saatavia lupia sinne. Osuimme siellä vielä alueelle, jossa ei selkeästi ollut paljon kulkijoita ja nautimme joka hetkestä. Melkeinpä yllätyin spanielien tehokkuudesta avotunturissa; taskuraketit löysivät hyvin riekkoja ja tilanteita tuli enemmän kuin odotin. Loppuloma vietettiin jälleen vähän etelämpänä, Kaamasen koivikoissa ja metsissä.

Helmin ikä näkyy itsevarmuutena ja se tekee niin kuin parhaaksi näkee. Tottelee välillä hyvin, välillä se vain tietää paremmin. Erään ylösajon jälkeen se karkasi riekkojen perään ja siinä karjuessani sitä takaisin ehdin jo harmitella, että nyt se ajaa parven saavuttamattomiin. No, Helmi pysähtyi hetkeksi, mutta painoi sitten jälleen täydellä teholla perään. Tuhisin itsekseni hetken aikaa ja Helmi palasi.. riekko suussa. Ohilaukauksena pitämämme olikin osunut, Helmi näki todennäköisesti riekon putoavan ja kävi noukkimassa saaliin talteen. Eihän sille voinut enää vihoitella. Se vain tiesi paremmin. Helmi kävi myös noutamassa minulle kuolleen poron. Tai oikeastaan takajalan, mikä lähti raadosta irti. Koko eläintä ei raasu saanut liikkeelle. 

Maisa oli parhaimmillaan. Maisan haku oli tehokasta ja vauhdikasta. Sen kanssa metsästäminen on niin helppoa ja stressitöntä, kun se vauhdistaan huolimatta on kuin ihmisen ajatus. Yksi pieni peräänmeno sattui toki Maisallekin, kun oikein lämmitettiin. Ensin Maisa jäljitti hienosti metsoa n. 200 metriä ja sai vanhan ukkometson siivilleen. Silloin olimme Kaamasen alueella, jossa lupaan kuului ainoastaan riekko, joten ampumatta jäi. Maisan työ oli silti taidokas. Pian tämän jälkeen löytyi riekko, jonka Maisa nosti lentoon räväkästi ja kävi hiukan saattelemassa. Maisa sai palautteen eikä riekkoa tietenkään ammuttu. Hieman kierroksia alas ja koira kuulolle, sitten jatkamaan. Riekot löytyivät uudestaan ja Maisa ikään kuin seisahtui kysymään, onko nyt ok nostaa ja luvan saatuaan nosti muutaman metrin päästä linnut ilmaan. Tästä pysähtyi taas ja lintu pudotettiin. Oikea toimintatapa muistettiinkin sitten taas siitä eteenpäin.

Hulda oli vain oppityttönä, kulkemassa perässä ja välillä pääsi hiukan hakemaan. Pysähtymisiä laukauksiin tuli toisten riistatilanteista ja tärkeää oppia metsästyspäivistä. Mönkijän kyyti oli Huldasta vähän jännää, mutta kun laittoi päänsä minun kainalooni, ei sekään ollut kovin paha juttu. 

Julius oli tyttären kanssa tämän metsästysloman ajan treenaamassa kokeita varten. Kävivät muutamaan otteeseen pellolla muistelemassa, mitä fasaanien kanssa kuuluu tehdä ja valmistutuivat metsästyskokeisiin. Treenit paranivat koko ajan ja niinpä kokeissa junioritiimi teki tulosta. Lauantaina tytär ja Julius tekivät haasteellisen lintutyön. Lintu pudotettiin pitkälle takaviistoon, ja kun Julius lähti noutoon, se nosti lähes noutopaikalta toisen linnun. Tuo toinenkin pudotettiin. Julius nouti ensin tämän toisen linnun ja toi ohjaajalle, jonka jälkeen se etsi vielä ensimmäisen, puron pohjalla veteen pudonneen linnun. Tuloksena tästä oli AVO1 ja menolippu voittajaluokkaan. Tyttärelle tuli sitten jo vähän kiire lähteä syyslomalle pohjoiseen ja hirvijahtiin ja niinpä minä starttasin Juliuksen kanssa sunnuntaina. Ohjasin vähän varman päälle, eikä Juliuksen haku ihan päässyt siihen loistoon, mikä olisi mahdollista, mutta tehtiin melkein toisinto lauantaista. Ylösajo ja pudotus. Julius noutoon, lintu olikin haavakko ja nousi uudestaan pudotuspaikalta. Uusi pudotus ja nouto siitä. Julius toimi nyt minunkin kanssani ihan mallikkaasti ja tulokseksi sunnuntaina Juliuksen ensimmäinen VOI1. Nyt tytär saa sitten jatkaa vielä ainakin parin ykkösen verran. ;)

 

Myös Toivo palasi koekentille ja voitti sunnuntain kokeen hyvillä pisteillä (90p). Maisa opetti uutta spanieliharrastajaa koetoimintaan ja kävi nappaamassa vielä yhden VOI1-tuloksen ihan näin malliksi. Eihän tuo koeviikonloppu olisi paremmin enää voinut edes mennä. Nöyrän kiitollisena harrastuksen tuomista elämyksistä jälleen kerran. 

Ja se Lappiin syyslomalle karannut tytär... Oli onnistunut vielä hirvimetsälläkin ja ampunut vasan. Hänet ainakin on onneksi saatu hyvin metsästysharrastuksen piiriin estämään ukkoutumista.