10 vuotta kasvatusta ja kohta 15 vuotta spanielielämää

 

Ensimmäinen Karhurummun cockeripentue näki päivänvalon 18.3.2016. Uskomatonta, että siitä on niin kauan. Mikään ei ollut ihan helppoa tuonkaan pentueen alussa, mutta nämä kaksi jotka pääsivät elämään kiinni ovat olleet hyvin erityislaatuisia. Aika hauskoja kavereita molemmat ja melkoisen uran harrastus- ja metsästyskoirina molemmat ovat tehneet. Maisan metsästyskoetaival oli hieno ja tuloksekas, huippuhetkinä AVO1 Inarin riekkokokeesta, KVA-SPME -titteli ja Vuoden metsästyscockeri 2020, ja metsästyspäiviä lukemattomia, monta upeaa riekkotilannetta ja metson jäljitystä. Maisalle oli aikanaan hiljainen oma tavoite saada ykköset vesilinnulta, fasaanilta ja luonnonlintukokeesta ja siihen päästiin. Pepe on tuplavalio agilityn puolelta ja silläkin VOI1 vesilintukokeesta. Fasaanit olivat Pepelle sen verran harvinaista herkkua, että jäivät vähän kokeissa kuumottamaan. 

 

Näiden sisarusten lapsissa on myös mukavaa metsästyskoemenestystä. Pepen pennuissa on kaksi käyttövaliota spanielien metsästyskokeesta, ja yhteensä 5/7 on palkittu metsästyskokeessa. Maisan lapsista Huldalla on tarvittavat käyttövalion arvoon tarvittavat tulokset kasassa, mutta näyttelytulos uupuu. ( Se on muuten jännä homma se. ) Samoin Maisan lapsista 5/7 on palkittu metsästyskokeissa. Myös erilaisten muiden lajien tuloksia tällä seuraavalla sukupolvella on molempien Maisan ja Pepen pentujen osalta: Agilitya, rallytokoa, tokoa, noseworkia ainakin. Lisäksi moni niistä on todella hieno metsästyskoira. Ja se on ollut kuitenkin se päätavoite.

Terveyden osalta eivät kaikki tulokset ole olleet täydellisiä, mutta toivotaan kovasti, että kaikki pennutkin jaksavat luineen ja pääkoppansa kanssa ainakin lähes yhtä pitkään kuin mummonsa Helmi (nyt 14 v 7 kk) tai äitinsä/isänsä Maisa ja Pepe (nyt täyttävät 10 v).  Jos tulos ei ole ollut täydellinen, muutama kyynel on vierähtänyt, mutta elämän on jatkuttava. Tiedostettava on riski selän ja polvien osalta myös tulevaisuudessa. Terveystulosten osalta totta kai tavoitellaan koko ajan entistä parempaa, mutta ollaan myös onnellisia jokaisesta terveestä päivästä jokaisen yksilön kohdalla, olivat sitten mahdollista jalostusmateriaalia tai eivät.

Joskus aikanaan Inarin SPME-kokeessa...

 

Tämän reilun kymmenen vuoden aikana on spanieliharrastus omalla kohdallani elänyt mukana elämän käänteissä. Pentueita on nyt ollut neljä ja jokainen niistä on ollut ihan yhtä rakas ja ihana. Osa kasvateista asuu sen verran kaukana, että yhteiset treenit ja tapaamiset ovat harvinaisia, mutta onneksi osan kanssa pystytään touhuamana säännöllisesti jotain. Ollaan yhtä suurta perhettä.

Menneet kymmenen vuotta ovat olleet tulvillaan kokemuksia, ja suuri osa niistä on ollut ikimuistoisia, opettavaisia ja edelleen lämmittävät mieltä.  Jos jotain kaipaan aikaisemmasta, niin luonnonlintukokeita. Tunnelmaa, jännitystä, metsästyksen haastetta, epätoivoakin, kun lintuja ei löydy... Samoin kuin iloa pienestä siiveniskustakin saati riemua koiran saadessa riekon tai teeren ilmaan. Itse en tällä hetkellä pysty pohjoiseen kokeita järjestämään, mutta jos jollakin herää ajatuksia ja olisi mahdollisesti kiinnostunut sitä toteuttamaan, autan mielelläni. 

Oman osuuteni yritän täyttää tällä hetkellä Keski-Suomessa, jossa olen pyrkinyt järjestämään 1-2 kokeet vuodessa tai edesauttamaan parhaani mukaan järjestämistä. Yritän myös kannustaa kasvatinomistajiani kouluttamaan koiransa kokeita ajatellen, sillä silloin myös metsästäminen spanielilla on tuloksekasta ja mukavaa. Jotenkin olisin olettanut, että spanieliharrastus olisi vallannut jo vahvemmin oman tilansa Suomesta näiden kuluneiden vuosien aikana. Koirien määrä on kyllä lisääntynyt jo reilusti, mutta silti aika pieni osa koirista näkyy esimerkiksi metsästyskokeissa. Onneksi kuitenkin merkittävästi suurempi osa pääsee käytännön töihin!

Seuraavan kymmenen vuoden aikana toivottavasti edelleen vahvistuu spanielin arvostus monipuolisena metsästyskaverina. Toivottavasti harrastajista löytyy innokkuutta, vastuunkantoa, halua viedä koiria tavoitteellisesti eteenpäin ja jatkaa spanielien metsästysominaisuuksien mittaamista metsästyskokeissa. 

Minä haaveilen seuraavasta sukupolvesta Karhurummun pentuja. Usein kasvattaminen tuntuu vaikealta. Ei joko löydy sopivaa yhdistelmää tai se ei vain onnistu. Pentujen odotusaika on leppoisaa, mutta hirvittävän jännittävää aina synnytykseen ja ensimmäisiin päiviin saakka. Sen jälkeen helpottaa, ja pentujen kasvun seuraaminen on kiinnostavaa ja ihanaa. Jälleen kerran olen valmistautumassa yrittämään ja toivon kovasti, ettei tarvitsisi tällä kertaa pettyä.