It's raining m... grouse!

Toisin sanoen syksyn lintutilanne vaikuttaa lupaavalta. Ihan liian vähän olemme ehtineet metsään, mutta kun metsään menee, sieltä siivekkäitä löytyy. Eilisellä lenkillä päädyimme varsinaiseen riekkosateeseen, kun Siiri löysi ison parven ja tämän kesän poikaset lentelivät sinne sun tänne melkein koiriin törmäillen. Kyllä, Helmi istui rauhallisen kummastuneena, vaikka linnut melkein sen päätä hipoen, yksi kerrallaan, nousivat siivilleen.

Edellinen viikonloppu vietettiin spanielien metsästyskoulutuksessa Darren Skidmoren ( MoelFamau Cockers ) opissa. Koirat ja ohjaajat ovat kyllä välillä vähän vaikeasti ennakoitavissa. En vieläkään käsitä, millaisen paniikkikohtauksen onnistuin kehittämään itselleni ensimmäisen päivän treenissä. Onhan siitä toki aikaa, kun olen kulkenut koiran perässä vastaavassa tilanteessa, mutta jostain syystä jännitys tällä kertaa vaikutti liikaa toimintakykyyni. Helmikin vaistosi emännän oudon käytöksen, mutta se selvisi ohjaajaansa paremmin. Hassua, että laukaukseen pysähtyminen, joka meillä on ollut todella tarkkaa, vaati yleisön edessä muutaman harjoitteen. Haussa Helmi keskittyi odottamaan lentäviä dummyja ja innostui niistäkin aivan eri tavalla kuin kotona treenatessa. "Hunting bambi" ei oikeastaan edes lähtenyt kunnolla hakemaan, säntäili vain odottaen jotain lentäväksi. Ehkä ohjaajan epämääräiset käskyt ja hermostuneisuus saivat koirankin ihmettelemään. Paljon tuli muistutusta perusasioiden tärkeydestä ja myös treenien monimuotoisuuden merkityksestä. Meidän olisi tultava useammin metsästä esiin, hankittava lisää treenikavereita ja vaihdeltava niin paikkaa kuin treeniäkin entistä enemmän.

Toisena päivänä aloitettiin kaniaitauksessa, joka sekin oli sekä ohjaajalle että koiralle uusi asia. Kokemus oli hieno ja ohjaaja oli siellä melkein oikeanlaisessa mielentilassa. Helmi haki Darreninkin silmään paremmin kuin ensimmäisenä päivänä. Tokihan Helmi on aiemminkin hajuilla ollut ja ilman hajuja haku on aika ilmavainuista kotonakin. Kaniaitauksen vahvoissa hajuissa kuono kuitenkin suuntasi maahan ja Darren sai Helmin "imuroimaan".  "She is actually well trained." sanoi Darren ja tarjoutui ostamaan Helmin, jos minä en sitä haluaisi. No, koira ei ole myynnissä! :)

Ylösajoja ei (onneksi) osunut kohdalle. Helmi ryntäsi hieman erään kuusen alla, jolloin pysäytin sen "varmuuden vuoksi", mutta en ehtinyt nähdä, lähtikö sieltä kani vai vain pikkulintu. Pikkulintuun jälkijoukot kallistuivat. Erittäin mielenkiintoista oli nähdä, miten kaniaitauksen kasvillisuus (pitkä heinä, pensaikko, kaninkolot jne.) on spanielille ominaisin työskentelymaasto. Sellaisessa spanieli on niin omimmillaan! Tässä muutama Mikko Ala-Kojolan ottama kuva Helmistä, kiitos Mikolle!

Metsässä.

Vauhtia kaniaitauksessa

Mitä täällä on?

Viikonloipun parasta antia oli paitsi brittiläinen näkemys spanielimetsästyksestä, myös muut spanieliharrastajat sekä tietysti itse spanielit! Darren vahvisti käsitystäni siitä, ettei spanielin koulutus ole todellakaan mitään monimutkaista tiedettä vaan ihan yksinkertaisilla perusasioilla pääsee pitkälle.

Musti aloittelee syksyn työt parin päivän päästä, kun karhun metsästys alkaa 20.8. Musti ja Mosku toivottavasti keskittyvät töihinsä eivätkä tappelemaan keskenään, sillä molemmat lähtevät isännän mukaan. Viime vuonnahan heti ensimmäinen metsästyspäivä oli tuloksellinen, mutta uhkaavan lämpimältä vaikuttaa tämä viikko. Mustaturkeille voi tulla kovin kuuma. Isäntä ja karhukoirat muuttavat metsään joksikin aikaa ja Helmin kanssa harjoittelemme riistatilanteita. Ehkä kokeilemme mekin torstaina, josko löytäisimme jonkun sorsan, vaikka se ei ehkä meidän ykköslajimme olekaan...

