Työ vastaan harrastus?

Jostain syystä elokuu on aina kiireinen niin harrastusrintamalla kuin töissäkin. Kesälomalta jääneet rästityöt vievät osansa päivistä ja vauhdikkaat tapahtumaviikonloput vaativat läsnäoloa työpaikalla. Elokuulle osuvat usein myös spanielien kokeet täällä pohjoisessa. Tänä vuonna jouduin tekemään monta vaikeaa päätöstä, joita en todennäköisesti heti unohda.

Koulun alku sotki hiukan suunniteltua aikataulutusta kesäloman ja pohjoisen suhteen ja päädyinkin sitten ajelemaan edestakaisin kouluttamaan spanieleita. Elokuun alussa saimme Hollannista koulutusapua omalle pienelle porukalle ja samalla testattiin mummolan maastojen sopivuus spanielikoulutukseen. Minä ajelin 1600km viikonloppuna, mutta kyllä oli sen arvoista. Meillä oli todella mukava treeniryhmä, vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Yhdessä treenaaminen on meille harvinaista herkkua kuten usein olen maininnut. Monta silmää näkee niin paljon paremmin sekä koiran että ohjaajan vahvuudet ja heikkoudet.

Maisa edistyi hurjasti noudoissa.Kani ja tavi noudettiin jo koko ajan paremmin, sorsa oli vielä liian iso ja jännittävä. Dummyjen kanssa harjoiteltu markkeeraus parani jo huomattavasti. Maisan hakukin alkoi saada vauhtia. Kuinka pienistä asioista voi koiran edistyminen olla joskus kiinni! Helmillekin viikonloppu oli antoisa, kuten hieno noutokuva alla kertoo!

Kuva:Jukka Paroinen

Kuva: Jukka Paroinen

Kuva: Jukka Paroinen

Elokuun puoleen väliin olisi osunut koeurakkalauantai, jolloin Maisalla olisi ollut mahdollisuus samaan aikaan veljensä kanssa yrittää suorittaa spanielien taipumuskoe ja vesityö peräkkäin. Valitettavasti tuo lauantai oli se ainoa lauantai koko elokuussa, joka minun on oltava töissä tai sitten ei tarvitse mennä muinakaan päivinä nykyiseen työpaikkaan. Lisättynä pienellä työvoimapulalla en vain pystynyt järjestämään tuota päivää vapaaksi. Matkaa kokeisiin olisi ollut 350km, joten ihan lyhyellä reissulla ei olisi selvitty muutenkaan. Ei vain onnistunut. Seuraava mahdollisuus molempiin on sitten ensi kesänä. Toisaalta Maisa ei tule vielä starttaamaan kokeisiin tänä syksynä eli sinänsä mikään ei viivästy tämän takia, mutta harmittaahan se ihan hurjasti. Edelleen.

Se ei harmita, että Pepe suoritti hyväksytysti molemmat samaisessa kokeessa, vaikka kasvattajatäti ei ollutkaan kannustamassa ( eikä häiritsemässä ). Hyvä Pepe, siitä ja ohjaajastaan saa olla ylpeä!

Valintojen tekeminen ei suinkaan loppunut tähän. Elokuun viimeisenä viikonloppuna piti valita pelastuskoirailun ja metsästyskokeiden (SPME-V) välillä. Jälleen kerran kaksi "kerran vuodessa" - mahdollisuutta samaan aikaan. Molempiin teki mieli osallistua. Vesilintukokeet eivät ehkä ole ominta aluettamme, mutta mieluusti olisimme sitä kokeilleet jo useampana vuonna. Niidenkin vuoksi voisi mainiosti ajaa sen 350km, mutta useimmiten 600km on jo liikaa. Pelastuskoiratoiminta on nyt ottamassa vahvasti ensi askeleitaan alueellamme, joten myös tässä kohtaa täytyi valita, mihin on valmiina sitoutumaan. Nyt valitsin omalla alueellamme järjestetyn suuren etsintäharjoituksen. Harjoitus oli onnistunut ja opettavainen, vaikka emme vielä täydellä teholla päässeetkään toimimaan koirien kanssa. Opimme kuitenkin taas lisää lohkoetsinnästä, viestinnästä jne. Jos saisin toivoa tulevaisuutta, toivoisin, että tärkeät päivät töissä ja harrastuksissa osuisivat harvemmin päällekäin.

Nyt on katse jo tulevassa metsästyskaudessa. Lintukannoista pohjoisessa ei ole kuulunut kovin lupaavia uutisia, mutta seuraillaan ja tutkitaan tilannetta. Selvää on, että muutaman vuoden takaisella tasolla ei olla, mutta onko tilanne niin huono kuin oletetaan, selviää lähiaikoina. Metsään mennään silti ja toivotaan, että edes muutama ylösajo saadaan aikaiseksi, vaikka mitään ei putoaisikaan.