Elokuu, tyhjä pesä ja kausi alkuun

 


Pennut ovat maailmalla. Kesä meni kyllä käsittämättömän nopeasti. Kipinäpennut olivat aika huoleton joukko, eivätkä tuntuneet mitenkään työläiltä. Varmasti toki asiaan vaikutti se, että sai itse olla lomalla eikä pentuja tarvinnut ahtaa kiireiseen arkeen. 


 

Ainoastaan metsälenkillä olivat rasittavampia kuin aiemmat pennut, sillä tarve tunkea pois polulta kasvillisuuden joukkoon teki tutkimusmatkoista välillä turhan jännittävää. Kaikkea ei-toivottua syötävää ja ihan käärmeitäkin ajatellen oli hiukan pelottavaa yrittää pitää lukua, missä kaikki kuusi viilettävät. 

Nyt nautin kuvista ja videoista, mitä olen saanut kavereiden uusista kodeista ja odotan innolla ensimmäistä tapaamista koko joukkueen kanssa. Toivottavasti saadaan se järjestettyä loka-marraskuulle.  

 

 
Olin tällä kertaa järkevä, enkä jättänyt itselle pentua. Päätös ei ollut mitenkään helppo, mutta ratkesi oikeastaan siinä, kun pennuille oli niin huima määrä upeita koteja tarjolla. Oli mietittävä koiran kannalta. Nyt on itsellä se hetki, että Esteri tarvitsee vielä omaa erityishuomiotaan ja näille pennuille oli vähintäänkin reilua antaa mahdollisuus päästä omien perheidensä keskipisteeksi. 
 
Esterin kanssa on valmistauduttu tulevaan syksyyn mm. käymällä suorittamassa avoimen luokan vesityökoe, joka meni nappiin ja mahdollisia koestartteja varten on täydet pisteet odottamassa.  
Tämäkin metsästyskausi aloitettiin kyyhkynmetsästyksellä, ja Esteri pääsi hommiin, samoin Huldan äitiysloma on loppu. Elokuu on vain mukavaa aikaa. 
 
 


Syksylle on suunnitelmissa taas metsästysreissu Ruotsiin, joitakin koestartteja, treeniä ja tsemppausta kasvateille ja omaa kouluttautumista. Syksy on myös ensimmäinen ilman Helmiä. Se tekee syksystä erilaisen.
 

Kommentit