Loman jälkeistä elämää... Onko sitä?

 Oma suuni taitaa olla yhtä mutrussa tällä hetkellä kuin Helmillä on tässä kuvassa. Ihana kesäloma Keski-Suomessa on takana ja on palattu arkeen. Ottaa aikansa toipua vauhdikkaasta lomasta, johon mahtui koiramaisesta puuhastelusta agilityä, hakutreeniä ja noutoja. Maalla ja vedessä. Tietenkin muutenkin paljon uintia, vaikkakin me ihmiset emme viileästä vedestä ihan samalla tavalla innostuneet kuin kesällä yleensä.

Mummolan joutsenpariskunta

Tänä vuonna jäimme ilman metsämansikoita. Eivät ehtineet kypsyä.

Mummolassa meillä oli kepit mukana ja siinä ohimennen lapsi ja koira niitä treenailivat. Keppien kanssa oli tavoite saada oma-aloitteisuutta koiralle ja koiran katsetta eteenpäin ilman, että lapsi osoittaa kädellä jokaisen välin. Edistystä alkaa olla havaittavissa, vaikka ei mitenkään ryppyotsaisesti treenattukaan. Lisäksi kävimme ystävän kanssa ensimmäistä kertaa hallissa kokeilemassa agilitya. Lapsi opetteli ohjausta vähän kauempaa ja pyrki saamaan Helmin irtoamaan esteille. Hauskaa oli seurata kentän laidalla, kuinka molemmat oppivat.

Vesitöissä harjoittelimme hiukan ohjauksia vedessä ja hakua mahdollisia syksyn kokeita ajatellen. Vesistön ylitystä harjoiteltiin myös kerran. Enemmänkin oli tarkoitus ehtiä lomalla tekemään, mutta ihan pelkästään koiriin ei voinut keskittyä, joten jää vielä tehtävää täällä kotimaisemissakin.




 Välillä saatiin treenikaverikin, omaa vuoroa odoteltiin tarkkaavaisena. Taas huomasin, miten mukavaa olisi treenata isommalla porukalla myös näitä metsästysharjoituksia. Onneksi huomasin ilmoittatuneeni metsästyskoulutukseen elokuun alussa, joten yhteistreeniä on luvassa. Kouluttaja on brittiläinen, mikä tekee tilaisuudesta hyvin mielenkiintoisen ja olen innoissani myös muiden spanieli-ihmisten ja heidän koiriensa tapaamisesta.

Lomalla tapasimme tietenkin myös sukulaisia, niin ihmis- kuin koirasukulaisia. Helmin sisko ja siskon 7 kk ikäinen pentu kävivät pikaisesti tervehtimässä ja sukulaisuutta oli nähtävissä niin ulkonäössä, olemuksessa kuin luonteessakin. Pentu vaikutti hienolta ja vahvisti jälleen uskoani siihen, että kyllä Helmillekin jälkikasvua yritetään vielä saada! Upea pentu! 

 

Kuten moni Helmin tavannut on havainnutkin, Helmi on viime talven aikana aikuistunut. Myös lomalla, erilaisissa ympäristöissä treenatessa sen erityisesti huomasi. Paljon turhaa säheltämistä on jäänyt pois, vaikka ainahan Helmi on tehtäväänsä keskittynyt. Tänä aamuna kokeiltiin taas yllättäen tottelevaisuutta, kun aamupissalle mennessä pihalta lähti jänis. Oliko se sitten ylösajo vai ajokoiratermiä lainaten perslähtö, samapa tuo, mutta Helmi pysähtyi käskyllä. Alkukesästä päästin sen vapaa-käskyllä nostamaan ukkometson takapihalta ja siihenkin sain koiran pysäytettyä. Nämä yllättävät tilanteet ovat antaneet uskoa, että kokeisiinkin uskaltaa ilmoittautua, vaikka riistatilanteita ei tietenkään näin kesällä oikein pääse harjoittelemaan. Paitsi näillä täysin puskista tulevilla otuksilla; kuka voisi kuvitella, että omalla takapihalla 10 metriä pystykorvien tarhasta, metsälenkiltä kotiin tullessa ja vapauttaessa koiran juoksemaan kotipihaan, välistä siivittää metso? No en kyllä tullut ajatelleeksi, mutta niin vain kävi ja onneksi ei menty perään. Pysäytyskäsky nimittäin tuli todella paljon myöhässä. Kesti hetken, että ymmärsin, mitä tapahtui. Talvella riekot voisivat tullakin noin lähelle, mutta kesällä nekin yleensä viihtyvät kauempana. Näistä, kuten mummolan kuoviperheestä, kyyhkyistä ja jopa yhdestä kurpasta on selvitty kunnialla, joten jatkamme harjoittelua syksyä varten! 

Ehkäpä ainoa oikea tapa selvitä kesäloman jälkeisestä alakulosta onkin siirtää katse jo syksyyn...

Ladataan akkuja.

Koiraharrastus useimmiten tuottaa suunnatonta iloa elämään, mutta koska se myös täyttää niin suuren osan omasta elämästäni, pettymyksetkin tuntuvat joskus kamalan suurilta. Aika paljon meidän perheessämme toivottiin koiranpentuja, mutta tämä haave ei nyt tänä kesänä toteudu. Blogia seuranneet ovat varmasti aistineet, kuinka koko tämä kevät ja kesä oli varattu pentuprojektille. Astutus ei tällä kertaa onnistunut millään. Luonto on näissä tilanteissa se viimeinen määräävä tekijä eikä mitään ole sen vastaisesti tehtävissä. Oppia kuitenkin kertyi reilusti seuraavaa kertaa varten.

Kotiuduttuani tuloksettomalta astutusreissulta, joka tarkoitti useampaa päivää jännitystä, toivoa ja epätoivoa, pitkiä päiviä sekä olosuhteista johtuen satoja, lähes tuhansia kilometrejä autoilua, oli takki tyhjä. Täytyi ottaa suunta tunturiin.

 Tähän aikaa vuodesta tunturissa ei vielä paljon vihreää näy. Suurin osa lumesta on jo sulanut, mutta kuruista löytyy vielä pitkään lunta. Onneksi kevät jo välillä lämmittää, eilen lähemmäs 20 lämpöastetta helli minua ja Siiriä. Tai helli minua, ahdisti Siiriä, joka matkalla pulahti purossa ja maisteli vielä rinteiltä luntakin.

Rakas Siiri harmaahapsi.

Lumen alta on myös paljastunut karu totuus talven ja lumen metsälle aiheuttamista tuhoista. Puita on poikki ja nurin todella paljon. Monessa paikassa maisema on hieman muuttunut. Omalla takapihallakin etenkin koivut, mutta myös osa isoista männyistä, on kokenut kovia.




Kunhan tässä vähän on hengähdetty ja juoksuista täysin selvitty, aloitetaan sittenkin Helmin kanssa vahva kesäinen treenikausi tavoitteena ensi syksyn metsästyskokeet. Ensimmäinen tavoitehan meillä oli tälle vuodelle pennut,toinen tavoite koestartti, joten nyt sitten keskitytään tähän kakkostavoitteeseen. Tänä vuonna meillä näyttäisi olevan parikin mahdollisuutta päästä kokeisiin ja yritämme ne nyt hyödyntää parhaamme mukaan. Tulevana viikonloppuna nautiskellaan talkoolaisena agilitykisoissa ja opitaan taas lisää siitäkin lajista. Ehkä jo ensi vuonna kilpailussa mukana!

Kohti kesää

Lumi on sulanut. Ei toki kokonaan, mutta hetkellisesti ulkona tuoksuu jo kevät ja kesäkin. Helatorstaina tuli vielä (toivottavasti kevään viimeisen kerran) lunta, joka pysyi maassa pari päivää. Nyt lähipäivinä ennustetaan lämpenevää, jos vaikka vähitellen metsäpolutkin meille avautuisivat.

Koirilla on tylsää. Lenkit ovat nyt vähän aikaa pääosin hihnalenkkejä, takapihan maastoja lukuunottamatta. Toisaalta pystykorvat ovat nyt saaneet nauttia huomiosta, kun isännällä on taas talven jälkeen aikaa tallustella pitkin kylänraittia niiden kanssa. Mosku ja Musti mahtuvat samalle lenkille ja jos tarvii samaan hihnaan laittaa, on Moskulla kuonokoppa varmistuksena.

Jurin lenkit ovat lähinnä takametsään tarpeille ja sitten äkkiä oven taakse pyrkimään takaisin sisälle. Juri on melko hidas, mutta vanhetessaan siitä on tullut varsinainen huumorimies ja nautiskelija. Kodinhoitohuonetta vältellään viimeiseen asti; olohuoneen peti on paljon parempi, vaikka onkin vähän liian pieni. Jurilla ja Siirillä on pientä kisaa siitä, kumpi ehtii ensin, mutta Juri tietää, ettei Siiri kuitenkaan pysy pedillä vaan tarkkailee ihmisten liikkeitä ja silloin voi rauhassa köpötellä valtaamaan pedin. Ruoan varastamistekniikka vaatii vähän hiomista. Juri pudotti tässä yhtenä iltana lapsen iltapalaleivät pöydältä lattialle, mutta ei ehtinyt itse nauttia saaliistaan, sillä Helmi oli lähistöllä asemissa ja ennen kuin Juri painoi kuononsa ylhäältä alas, oli Helmi jo syönyt molemmat leivät. Juri sai torut ja Helmi palkan.

Helmi on treenannut rullailmaisua ja se alkaa selvästi loksahtaa nyt paikalleen. Arvon vieläkin vähän rullan mallin kanssa ja varmaan kokeilen vielä kuitenkin sellaista ruotsalaista(?) mallia, mutta paljon kevyemmällä ja pienemmällä rullalla kuin tämä ensimmäinen. Norjalainen pitäisi luultavasti olla todella lähellä kaulaa, ettei tassut sinne väliin eksyisi ja silloin sen ottaminen kaulasta voisi tulla liian vaikeaksi. Pohdinnassa tuo edelleen.

Viime viikonloppuna Helmi ja lapsi olivat agilitykoulutuksessa kolmena päivänä peräkkäin. Tärkeää oppia saimme. Lapsi ohjasi koko ajan Helmiä ja välillä minusta tuntui, että nyt koiralta vaaditaan jo liikaa, kun itse seisoin "palkkana" ja Helmin piti keskittyä tekemään hommia lapsen kanssa.

 

 

Opeteltiin pujottelua, joka on ihan siinä liipasimella lähteä sujumaan. Kontakteja tarkemmin ja vapautuskäskyä. Ehkä parasta antia kuitenkin oli ohjausopetus eli käskyjen oikea-aikaisuus ja ohjauslinjat, käden asennon merkitys koiralle jne. Olisi muuten minulla tekemistä, että osaisin huomioida asiat yhtä hyvin kuin neiti 9v.

Viimeisenä päivänä Helmi alkoi kiinnostua tavallista enemmän kentän hajuista ja keskittyminen oli hieman vaikeaa. Ajattelin, että johtui siitä, että siltä vaadittiin liikaa, mutta se ei ollutkaan ainoa syy. Kun lumi lähti sulamaan ja sää lämpenemään, sai Helmi viimeinkin juoksunsa käyntiin! Astutus osuu ihan toukokuun loppuun, peukut pystyyn!

Valkoinen toukokuu...

Aurinko jo välillä lämmittää, mutta tuntuu olevan kevään tulo tiukassa tänä vuonna. Edellisen vuorokauden aikana satoi n. 10 cm uutta lunta, mikä paljastaa metsän asukkien liikkeet tarkasti. Viimeisiä hankikantoaamuja viedään, tämän päivän lenkillä upposin muutamaan otteeseen aika syvälle ja oli jatkettava "nelivedolla" kontaten, jotta pysyin taas pinnalla. Latujen kunnostus on lopetettu, joten latupohjia ehkä vielä muutaman päivän kestää kävelläkin.

 

Lenkillä tapasimme myös suloisia, jo parinsa löytäneitä kavereita.
Selvästikin jo rakkautta ilmassa. <3

 


Helmin kanssa seurasimme pariskuntaa kauempaa, eihän nyt romanttista päiväkävelyä henno häiritä!


 
Kesäloma on alkanut ja treenejä tiedossa. Tänään illalla otetaan vähän ilmaisuharjoituksia PEKO-puolella. Kokeillaan, josko itse muotoilemani rullapanta toimii vai pitääkö lähteä etsimään nettikaupoista norjalaista pantaa. Agilityssä otettiin treenattavaksi kepit, joka on oikeastaan ainoa este, jota ei ole vielä Helmin kanssa juuri ollenkaan tehty. Kepit on pystytetty takapihalle metrin hankeen, joka on vielä kantanut, mutta katsotaan, kuinka kauan. Aikomus on myös tällä viikolla ehtiä ihan oikealle agilitykentälle ja vielä vähän tokoilemaankin.

Tällä hetkellä joutuu kyllä käyttämään kaiken positiivisuuden, mitä itsestä löytyy, että jaksaa vieläkin tätä lunta...

Odottavan aika on pitkä.

Tällä hetkellä elämä on yhtä odotusta. Ihan ensimmäiseksi odotamme, että lumi sulaa. Lunta on vielä n. 60 cm virallisten mittausten mukaan ja tietenkin maastossa jossain kohtaa vielä enemmän. Kevään merkkejä on havaittavissa eli lumi on pehmennyt siten, että tällä hetkellä ei maastossa pääse liikkeelle suksilla, ei lumikengillä eikä oikein millään muullakaan. Tämä viikko täytyy odotella matkailijoiden poistumista ennen kuin voi käyttää kelkkareittien pohjia tai latuja apuna metsään mennessä, sillä ajettu pohja toki kestää vielä. Kateellisena katselen kuvia treeneistä sulalla maalla, meillä odotellaan ehkä kuukausi. Jos yöpakkaset hidastavat sulamista, saattaisi jonain aamuna päästä kantaville hangille, mutta se vaatisi jo aika kylmää yötä.

Helmin juoksut antavat myös edelleen odottaa. Huhtikuussa laskin niiden todennäköisesti tulevan, mutta ei toukokuu olisi mitenkään epätavallista ja kyllähän se nyt siltä näyttää, että toukokuulle se vähintäänkin menee. Peukut pystyyn, että ei menisi kesäkuuhun saakka. Lapsi ilmoitti jo valmiiksi, että jos ei onnistu tästä juoksusta niin ensi talvena sitten. Eikä haittaa, vaikka olisi talvipennut kodinhoitohuoneessa, hän hoitaa.

Töitä on tälle talvelle jäljellä kaksi viikkoa. Odotan siis väistämättä myös "kesälomaa" puolen metrin hankien keskellä räntäsateessa. Lapsi on koulussa, joten enää ei voi häipyä koko kuukaudeksi mummolaan nauttimaan Keski-Suomen keväästä.

Koirarintamalla odotan kovasti keväistä ja kesäistä toimintaa. Olemme trenanneet mitä säästä ja lumesta huolimatta on pystynyt. Perustottelevaisuutta, pysähtymisiä, noutoja ja yhdet PEKO-treenit , joissa kontattiin huonosti kantavalla hangella. Nuo treenit pari viikkoa sitten varmistivat, että Helmille oli keksittävä parempi ilmaisurulla ja niinpä askartelinkin treenien jälkeen oman version. Tyhjensin täytteet olemassa olevasta 15cm pitkästä rullasta ja ompelin sen toiseenkin päähän lukon. Nyt se "norjalaistyyppisesti" roikkuu kaulassa molemmista päistään kiinnitettynä eikä hakkaa koiraa kyljille koiran juostessa. Helppo kuitenkin napata suuhun. Ilmaisutreeniä siis edessä. Agilitysssa odotellaan, että keli sallii taas esteiden pystyttämisen ja että päästään ihan oikealle kentälle talven jälkeen!

Paljon on odottamista ja kärsivällisyyttä koetellaan. Huh.

Olen myös päättäväisesti siirtänyt orastavan seisojakuumeen taka-alalle. Uutta seisojaa ei suunnitella niin kauan kuin Siiri on tolpillaan ja se voi vallan mainiosti!

Keväthankia ja tuulta tunturissa

Johan on muutama ihana aurinkoinen kevätpäiväkin saatu tänne meille, vaikka sää on ollut vähän epätavallinenkin. Tuuli on ollut harvinaisen voimakas, melkein häiritsevä. Lumikenkäily onnistuu jo hyvin tunturissa ja hanki kantaa. Alemmas metsään laskeutuessa voi upota reilustikin, joten niinpä tässäkin videopätkässä valitettavasti linnut jäävät vähän alemmas meidän oikealle puolellemme. Helmi minulle kovasti kertoo, mihin suuntaan meidän olisi syytä jatkaa, mutta ohjaaja pelkää uppoavansa lähes lantiolle ylettyvään hankeen ja pysyttelee aiemmin valitussa turvallisessa suunnassa.

Lapsi ylipuhui minut ostamaan joitakin agilityesteitä kevättä varten. Meillä olisi täällä omassa kylässä agilitykilpailutkin kesäkuun alussa, mutta ne toivottavasti jäävät väliin pentueen takia. Jos nyt jotain tapahtuisi, juoksuja ei tulisi tms. niin sitten voidaan harkita uudestaan. Helmin kanssa siis tuossa lajissa kisaisi tytär nyt 9 v, en minä. Joka tapauksessa esteet ovat tulossa kovaan käyttöön, hih.

Lapsella ja koiralla on kyllä ihan oma suhde. Tässä kuvassa on annettu käsky: "Helmi, et edes ajattele syöväsi mun leipiä" ja painuttu toiseen huoneeseen. Epäilen, että Helmi ei tottele tuota ajatteluosuutta, vaikkei eväisiin koskekaan.